Levyarvostelu: Mariska on tehnyt omalla nimellään jo kaksi uraa. Uudella, seitsemännellä albumillaan monipuolinen laulaja on parhaimmillaan oikein hyvässä terässä, Ilkka Valpasvuo kirjoittaa.

Mariska: s/t (Johanna Kustannus, 18.10.2019).

Viikko sitten sooloartistina debytoineen Knipin tavoin Mariska on ansioitunut muiden artistien taustavoimana. Hän on ollut sanoittamassa muun muassa hittejä Missä muruseni on, En haluu kuolla tänä yönä ja Mestaripiirros. Kuten Knipin, myös Mariskan albumi kantaa pelkkää artistin nimeä. Siihen yhtäläisyydet jäävätkin.

Mariska on nimittäin tehnyt omalla nimellään jo kaksi uraa. Ensin oli 2000-luvun alun kolmen albumin mittainen räppiura. Mariska oli ensimmäisiä naisääniä suomiräpin kentällä. Sitten 2010-luvulla kuultiin nimellä Mariska & Pahat sudet kaksi albumillista bluesin, jazzin ja punkin maailmoista mausteita ammentavaa iskelmää. Molemmissa vaiheissa Mariska sai hittejä Tarkasta tämä -biisistä Kukkurukuuhun.

Vuonna 2016 ilmestyneellä neljännellä sooloalbumillaan Matador Mariska palasi hiphopin ja räpin pariin. Mukana oli tuoreita vaikutteita hiukan sieltä täältä, muun muassa klubimusiikista. Sävelkynään Mariska ei levyllä tarttunut flamencosta ammentavaa Oikee Matador -kappaletta lukuun ottamatta. Nyt on toisin.

Vaikka uudella albumilla on keskenään hyvinkin erilaisia kappaleita, on levy silti ainakin jossain määrin linjakas. Kantavina rakenteina ovat Mariskan laulu ja tapa tehdä kappaleita sekä jo edellisellä albumilla soineet klubimusiikista ammennetut sävyt ja biitit.

Avaushitti Minä liityin sinuun kasvaa haikeasta pianismista ja Mariskan mietteliäästä laulusta askel askeleelta mahtipontiseksi anthemiksi, josta haivutaan onnistuneesti takaisin pieniin elementteihin. Levyn ennakkosinglenäkin kuultu kappale voi viimein olla se sävellys, jolla Mariska kerää eturivin palkintoja myös artistina, ei vain sanoittajana. Vaikka sovituksessa kuuluu myös tuottajien Riku Mattilan ja Väinö Walleniuksen näkemys, on kappale nimenomaan Mariskan kynästä.

Marista kantaa päävastuun säveltämisestä koko levyn osalta. Sävellysvastuuta jakavat tuottajien lisäksi Muuttumisleikissä Matti Mikkola (Tehosekoitin, Saimaa) ja Grafeeniassa Sami Grönroos (Kymppilinja). Neljä kappaletta on Mariskan yksin säveltämiä.

Mikkolan kanssa tehty Muuttumisleikkejä alkaa läskillä yökerhobassolla läiskivällä biitillä, josta nousee mieleen useampi nimetön mainos-anthem, jotka vaikkapa ilmaisen Spotifyn listoilla keskeyttelevät kuuntelukokemuksia. Soundit ovat siis ajassa kiinni ja kappaleen tanssijalkaisissa kuvioissa on hyvä imu. Levyn alku on hitikäs.

Kolmosraita Mitä sit sukeltaa hiphopin puolelle mukavan aggressiivisesti. Taputuksilla ja hymistelyllä taustoitettu räpäytys on päällekäyvää. Kertosäkeen savuisesti svengaava ”ei välii oo, koska meitsi pysyy Mariskana” potkii hyvin.

Hauskasti särisevän taustan päälle pohdiskeleva ja asetta lataava Mikä ei tapa saa ison peukun jo siitä, että murtaa kielikuvaa ”mikä ei tapa, vahvistaa”. Koska näinhän ei aina ole. Savuisesta ja uhkaavasta säröstrobon sykkeestä kuulaaseen kertosäkeeseen kaartava biisi toimii nimenomaan keveydellään. Vaikka maisema on synkkä, biisi leijailee sen yläpuolella.

Grafeenia alleviivaa, ettei helposti mene rikki vaan voimaa ja kestävyyttä on. Samaa särisevän savuista taustasykettä osataan välillä myös jättää pois laulun tieltä. ”Rikki en mee” -lausetta toistelemaan jäävässä kappaleessa on ainesta voimakappaleeksi. Melodiseen kaareen askeleittain kasvava kappale ei kuitenkaan yllä ihan sinne timanttiin.

Isommin ja iloisemmin torvien kanssa liikkeelle lähtevä Kuninkaita ja kuningattarii nousee pohdiskelevasta säkeestä marssin tahtiin maalailevaan kertosäkeeseen. Biisin duurissa hymyävä ilme viehättää. Grafeenian tavoin kappaleessa on ainesta kestosoittoon, joskin enemmän menneiden muistelussa kuin vastoinkäymisten kestämisessä.

Sinead O’Connor -kappaleen humiseva Twin Peaks -pohja viehättää. Kertosäettä tuuletellaan taas korkeilla melodiakaarilla mutta hillitysti. Välillä show’n varastavat kasarihenkiset kuulaat kitarasoolot, mikä tekee kappaleesta hiukan sekavan.

Veikeästi mutta kiireettä askeltava Varsinainen kismailija pohdiskelee romansseja ja niiden kiertämistä. Vai pääseekö sittenkin takaisin elävien joukkoon ja sisältä kuoriutuukin varsinainen kismailija?

Yhdeksän kappaleen kokonaisuuden päättää jousilla koristeltu Kiitos, jossa keskitytään hartauteen asti kiittämään sitä, että elämässä kääntyi uusi sivu uuden ihmisen myötä. Henkilökohtaisuudessaan pakahduttava laulu on sen verran tunteellinen päätös, että se tuntuu hiukan oudolta levyn joidenkin kappaleiden rinnalla, mutta on toki päätöksenä ainoassa oikeassa paikassa albumilla.

Kaiken kaikkiaan Mariska-albumi on tyylikäs ja sisältää hittejä. Materiaalia on moneen makuun eikä levy jää yhden elementin varaan. Toisaalta Mariskan monipuolisuus ei konkretisoidu pelkkinä timanttibiiseinä. Varsinaisia hutejakaan ei onneksi ole.

Ilkka Valpasvuo

Mariska ja Super Janne Tampereen Klubilla 5.12.2019. Lisätietoja tästä.