Pelkistetysti ja syvältä tunteista – arviossa Emma Ruth Rundlen albumi Engine of Hell

Kuvat: Mason Rose / Sargent House

Loputon marraskuu. Tätä kirjoittaessani marraskuu on vaihtumassa joulukuuksi, mutta sitä ei Engine of Helliltä (Sargent House, 2021) huomaa. Levy on lohduttoman synkkä ja kylmä, kuin suomalainen marraskuu kalseimmillaan. Emma Ruth Rundle laulaa ja säestää itseään milloin pianolla, milloin kitaralla, mutta aina hyvin minimalistisesti.

Engine of Hell on Rundlen neljäs soololevy. Aikaisempi tuotanto on äänimaailmaltaan rikkaampaa, selkeämmin rockia. Rundle tunnetaan nimenomaan sähkökitaristina, jonka soundi on täynnä isoa ääntä ja efektejä. Paluu pianon koskettimien äärelle on Rundlelle paluuta lapsuuteen, ennen nuoruuden bändivuosia Rundlen soitin oli nimenomaan piano.

New Noise -lehden haastattelussa Rundle kuvaa pianolla kirjoittamista aikakoneeksi nuoruusvuosien elämänkokemuksiin ja tunteisiin.

Yksi tällainen aikamatka on Body. Stereogumin haastattelussa Rundle kertoo saaneensa ensimmäisen pianonsa isoäidiltään, jonka luona asui teinivuosinaan. Body kuvaa tätä menetettyä ihmissuhdetta koskettavasti ja kaivaten.

”A book, a piano
gifts from the muse, in your selfless way
my teacher, my feeder
this red hair’s going nowhere since you went away

I dream her, I see her
The softness of the hands I’m holding in my mind
If only I could keep her
I’m still a little girl that needs you one more time

You said your arms were always around me”

Engine of Hell on äänitetty pääasiassa elävänä studiossa. Päällekkäisäänityksiä ja muuta rakentelua ei ole tehty, vaan kappaleet on esitetty sellaisenaan, kokonaan, ja jälkeenpäin on vain poimittu ne otot, joissa tunne on saatu parhaiten kohdalleen. Toteutus on toimiva, levy kuulostaa hyvältä ja kappaleissa on herkkyyttä, jota ei ole tuotettu pois.

Kappaleista nostaisin vielä esille Blooms of Oblivionin, jossa Rundlen akustista kitaraa säestää hiljainen sello. Tämä pieni elementti nostaa kappaleen levyn kohokohdaksi. Rundlen runolliset sanoitukset ovat moniselitteisiä, mutta metadoniklinikka on harvemmin vertauskuva millekään mukavalle (Rundle itse on kärsinyt huumeriippuvuudesta vuosia, mutta on nyt kuulemma kuivilla niin alkoholin kuin huumeiden suhteen; sekin tuonee levylle oman sävynsä).

”Down at the methadone clinic we waited
hoping to take home your cure
The curdling cowards, the crackle of china
you say that its making you pure

And just like Flowers for Algernon
something’s diminished

There’s a love like you’ve never known pinned to your finish
One, two, six underfoot and you will rise
And in all of your blooms of oblivion
I love you”

Epäilemättä on paljon kuuntelijoita, joita Rundlen lohduton minimalismi puhuttelee ja joita tekstien kuvasto ja tunnemaailma koskettaa. Minäkin löysin useammalla kuuntelulla levyltä kiinnostavia kappaleita, mutta kaipaan silti marraskuun synkkyyteen jotain eloisampaa ja värikkäämpää. Rundlenkin tuotannosta esimerkiksi vuoden 2018 On Dark Horses -albumin rikkaampi soundi sopii minulle paremmin. Metallisempaa synkkyyttä hakevien kannattaa puolestaan pyöräyttää lautasella Rundlen ja Thou-yhtyeen vuonna 2020 ilmestynyt yhteistyöalbumi May Our Chambers Be Full, jossa Rundlen laulujen taustalla vyöryy raskassoutuinen sludge-valli Louisianan soilta.

Jos kaipaat mustavalkoista, rehellistä ja koskettavaa musiikkia suoraan sydämen monissa tuskissa kärventyneistä sopukoista ja puhdasta riipivää tunnetta ilman turhia kuorrutuksia, Engine of Hell on vahvasti tutustumisen arvoinen tapaus.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua