Kuva: Petteri Aartolahti
TEATTERI | Ari Nummisen liike on upean jatkuvaa, hypnoottista ja rauhoittavaa; Heidi Kiviharjun näyttelijäntyö intensiivisen koskettavaa.
”Esitys oli kaunis, koskettava, inhimillinen, lämmin ja humoristinen.”
ARVOSTELU
Ombra
- Esiintyjät: Heidi Kiviharju ja Ari Numminen
- Ensi-ilta: Teatteri Telakka 26.4.2025
Lähtötilanne: Olen seurannut tanssijakoreografi Ari Nummisen työskentelyä vuodesta 2000 asti, jolloin Tanssiteatteri Tsuumin Koppa – kuutiokaupalla kolinaa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Heidi Kiviharjun tiedän puolestaan taitavaksi ja monipuoliseksi näyttelijäksi. He olivat myös opettaja ja oppilas Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella.
Teatteri Telakka on tunnettu laatuteatteripaikkana, jossa ei nähdä mitään liian helppoa tai puolivillaista.
Olin katsomassa Ombra-esitystä pitkäaikaisen tanssinystävän ja -harrastajan, itsekin koreografioita tehneen Z-sukupolven edustajan Inkan kanssa.
Osviittanamme meillä on vain erittäin niukka käsiohjelma, jossa kerrotaan esityksen olevan ”liikkeellinen vaellus” ja sen asiasanoina olevan varjo, pimeys, valo, liike, mielen liike, minuus, ykseys, toiseus, kaaos, muutos ja aika.

Kuva: Petteri Aartolahti
* *
Katsojien tullessa sisään tyhjällä mustalla näyttämöllä on kaksi ihmistä, mustiin puettu Heidi Kiviharju ja valkoisiin sonnustautunut Ari Numminen. He tekevät samanaikaisesti, mutta toisiinsa kontaktia ottamatta lattiatasossa rauhallista, toistuvaa liikettä. Lavastuksena on vain tuoli, jossa on kaksi takkia.
Esityskokonaisuuden alussa huomaan kiinnittäväni huomion Ari Nummiseen ja seuraavani esitystä hänen kauttaan. Näen edessäni ihmishahmon, joka syntyy ja opettelee kävelemään. Liikkeeseen tulee vauhtia, ja jossain vaiheessa näen ilmaisussa jonkinlaista ylvästä eläimellisyyttä.
Takit puetaan päälle ja yritän taas tulkita vimmatusti mistä on kysymys. Ilmentääkö käsien taskuun laittaminen kenties rahan valtaa? Sitten seuraakin jo vauhdikas ja humoristinen charleston-tyyppinen tanssinumero. Lopulta näen, kuinka valkoisiin puettu päähenkilö vanhenee, murenee ja menettää voimansa.
Mikä ja kuka on Heidi Kiviharjun musta versio? Hän tekee osittain samaa liikettä, mutta usein mukailtuna versiona. Näen hänet alussa paljon vahvempana ja varmempana, toisen hahmon johdattelijana. Onko tässä esillä minuus ja sen eri puolet? Tunne ja järki, intuitio ja kokemukset, ruumis ja mieli? Mitä tässä oikein tapahtuu? Ennen kaikkea, mitä minun pitäisi tästä oikein ajatella, jotta tulkitsen esitystä varmasti oikein?
Musiikkidramaturgia ja valot toimivat upeasti, ne jäsentävät esitystä ja tuovat sille rakennetta. Kohtausten alun äänimaisemat virittävät ajatuksia ja musiikki on monipuolista ja polveilevaa.

Kuva: Petteri Aartolahti
* *
Kysyin vähän hämmentyneenä kokemuksia Inkalta esityksen jälkeen. Hän oli nähnyt näyttämöllä kaksi eri tarinaa, joissa välillä palattiin aina yhteen. Valta, varjot ja kilpailu olivat hänelle esiin tulevia asioita. Hän näki myös teoksessa erilaisia kohtia ihmiselämästä ja sitä, kuinka eri asiat ovat vallalla aina eri aikoina elämässämme.
Inka katsoi esitystä puhtaasti tanssina ja itselläni oli puolestaan kova tarve tarinallistaa esitys. Inka opasti, kuinka tanssissa kaikella ei kuitenkaan tarvitse olla merkitystä. Liike voi vain luoda jotakin itsessään ja tilanteet syntyvät ja kehittyvät. Alitajunta aikaansaa näyttämölliset kuvat itsestään ja visuaalisuudesta syntyy puolestaan tunne ja kokemus. Tanssi toimii omalla erityisellä tavallaan, eikä sitä edes tarvitse yrittää ymmärtää niin vimmatusti, kuten minä tein. Helpottavaa!
Nummisen liike on upean jatkuvaa ja näen siinä vivahteita itämaisista lajeista. Voisin katsoa sitä vaikka kuinka pitkään. Se on hypnoottista, soljuvaa ja rauhoittavaa, ja pysyy koko ajan kiinnostavana. Teoksen loppupuolella Kiviharjun näyttelijäntyö pääsee puolestaan hienosti esille ja hän ilmentää mielen hapertumista intensiivisen upeasti ja koskettavasti.
Esitys oli kaunis, koskettava, inhimillinen, lämmin ja humoristinen. Se ei ole tanssiteokseksi mitenkään liian ”vaikea” tai eriskummallinen. En osaa verrata sitä mihinkään, eikä kai tarvitsekaan. Se oli oma, ainutkertainen kokonaisuutensa. Tekijöidensä näköinen ja kokoinen ja hyvä niin. Teoksesta jäi hyvä mieli ja lämmin olo.
Vain viisi esitystä jäljellä, joten kannattaa ostaa liput nopeasti, ettei tämä pieni helmi jää näkemättä ja kokematta.
Kati Eskola
Ombra
- Esiintyjät, koreografia ja dramaturgia Heidi Kiviharju ja Ari Numminen
- Visualisointi Tiina Helin, Heidi Kiviharju, Ari Numminen
- Valosuunnittelu Perttu Sinervo
- Musiikkidramaturgia Ari Numminen
- Äänisuunnittelun toteutus Perttu Sinervo
Ensi-ilta Tampereen Teatteri Telakalla 26.4.2025. Esityksiä 17.5. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Algoritmissa sadut lähtevät elämään omaa elämäänsä – Taidelukio Lumitin esitys Kuopion kaupunginteatterissa
ESITTÄVÄ TAIDE | H. C. Andersenin tarinoiden maailma innoitti koreografi Sannamaria Kuulan käsittelemään henkilökohtaista aihetta Taidelukio Lumitin näyttämöteoksessa Algoritmi – sarja törmäyksiä.
Tanssiteos Figures in Extinction on kolmen itsenäisen esityksen kudelma – teossarja Helsingin Tanssin talossa
TANSSI | Koreografi Crystal Pite ja näyttelijä-ohjaaja Simon McBurney käyttävät yhteisteoksissaan liikettä kuvittamaan runsasta tekstimäärää.
Terapeuttinen teatterielämys – arviossa Tarina tytöstä joka halusi olla valas
TEATTERI | Valkeakosken kaupunginteatterin suojissa esitettävä Tarina tytöstä joka halusi olla valas on herkkä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.
Naku-klovniesitys sai alkunsa halusta käsitellä naiseutta ja kehollisuutta uudesta näkökulmasta – ja siinä onnistutaan
SIRKUS | Hanna Terävän klovnia on ihastuttava seurata lavalla. Hänen läsnäolonsa on luontevaa, fyysisesti taitavaa ja klovnimaisen yllättävää.