Hölskyy ja läikkyy – Avaruksen kokeellinen oluttranssipsykedelia jumittaa yllättävän lämpimästi

29.10.2020

Kuva: Tomi Nuotio

LEVYT | Onko psykedeliafolkin konkarin livevedossa imua vai jääkö trippi pulputtavaksi taustatapetiksi? Avain lienee sulkea silmät ja hypätä kyytiin, Ilkka Valpasvuo kirjoittaa.

”Musiikkimatka välttelee turhan teräviä kulmia ja pitää kiinni junnaavasta nytkeestään, vaikka ujellukset, vinkunat ja soraäänet ovatkin itsessään paikoin piinallisia.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Avarus: Lepakkomiehessä

  • Artsy Records
  • 22.10.2020.
  • Kuuntele: Bandcamp

”Mitä sä kuuntelet”, kysyi viisivuotias lapseni, kun soitin Avaruksen vuoden 2017 Helsingin Lepakkomiehen soitannoista julkaistua reilun puolen tunnin liveäänitettä. ”Tämmöistä pörinämusiikkia”, vastasin.

Ja sellaistahan se ensi vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävän tamperelaisen psykedeliafolkyhtyeen musiikki on, tavallaan. Tässäkin tallenteessa jumittavasti pakkopaidassaan keinuvan pohjakaavan päällä kuullaan niin naputtelua, koputtelua, turauttelua kuin pöräyttelyäkin, aina tarpeen ja tunteen mukaan.

Avain lienee sulkea silmät ja hypätä kyytiin. Avaruksen tapauksessa trippailu on siinä mielessä suhteellisen turvallista ja kivutonta, että ”musiikissa” on ainakin tällä äänitteellä mukana eräänlainen lämmin puuteripeitto; se ei sukella kaikkein uhkaavimpiin tai traagisimpiin maisemiin vaan pitää touhun sekoilustaan huolimatta aika kepeänä. Jotenkin siitä pystyy myös niin sanotusta tosissaan tehdystä tripistä huolimatta aistimaan lämminhenkistä virnuilua ja yhdessä tehtäviä kainalopieruja.

Vaikka Lepakkomiehen nauhoituskin päättyy hälytysautomaiseen sireeniin, soi sekin kuulijaystävällisesti hiukan kauempaa eikä piinaavasti yöunilta herättäen.

Avaruksen kokoonpano vaihtelee, kaikkiaan mukana on ollut 10–20 tekijää. Tällä äänitteellä kuullaan Roope Erosta, Jukka Räisästä, Tero Niskasta, Lars Mattilaa ja Arttu Partista. Käytössä olevista instrumenteista on suoraan paha sanoa mikä kolisee, napsuu tai pulppuaa milloinkin, mutta tripissä sekoitellaan yhtä lailla niin akustisia kuin sähköisiä instrumentteja. Eli ei pelkästään väännellä nuppeja, vaan myös orgaanisia lyömiä ynnä muita ääntä tuottavia esineitä on käytössä.

Lepakkomiehessä on junnattu tunnusomaisen pehmeästi. Musiikkimatka välttelee turhan teräviä kulmia ja pitää kiinni junnaavasta nytkeestään, vaikka ujellukset, vinkunat ja soraäänet ovatkin itsessään paikoin piinallisia. Hiki touhussa myös lentää, ja paketti hölkkää eteenpäin pehmeästä pumpulistaan huolimatta mukavan määrätietoisesti.

En ole koskaan osannut erottaa yhtä ainoaa Avaruksen biisiä toisesta, niin että voisin sanoa että ”tässä ne nyt soittavat tämän”. Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että keikoilla materiaali joka tapauksessa vedetään uusiksi.

Onko Lepakkomiehessä-äänite ohilipuvaa taustatapettia vai nappaako trippi sisäänsä, on vaikea kysymys. Toisaalta touhu kyllä jollain oudolla tasolla miellyttää jotain harvemmin käytettävää kuuloluuta, mutta se on samaan aikaan myös aika mössöä.

Kun varsinaiset kliimaksit tai joukosta muuten erottuvat hetket eivät ole niitä, joiden varaan voi laskea musiikin ”onnistumisen” määrittelemiseksi, täytyy kaivaa erilaisia kriteereitä. Hetkittäin niska nyökkää mukana, mutten osaa määritellä miksi. Paikoin taas alkaa hymyilyttää, mutta hymyn pohjimmainen aiheuttaja jää hiukan hämäräksi.

Jostain kumman syystä möykkä ei varsinaisesti ärsytä, vaikka uskon että ihan jokaisen kestokyky ei tällaista herutusta siedä. Tämän liveraidan mukaan suunnitellun elokuvan haluaisin silti ainakin itse nähdä!

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This