Rupista riffittelyä ja romuluista rytmiikkaa – arviossa Kuolemankellon Perkeet

Kuvat: Matti Kallio / Svart Records

Kuolemankello on kahden kitaristin ja rumpalin muodostama trio, joka perustettiin tasapainottamaan korona-ajan synkkyyttä. Perkeet (Svart Records, 2025) on sen myöhäissyksyä synkistävä esikoisalbumi, jossa kyllä voi vannoa bassokitaraakin kuuluvan – vai noinkohan lähtisi bassomaisesti baritonikitarasta ääntä, levyn liitearkissa mainitaan vain ”kitara”?

Kuolemankellolla on vahva, usein kolhosti klenkkaava rytmipohja. Vaikka levy-yhtiön markkinointimateriaaleissa puhutaan ”hevirokista”, asiasana ei varsinaisesti ensimmäisenä tule mieleen yhtyeen musiikkia kuunnellessa. Kuolemankello kyllä soittaa raskaasti. Riffivetoista äänekästä rokin junttausta. On siellä kiistatta jonkinlaista (esi)heviäkin mukana.

Kuolemankellon riffittely on rupista ja rytmiikka usein romuluista. Merkillepantavaa on, että toisinaan mieleen tulee Tuomari Nurmion tuotannon romuluisempi ilmaisu. Soundi ei toki hänen ilmaisuaan muistuta, ja Kuolemankellon solisti Eemeli Lehtonenkin melko harvoin kuulostaa maamme tunnetuimmalta laulavalta lainoppineelta – mutta maneereissaan vähintään yhtä usein kiitävän hetken Sielun veljet -yhtyeen aikaiselta Ismo Alangolta.

* *

Levyn avaavan Paarmojen herra -kappaleen aloittavasta raskaasta ja rupisesta riffittelystä taas tulee mieleen yhdysvaltalainen Danzig-ryhmä, joka piipahtaa levyä kuunnellessa mielessä pari kertaa myöhemminkin. Kyse on vain riffittelystä, ei ole pelkoa, että Eemeli Lehtonen imitoisi New Jerseyn synkkää Elvistä.

Kuolemankellon sävellykset, sanoitukset ja sovitukset on merkitty koko yhtyeen nimiin. Perkeet pitää sisällään 13 lyhyttä kappaletta, kestoiltaan 45 sekunnista reiluun kolmeen minuuttiin, useimmat kahden ja kolmen minuutin väliltä. Kornin- ja kömpelönpuoleiset sanoituksetkin ovat yleensä lyhyitä tai melko lyhyitä, karuja kertomia, joista on hankala saada oikein otetta. Tuntuu, että ne ovat olleet välttämätön pakko. Lauluntekstejä pääsee halutessaan tihrustamaan liiteliuskasta. Perkeleet, pirut, paholaiset ja monenlaiset vitsaukset ovata vahvasti läsnä.

Yleisesti ottaen levyllä voi kiitellä raskaskätisen rumpali Matti Kallion ilahduttavan ilmeikästä ja kekseliästäkin kolistelua. Kyllä myös Eemeli Lehtonen ja kitaristi-taustalaulaja Tomi Helomaa tonttinsa hoitavat, mutta vähemmän yllätyksellisesti.

* *

Vaikka Perkeet hyötyy jonkin verran kuuntelukerroista, piinaa sitä silti persoonattomuus, tasapaksuus ja kappaleiden keskeneräisyyden tuntu. Kun esimerkiksi riffit ovat monasti keskenään kovin samankaltaista rupista rutinaa tai kirskettä ja laulu varsin usein niukkasävyistä räkäistä kärinää, eivätkä kappaleiden rakenteet tai edes tempo mahdottomia levyn mittaan muutu, jää kuuntelija kaipaamaan vaihtelua ja saattaa ennen pitkää tuntea turhautuneisuutta.

Kappaleiden joukosta onkin varsin hankala nostaa esimerkkejä erityisen onnistuneista tai epäonnistuneista. Nostettakoon nyt kuitenkin muutamia tavalla tai toisella erottuvia. Yksi lähimmäksi ensin mainittua ryhmää pääsevä on William Goldingin Kärpästen herra -klassikkoromaaniin viittaava Paarmojen herra, joka jää kerrasta soimaan päähän.

Tom-tom-rumpujen junttauksella ja kirskuvilla kitarariffittelyillä kulkeva Taudinkantaja on kerroksellisena yksi levyn musiikillisesti kiinnostavimpia. Klonkkaava Väärä lääke -pöristely erottuu joukosta jossain määrin. Niin tekee myös heti sen perään tuleva synkkä romuluisen rytmiikan ja rosoisen rutinariffittelyn ajama Ikenet, joka on levyn mieleenpainuvimpia raitoja. Jokin siinä tuo mieleen Sielun veljet, kuten pari muutakin kappaletta. Sillanpolttajassakin on varsin ovelaa riffittelyä, mutta valitettavasti sävellys jää lopulta sangen mitäänsanomattoksi.

Jos Kuolemankello ei jää yhden levyn projektiksi, voisi yhtyeeltä toivoa seuraavalle albumille biisintekoon panostamista ja ilmaisun värittämistä hieman omaperäisemmäksi tai monipuolisemmaksi muutenkin kuin rumpujen osalta.

Perkeet jää kuuntelukokemuksena pikkuisen tylsän pulskeaksi ja puuduttavaksi. Siinä voi haistaa potentiaalin nopeaan levy-yhtiön verkkokaupan alennusmyyntiosastoon päätymiselle. Keikalla Kuolemankello soinee vakuuttavammin.

Eros Gomorralainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua