Levyarvostelu: Samanna vaihtaa Itsetunto-albumilla tunnelmaa kameleontin lailla. Tamperelaisnelikon toinen levy on hatunnoston arvoinen taideteos.
Samanna: Itsetunto (Texicalli, 20.9.2019).
Tamperelainen Samanna vakuutti jo ensimmäisellä levyllään. Uutukaisella Itsetunto-äänitteellä se jatkaa oman polkunsa raivaamista.
Samannan jazzista, folkista, popista, progesta ja vaikka mistä ammentava keitos voisi hyvin olla sietämätön sekametelisoppa, mutta yhtye kääntää vaikutteiden kirjon vahvuudekseen.
Kauniin soljuva Itsetunto vaihtaa tunnelmaansa kappaleesta toiseen kuin Cher esiintymisasuja, mutta kuulostaa kaiken aikaa itseltään. Levyn kymmentä kappaletta sitoo yhteen yhtyeen saumaton yhteissoitto ja tasainen tuotanto.
Lättänähkö miksaus on toisaalta laskettavissa myös lieväksi heikkoudeksi. Välillä soisi hienoja yksilösuorituksia nostettavankin – etenkin Sami Sippolan saksofoni törähtelee taajaan komeasti.
Laulaja-kosketinsoittaja Anna Pesosen kappaleet ovat ainakin tämän kriitikon korvaan sävelkieleltään velkaa Magyarin ja Haikaran kaltaisille 1970-luvun suomiprogenimille.
Sanoitusten kirjo ei häpeä musiikillisten sävyjen laajuudelle: tekstien aiheet kantavat aina banaaleista arjen ilmiöistä rakkauden ja itsensä rakastamisen kautta planeettamme tulevaisuuteen ja kosmisten yhteydenottojen ehkäisemiseen.
Samaan tapaan Pesosen laulu on ihastuttavan rehellistä ja hän käyttää ääntään laajalla skaalalla aina sametinpehmeästä huomattavan rosoiseen.
Tasavahva levy hyötyisi selkeämmistä huippukohdista, mutta on tällaisenaankin hatunnoston arvoinen taideteos.
Arttu Rantakärkkä
