Levy- ja kirja-arvostelu: Vanhempi väki muistanee yhä joka ikisen maakuntalaulun melodiat ja sanat. Saksofonisti Mikko Innaselle käänsi maakuntalaulut nykyjazzin kielelle.

Mikko Innasen Maakuntauudistus – soitannollis-lyyrinen eepos (Aviador, 2019).

Kuinka hyvin tunnet suomalaiset maakuntalaulut? Suomalaiset maakuntalaulut olivat aikoinaan kouluissa ”pakkopullaa”. Niitä laulettiin laulutunneilla, ja sanat piti opetella ulkoa. Vanhempi väki muistanee yhä joka ikisen laulun melodiat ja sanat.

Saksofonisti Mikko Innaselle maakuntalaulut eivät olleet kovin tuttuja. Koska niihin ei liittynyt suuria tunteita eikä asenteita, kuten vanhemmalle sukupolvelle, hän uskalsi innostua, ja sille innostukselle ei tuntunut tulevan loppua.

Innanen pani pystyy projektin ja alkoi kiertää maakunnasta toiseen soittaen tutut laulut uusiksi, aivan omalla tyylillään. Konserteissa soitti milloin trio, milloin kvartetti: Innasen lisäksi lyömäsoitinvirtuoosi Mika Kallio, harmonikkataituri Veli Kujala ja tuubansoittaja Petri Keskitalo. Ja tietenkin he ovat lähtöisin eri maakunnista. Innanen syntyi Itä-Uudenmaan Lapinjärvellä, Kujala Etelä-Pohjanmaan Alahärmässä, Kallio Pohjois-Savon Kuopiossa ja Keskitalo Kanta-Hämeen Janakkalassa.

Maakunnallinen uudistyö, kuten Innanen kuvailee projektia, tuotti äänilevyalbumin lisäksi kirjan, jonka sivuilla on 18 runoilijan laatimat uudet tekstit. Ne lausuu useimmiten runoilija itse. Runoilijoiden joukossa ovat muun muassa Hannu Salama, Helena Sinervo, Juha Seppälä ja saamelaiskirjailija Inger-Mari Aikio. Paketti on hersyvän hauska.

Suomen keskipisteestä on kiistaa, mutta vanhojen tietojen perusteella se olisi yhä Piippolassa. Innanen puhuukin Piippolan mallista. Se lähtökohtana hän on säveltänyt kirjan kuvitukseksikin päätyneen kappaleen Maakuntien laulu, ”Kohti Piippolaa”. Tosin levyllä se ei ole. Spiraaliin laadittu nuottiviivasto ohjaa lopulta keskelle. Siellä se Piippola taitaa olla. On siinä muusikoilla tekemistä, kun he lukevat kiemuraan kirjoitettua sävellystä saadakseen laulun sävelet kuulijoiden korville.

Musiikkiosuuksien hauskuus piilee siinä, että vanhat laulut ovat tunnistettavia improvisoivien muusikoiden esitysten takaa. Esimerkiksi Kesäpäivä Kangasalla, Keski-Suomen kotiseutulaulu, Varsinaissuomalaisten laulu ja Karjalaisten laulu nousevat helposti esiin, ja mieli tekee laulaa mukana.

Yksi herkimmistä esityksistä on Uusmaalaisten laulu, toki uusine sanoituksineen Uusimaaksi nimettynä. Surullisimmasta päästä on Nälkämaan laulun alku, kunnes se muuttuu 1920-luvun tyyliseksi svengaavaksi jazziksi.

Kymmenen virran maa on nimetty Pohjanmaaksi. Riikka Ulannon runon lausuu Laura Laakso. Se on myös helppo laulettava. Testasin.

Onpa joukossa jopa pari ehdotusta uusiksi Itä-Helsingin maakuntalauluiksi.

Tämä nykyjazzin ja uuden runon albumi- ja kirjapaketti on nerokas, hauska ja taidolla toteutettu teoskokonaisuus, josta on iloa pitkäksi aikaa.

Marita Nyrhinen