Tapani Kalliomäki on väkivaltainen Esko. Kuva: Janne Vasama
TEATTERI | Haapajärven Elvis avautuu moneen suuntaan. Se kertoo myös suurista unelmista, jotka vaikeuksienkin jälkeen voivat toteutua.
”Teemu Palosaari on ilmestyksen lailla silmille ponnahtava Elvis, jonka laulu tempaa julisteiden lailla maailmaansa.”
ARVOSTELU

Haapajärven Elvis
- Ohjaus: Lauri Maijala
- Esitys: Lahden kaupunginteatteri 26.3.2026
He tiesivät, mutteivät tehneet mitään. He näkivät, miten perheenisä pahoinpiteli vaimoaan ja lastaan, uhkaili mummoakin. Kylän baarissa seurattiin ja pelättin liian usein juoppohullun miehen riehumista.
Tämä jatkoi tekojaan vielä avioeron jälkeenkin, etsi entisen perheen ja jatkoi tuhojaan.
Ihan passiivisia eivät olleet kaikki. Kyllä moni tekikin. Pojan opettaja antoi koululaisen nukkua luokan nurkassa isää paossa, poliisi kirjasi ja kuunteli, kaverit tsemppasivat.
Sitten löytyi Elvis. Mummo lykkäsi vanhan kasetin kouraan, poika kuunteli tietämättä ketä kuunteli ja lumoutui.
Mutta isän päätön riehunta ja pahoinpitelyt jatkuivat.
Sitten mummo päätti, että nyt riitti, otti kunnon veitsen ja surmasi vävyn baaritiskille.
Poliisilaitoksella juotiin kakkukahvit.
Mummo joutui vankilaan, ja vasta sitten yhteisö kokosi voimansa. Tämä ei kuulu kaltereiden taakse.
Adressi keräsi kaikkien nimet ja presidentti Martti Ahtisaari armahti.

Lumikki Väinämö on mummona järkähtämätön apu lapsenlapselleen Askolle. Kuva: Janne Vasama
* *
Asko Argillander, se poika, on nykyään muusikko ja teki pitkään Elvis-imitaatioita. Argillander asuu Torniossa perheineen ja tekee töitä myös huoltoasemalla.
Elämänsä ensimmäisen teatteriesityksen hän näki muutama viikko sitten Lahdessa, Haapajärven Elviksen.
Hän piti Lauri Maijalan ohjaamasta ja sovittamasta esityksestä.
Itse vein esitystä katsomaan Haapajärvellä nuoruutensa viettäneen ystäväni Susanna Lylyn. Hänellekin ovat tuttuja Argilladerin lapsuudenperheen kohtalot, mutta on hänellä myös omaa kokemusta niistä raskaista hetkistä, kun alkoholi sekoittaa perheen elämää ja vanhemman pään.
Hänelle Haapajärven Elvis tarjosi teatterin totuuden Haapajärveltä 1990-luvun alusta. Noin se meni eikä tragediaa voisi juuri kauniimmin tulkita elävän esitystaiteen keinoin.
Hyvä, kokemusasiantuntijat ovat nähneet näytelmän.

Vilma Kinnunen laulaa myös Elviksenä. Kuva: Janne Vasama
* *
Teatterikriitikon kokemusrepulla voisi heittäytyä kyyniseksi ja sanoa, että taasko yksi reality-näytelmä?
Eikö crime noir ole jo kaluttu ja toimi paremmin pohjoismaisissa tv-sarjoissa?
Tässä ei ole kuitenkaan kysymys hätkähdyttämisestä, vaan isosta, jo Dostojevskin uloskirjoittamasta kysymyksestä: onko hengenriisto joskus oikeutettu teko?
Ja miten pitkälle lastensuojelu pystyy lasta suojelemaan ja perheväkivaltaa puolisoiden välillä ehkäisemään?
Tampereen Teatteri Siperian loistava Ote melkein piti (lue Maarit Saarelaisen arvio täältä) näytti lastensuojelun anatomian ja epäonnistumisen yhden nuoren kohdalla, traagisin seurauksin.
Haapajärven Elvis avautuu moneen suuntaan, se kertoo myös suurista unelmista, jotka vaikeuksienkin jälkeen voivat toteutua.

Pojat puuhissa (Jari-Pekka Rautiainen ja Vilma Kinnunen). Kuva: Janne Vasama
* *
Esitys on siinä meidän sylissämme kahta puolta studionäyttämöä sijoitetussa katsomossa.
Ollaan kotona, mummolla, baarissa, saunassa, Gracelandissa, koulussa ja poliisilaitoksella.
Lattiaa peittävät räsymatot vieri vieressä, seiniä verhoina retrokankaat.
Kun mummo paistaa sipulia, tuoksu kiirii sieraimiin.
Isän ja pojan leppeä saunahetki leikkaakin yllättäen kidutukseksi löylyä lisäämällä. Pitäähän pojan oppia miesten tavoille.
Tai kun Vilma Kinnusen upeasti herkäksi pojaksi skaalautuen esittämä Asko innostuu Jari-Pekka Rautiaisen notkeasti tulkitseman kaverinsa kanssa Afrikan tähdestä tai mäenlaskusta, kaikki poikain puuhat ovat siinä vain kevyesti tuolia kääntämällä.

Teemu Palosaari on Elvis. Kuva: Janne Vasama
* *
Äitinä Anna Pitkämäki kutistuu rakkaudenjanoisesta neidosta pelon saartamaksi naiseksi, joka kärsii ja pakenee, vaikka tietää, että juoksu päättyy aina umpikujaan.
Lumikki Väinämö on mummona järkähtämätön peräseinä ja luottopakki, jonka tehtävä on lopulta myös kantaa kaikkien synnit. Upea, sydämeen käyvä kaari!
Teemu Palosaari on ilmestyksen lailla silmille ponnahtava Elvis, jonka laulu tempaa julisteiden lailla maailmaansa.
Ja sitten on tämä Esko, murheenkantaja ja itseään hallitsematon hylkiö.
Tapani Kalliomäen ihmishirviö on kuin surusta kertova korppi, raakkuu menetystä ja polttaa siipensä.
Ollaan ihmisiksi, sitähän meiltä ennen kaikkea toivotaan. Haapajärven Elvis näyttää, miten tuo toive on joillekin mahdoton täyttää.
Anne Välinoro
Haapajärven Elvis
- Käsikirjoitus Katariina Vuoren Erään tapon tarina -kirjan pohjalta Lauri Maijala
- Ohjaus ja lavastus Lauri Maijala
- Pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho
- Valosuunnittelija Jouni Nykopp
- Äänisuunnittelija Jukka Vierimaa
- Naamiointisuunnittelija Kati Keronen
- Rooleissa Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen, Anna Pitkämäki, Teemu Palosaari, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Liisa Vuori, Lumikki Väinämö
Kantaesitys Lahden kaupunginteatterissa 18.2.2026. Esityksiä 16.5. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tanskalaiselokuvan pohjalta tehty ooppera järkyttää ja vaikuttaa – arviossa Kansallisoopperan Festen
OOPPERA | Festen on tiivis ja intensiivinen yhden vuorokauden kuvaus vakavaraisen perheen pinnan alle sukelluksesta, totuudenkieltämisestä ja sivuunkatsomisesta.
Neljän voimakkaan naisen tarinat niputetaan taidokkaasti yhteen – arviossa Louhiteatterin Korkojen kopinaa
TEATTERI | Korkojen kopinaa nostaa esiin merkityksellisiä naisrooleja 20 vuotta täyttävän enolaisen Louhiteatterin historiasta.
Vanhemmuus ja ruuhkavuodet saavat kehollisen muodon monologissa – arviossa KokoTeatterin Homoäiti
TEATTERI | Fanni Noroila näyttelee kuin luonnonvoima Heini Junkkaalan dokumentaarisessa Homoäiti-monologissa.
Aina joku eksyy Joensuun kaupunginteatterissa koskettaa, mutta välttää sosiaalipornon seireeninlaulut
TEATTERI | Joensuun kaupunginteatterin Aina joku eksyy on kovin maltillisesti yhteiskunnallinen ja sosiologisesti ohut, mutta psykologisesti vankka.




