Astrid Swanin musiikillinen rakkauskirje huokuu toivoa – D/other on kaunis kuvaus elämästä, kuolemasta ja äitiydestä

08.10.2021

Kuva: Valreza Collective

LEVYT | Tunteikasta ja pianovetoista lauluntekijäpoppia tekevä Astrid Swan luo testamentikseen kaihoisan mutta valoisan albumikokonaisuuden.

”Swan on päättänyt käyttää jäljellä olevan aikansa mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Astrid Swan: D/other

Astrid Swan teki tähän mennessä ehkä parhaan levynsä From Bed And Beyond vuonna 2017. Saman vuoden vappuaattona helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä sai huonoja uutisia. Hänen vuonna 2014 sairastamansa rintasyöpä oli uusiutunut ja levinnyt. Keskimääräinen elinajanodote parantumattomalle sairaudelle oli kolme vuotta.

Diagnoosi ei vaivuttanut Swania masennukseen tai saanut häntä luovuttamaan, vaan hän on päättänyt käyttää jäljellä olevan aikansa mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen. Arjen, perheen ja hoitojaksojen ohessa tuotteliaalta renessanssi-ihmiseltä on saatu luettavaksi Viimeinen kirjani – kirjoituksia elämästä -elämäkertateos vuonna 2019. Nyt saadaan julki tämä viisi vuotta työstetty, mahdollisesti viimeiseksi jäävä levy D/other (Soliti, 2021). Samaan aikaan Swan on viimeistellyt valmiiksi väitöskirjansa äitiydestä, elämänkerroista ja blogien tärkeydestä äitien vertaistukena. Levyllä lauletaan myös näistä aiheista.

Tukenaan Swanilla on luottoyhtyeensä, pitkäaikainen yhteistyökumppani ja tämänkin levyn äänittänyt ja miksannut kitaristi Mikael Hakkarainen, basisti Veli Kauppinen, rumpali Alina Toivanen sekä puhaltimissa ja koskettimissa Johannes Salomaa. Jousien sovituksista ja soittamisesta vastaa kanadalainen Olen Pallett, joka teki yhteistyötä jo Swanin ja Stina Koistisen yhteislevytyksellä Swan/Koistinen EP vuonna 2019.

Levy alkaa mainiosti. Aloitusraita Drift kasvaa kuulaasta pianohimmailusta hillittyjen jousien kautta duurissa hymyävään askeleeseen ja hiukan isompaankin kaareen, mutta harkitusti. Swanin laulussa on erittäin vahvaa läsnäoloa. Vaikka se hellii ja pohdiskelee, siihen on ladattu uskomaton määrä tunnetta ja syvyyttä. Lähes kuusiminuuttinen teos on sovitukseltaan malliesimerkki siitä miten herkän kappaleen voi kasvattaa isompiin mittoihin ilman raukeuden ja heleyden kadottamista.

Silvi’s Dream jatkaa siitä mihin edellinen jäi, vauhti on jo saatu päälle. Edelleen laulu on raukeaa ja pinnassa, mutta soitto reipasta ja lähes iloista, melankolisuudestaan huolimatta. Päähän jäävää koukkuakin irtoaa. ”My child my love”, laulaa Swan, väkevällä äidinrakkaudella, joka on aina läsnä, unissakin.

Näitä kepeämpi ja irrottelevampi on helposti mukaansa nappaava reipas näppäily Not Your Mom, jossa äidit ovat unissaan jotain muutakin kuin äitejä. Pelkistetympi True Love sukeltaa pohdiskelevaan molliin, mutta ilman painolasteja. Säkeistä irti nouseva kertosäe jymähtää vahvasti esille, soitannollisten kasvatuksien hillitty kohtalokkuus nostaa peukun. Swan yhtyeineen mestaroi pienesti silittävien ja isommin jyräävien elementtien sulavaa sovitusta.

Ajan ja elämän kaltaisten luksusten arvostus on aiheena Luxuriesillä, jossa Astrid rauhoittuu pohdiskelemaan riisutusti pianon äärelle. Laulua ja pianoa tukevat hillitysti sovitetut rytmisoittimet, puhaltimet ja jouset. Intensiteetiltään levyn avainteoksiin kuuluvaa kappaletta ei suotta ole nostettu yhdeksi sinkkujulkaisuksi.

Joking After the Apocalypse ei kevennä maailmanloppua vaan pohdiskelee jälleen tyylikkäästi tummien vesien pinnalla, mutta ilahduttavasti ilman synkkyyttä. In the Woods kehottaa luottamaan siihen, ettei sureminen murskaa ketään. Surua käsitellään rypemättä, elämään olennaisesti kuuluvana asiana, joka jokaisen tulee käydä läpi. ”Let it rain”, eli antaa kyynelten sataa vaan.

Vaihteeksi kitaralle rakentuva Tragedy & Art on omistettu kymmenelle viime vuonna kuolleelle Swanille läheiselle naiselle. Kappale kasvaa jälleen hienosti isompaan asuun, mutta ei ihan tavoita samaa surun ja keveyden sulavaa kohtaamista kuin levyllä parhaimmillaan. Rainbows kärsii hiukan samasta; leijaileva pohdiskelu kimaltaa kauniisti heleine maalauksineen, mutta se viimeinen silmänisku puuttuu.

Pelkistetty päätösraita Daughter nostaa laulun vielä enemmän etualalle ja nostaa tunnelmaa ajattomine jousisovituksineen. ”You gotta love me more”, laulaa Swan ja sovituksen leikittelevä kepeys tuo tarvittavan tasapainon raukeaan dramatiikkaan.

* *

Albumin kappaleet ovat tunteikkaita ja kaihoisia mutta myös lämpimiä, rauhallisia ja kiireettömiä. Vaikka kuolemasta lauletaankin, kaikaa levyltä ennen kaikkea toivo.

Swan onnistuu musiikillisine yhteisöineen välittämään lauluissaan niin paljon tunnetta, että kokonaisuus maistuu aina vain paremmalta toiselle kymmenelle yltävien kuuntelukertojen jälkeen.

D/other ei ole hittimusiikkia, vaan jotain syvällisempää, keskittymistä vaativaa. Kauniita ja lämpimiä pohdintoja elämästä auringonlaskun näkökulmasta.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua