Oodi luonnolle – arviossa Piip-yhtyeen Pienet ihmiset isot puut

Kuvat: Eclipse Music

Suomalaisessa jazzgenressä alkaa olla hieno joukko naissaksofonisteja. Adele Saurosin, Linda Fredrikssonin ja Heli Hartikaisen rinnalle nousee Laura Helander, joka on luontoa kunnioittavan ja luonnonsuojeluun vihkiytyneen Piip-yhtyeen puhaltaja ja kappaleiden säveltäjä.

Piip on julkaissut debyyttialbuminsa Pienet ihmiset isot puut (Eclipse Music, 2024), joka on syntynyt luonnon nykytilan innoittamana. Luontoteema on helppo päätellä yhtyeen linnunlaulua kuvaavasta nimestä, joka puolestaan on albumin otsikon lyhennetty muoto.

Yhtyeen vetovastuu on itseoikeutetusti saksofonisti, säveltäjä ja musiikkipedagogi Laura Helanderilla, jonka muhkeat baritoni- ja alttosaksofonisoundit ovat pääosassa koskettavissa ja kantaaottavissa kappaleissa. Jo albumin kaksi ensimmäistä raitaa, Minne meni linnut ja Täällä oli kaunista kerran, johdattavat tärkeiden asioiden äärelle ja varsin melodisin ottein, eritoten pianisti Mikko Antilan improvisaatioiden siivittäminä.

Melodisuus onkin albumin kantava voima. Kappaleet jäävät helposti päähän samalla kun kuuntelee taitavien soittajien yhteistyön tuloksia. 

Luontoteeman mukaan draama etenee: Osaran aukeat on väkevä tulkinta, jossa myös basisti Tatu Back ja rumpali Benjamin Nylund säväyttävät jykevällä panoksellaan. Uutiskatsaus maapallon nykytilasta johdattaa kappaleeseen Onko jo myöhäistä. Backin surumielinen bassosoolo kiteyttää kappaleen.

Kesäkalastusta harrastavana kuuntelen tarkkaan kappaletta Laulu kalalle ja näen sielujeni silmin, miten kaislikossa lymyävä hauenroikale kiinnostuu syötistäni, seuraa sitä ja tajuaa pian vaaran kääntyen takaisin kaislojen turvaan. Hidas melodia on harvinaisen tarttuva.

Antilan modernisti jykevä pianosoolo aloittaa kappaleen Lohtu, joka jatkuu Helanderin laulunomaisella teemasävelellä. Improvisaatio-osuudet ovat täyteläistä drivea.

Sinun sylissäsi on kuulasta kuultavaa. Lähes kymmenminuuttinen Pohjola on kuin albumi pienoiskoossa romanttisine ja tanssittavine tahteineen. Siinä on jotain tuttua, johon on helppo samaistua.

Päätöskappale, hidas ja melodinen Jos puut puhuisivat on kuin hengellinen hymni, joka sopii summaamaan tämän luonnolle rakkautta osoittavan albumin.

Pienet ihmiset isot puut on tasapainoinen kokoelma tärkeistä aiheista, jotka ilmenevät kappaleiden nimissä. Melodiat jäävät helposti päähän ja saavat kaipaamaan sanoja. Törmäsinkin Helanderin toiveeseen saada kuulijat sanoittamaan kappaleita, mutta olisipa kiva kuulla Helanderin oman lyriikan toteutumia.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua