Porilaisen Circlen ja Richard Dawsonin yhteisalbumi Henki juurtuu kauniisti arkisen ja fantastisen välimaastoon

Circlen hovi vuonna 2021. Kuva: Iris Aspinall Priest

Vuonna 1991 perustettu porilaisbändi Circle on julkaissut kuluneen 30 vuoden aikana yli 30 albumia. Jos livelevyt ja erimuotoiset singlet lasketaan mukaan, julkaisujen määrä on likimain kaksinkertainen. Jos mukaan lasketaan vielä Circlen liepeillä toimivien ja toimineiden bändien julkaisemat tuotokset, puhutaan jo levykokoelmasta. Sellaisesta, joka kattaa keskiverron kirjahyllyllisen musiikkia.

Jussi Lehtisalo on Circlen perustajajäsenistä ainoa yhä mukana oleva, mutta niin sanottu nykykokoonpanokin on toiminut miltei niine hyvinensä vuodesta 2002. Mieleni tekisi kasata tähän välähdyksiä yhtyeen eri vaiheista, suunnanmuutoksista ja olemuksesta. Spandexeista, niiteistä, brändin vuokraamisesta ja kahden eri Circlen yhtäaikaisesta keikasta samalla lavalla. Ennakkoluulottomuudesta, matalaotsaisuudesta sekä tinkimättömyydestä.

En kuitenkaan uskoisi selviytyväni siitä ilman, että viaton levyarvio levähtäisi kirjalliseksi teokseksi. Tyydyn täten toteamaan kiteytyksen: Circle on kokonaistaideteos, joka etenee.

* *

Kulttibändiyteen liittyviä erityislaatuisuuksia ja yllättäviä uraliikkeitä olennaisempaa onkin tässä yhteydessä keskittyä itse musiikkiin. Vuosien kuluessa Circlen uusiutumistahti on luonnostaan hidastunut, mutta tuloksista on tullut entistä mielenkiintoisempia. Ylipäätään luomuksiin on helpompi suhtautua Tapauksina, kun seuraava ei enää ennätä ilmestyä ennen kuin edelliseen on yhtään tottunut.

Kokeellisella metallilla maineikkaaksi kasvaneen Southern Lord Recordsin julkaisema Terminal (2017) on esimerkiksi hyötynyt merkittävästi saamastaan tilasta. Siitä kumpuaa toinen kiteytys: pinnalta katsoen Circlen musiikki on verrattain yksinkertaista, mutta sen sisuksissa häämöttävä maailma vaatii kaikessa nyanssirikkaudessaan avautuakseen paljon aikaa.

Toisaalta, joskus simppeli vain on simppeliä. Circle lyöttäytyi yhteen folk-muusikko Richard Dawsonin kanssa yksittäistä esiintymistä varten kesän 2019 Sideways-festivaalilla, ja kemiat loksahtivat. Tuolloin lasketuista siemenistä kasvoi Circlen 33. albumi Henki (Weird World, 2021).

Jussi Lehtisalo nojautui Mika Rätön varaan Uusi Tampere -tapahtumassa kesällä 2018. Kuva: Teemu Nordlund

* *

Tutut palikat ovat Terminalin jäljiltä yhä aloillaan. Tomi Leppäsen erehtymättömän napakka ja krumeluuriton tahditus, ja sen puitteissa tarvittaessa monimutkaisestikin poukkoilevat Lehtisalon bassorytmit antavat kitaroille tilaa. Niitä piisasi jo ennestäänkin kolme kappaletta, mutta nyt herroja Janne Westerlund, Pekka Jääskeläinen sekä Julius Jääskeläinen täydentää Richard Dawson.

Circlen kitaravalli on erityinen, koska tylympikin riffittely soi ilmavasti, remonttivertauskuvallisesti puhuen, pikemmin tapetoiden kuin sementoimalla. Koskettimet nousevat esiin entistä eläväisempinä, kun Mika Rättö saa omien äänihuuliensa sijaan suunnata huomionsa enimmäkseen itse syntetisaattoriin.

Myös tyylillisesti Henki on tunnistettavissa osaksi Circlen jatkumoa. Siinä on jotain perin 1970-lukulaista, mutta se ei tunnu retrolta. Suoraviivaiset rock-riffit ja melodiat ovat luonteeltaan tarttuvia, ja railakkaimmillaan myös protohevilaukka kiitää läpi kuulijan pääkopan. Ajoittain on aikaa pysähdellä myös jazz-kolahteluun, funkyyn juoksutteluun ja erityisen lämpöiseen kraut-junnaukseen, joka on parhaimmillaan koskettavan minimalistista.

Toisin kuin Circlen tapauksessa yleensä, tällä erää laulu ja sanoitukset eivät kuitenkaan ole vain yksi elementti toisten joukossa. Keskiössä soi Dawsonin kirkas ja falsettiin kohoava ääni, jota tuntuu ohjailevan puhdas tarkoituksenmukaisuus. Kaikessa on kyse tarinallisista lyriikoista ja melodioista, joihin ne on sovitettu. Painotus asettelee musiikille keveät raamit, joiden puitteisiin tarinat asettuvat. Tuntuu hassulta kuvailla tätä niin kuin se olisi jotain ennenkuulumatonta – kai useimmat maailman popkappaleista edelleen rakennetaan juuri näin!

* *

Kukkais-aiheiset kertomukset liikuskelevat tutkimusmatkailusta antiikin historian kautta aina 1980-luvun Newcastleen asti. Tekstit ovat luonteeltaan tarkkanäköisen toteavaisia. Niiden lakonisuudessa on läsnä samaa mystistä melankoliaa kuin Circlen sävelkielessä. Aiemmin sitä ei vain ole voinut kokea näin hienovaraisesti ja rikkaasti artikuloituna. Dawsonin ilmaisu on tehokasta runoutta, joka löytää itselleen erityislaatuisen sijan arkisen ja fantastisen välimaastosta.

Sen on syytäkin nousta albumin pääelementiksi, sillä kenties juuri arkisen ja fantastisen välimaasto kuvailee kokonaisuutta parhaiten. Dawsonin kappaleisiin tuoma melodinen sisältö pidättelee bändin fokuksen pääosin aihemateriaalissa, mutta vapaammat kohdat sijoittuvat musiikin tasapainon kannalta kiinnostaviin ja palkitseviin uomiin. Vierailevan artistin ja yhtyeen kemioita voisi kuuntelukokemuksen perusteella, ja aihepiirinkin perusteella, kuvailla suorastaan symbioottisiksi. Molemmat ruokkivat toisiaan, ja lopputulos on jotain niin omalaatuista ja virkistävää, että sitä toivoisi kaikkien kuuntelevan.

Henki on tälle levylle nimenä kerrassaan oivallinen. Jokin koskematon voima leijuu musiikin yläpuolella, mutta se ei pelota tai häiritse, vaan lämmittää läsnäolollaan.

Hurmaantuneena havainnosta uppoudun takaisin sävelmaisemaan, ja lopulta huuliltani tupsahtaa pihalle lopullinen kiteytys: tämä on kauneinta musiikkia, mitä Circle on koskaan soittanut.

Aleksi Leskinen
Instagram: @kenkula_leskinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua