KULTTUURIGAALA EHDOKASKEHYKSET Vuoden kulttuuriteko KUVAAJA MA

Vyöhykkeitä ja luontokokemuksia, Keltaista kirjastoa sekä sotastressin aiheuttamia oireita kehossa

08.09.2023
KUVA1 KANSIKUVA Maltinranta

Luontoja 4 -ryhmän Pia Männikön installaatioita ja Hannele Kumpulaisen maalauksia. Kuvat: Katri Kovasiipi

GALLERIAKATSAUS | Katri Kovasiipi kirjoittaa Tampereen näyttelyistä: Luontoja 4 -ryhmä ja Onni Takkinen Mältinrannassa, nuoret yhteisölliset taiteilijat Koppelossa, Liisa Ahlfors Laikun Studiossa sekä Varya Yakovleva ja Sura Kangaspeska Hirvitalolla.

Luonnon, valtioiden, kulttuurien ja mentaalisten tilojen muovaamat vyöhykkeet

Maalaus, piirustus, veisto, käsityömenetelmät ja installointi ovat komeasti ja tasapainoisesti edustettuina Mältinrannan gallerian Luontoja 4 -ryhmän näyttelyssä Vyöhyke. Erilaiset luonnonympäristöt, eläinten ja kasvien sekä ihmisen niihin rajaamat vyöhykkeet tai valtiolliset ja mentaaliset rajaseudut ovat esimerkkejä vyöhykkeistä, joiden merkityksiä näyttelyn taiteilijat teoksillaan käsittelevät.

Huomio kiinnittyy etenkin Pia Männikön installaatioiden orgaanisiin muotoihin, jotka ovat syntyneet sekatekniikoin ja käsityömenetelmin. Korallimuodostelmilta näyttäviä alueita synnyttävä maalarinteippi on materiaalivalintana kutkuttava: kaukaa katsottuna teosten maailma on hyvin toisenlainen kuin lähikuvassa. Männikkö on käyttänyt teoksissaan myös virkkausta, virkattu tulivuorenpurkaus yhdistää materiaalisen pehmeyden polttavaan aiheeseen.

Hannele Kumpulaisen maalaukset ammentavat taiteilijan sukuhistoriasta, hänen karjalankielisen ortodoksievakkoäitinsä kokemista kielen ja kulttuurin poispyyhkimisen vaatimuksista. Kumpulaisen maalaukset liikkuvat itäisellä rajavyöhykkeellä, joka on jälleen tulehtuneempi kuin vuosikymmeniin.

Inka-Maaria Jurvasen piirustuksissa viehättävät ja yllättävät teospohjat, jotka ovat myös olennainen osa koko teoksen luonnetta. Jurvanen piirtää lyijykynällä pahkapuulle ja marmorille. Raja teoksen kuva-aiheen ja taustan välillä menettää merkityksensä. Tausta ei olekaan vain valkoinen paperi, joka pitää saada peittoon, vaan se on merkityksiä ja kokemuksellista syvyyttä tuottava, kolmiulotteinen, myös reliefimäinen tai veistoksellinen elementti.

Jurvanen häivyttää myös perinteistä teoksen ja kehysten välistä rajaa herkullisesti teoksessaan Taivashautaus, jossa lyijykynäpiirros ja akryylimaalaus venyvät katkeamattomasti teospohjasta kehyksen muotoon kohovavalle vyöhykkeelle. Jurvanen haastaa vakiintuneita, itsestään selvänä pidettyjä kuvataiteen katsomisen tapoja.

KUVA2 Jurvanen

Inka-Maaria Jurvasen teos Taivashautaus (2021, lyijykynä ja akryyli puulle).

Taidenäyttelyissä totunnaiseen katseen suuntaan kajoaa puolestaan Antti Keitilä, jonka teokset kääntävät horisontaalisen katsomistavan vertikaaliseen suuntaan. Keitilän solakat puuveistokset Kytö (2023) ja Savu (2019–2023) ulottuvat lattiasta kattoon tarttuen ilmatilaan. Katonrajassa sijaitsevan kaksiulotteisen teoksen Noki (2023) kanssa ne muodostavat kerronnallisen jatkumon.

Näyttelyn on kuratoinut itsekin taiteilijana mukana oleva Miika Nyyssönen. Hänen sähkönsininen installaationsa Pulses in Blue (2023) sekä metalleille printattu, 3D-mallinnukselta näyttävä teossarjansa Outdoor Structures (2023) saavat pohtimaan luonnollisen ja keinotekoisen välistä vyöhykettä tai rajamaata.

Julia Strandin vaaleita keramiikkaveistoksia hallitsee mehevä orgaanisuus, Sara Oravan ja Iisa Maarasen teoksissa orgaanisuus puolestaan etsii tietään maalauksen maailmoihin. Luonnon ja sen esittämisen välinen kuilu ei katoa, ihminen on tekijänä yhtä aikaa välittäjä ja häiriötekijä. Tuosta suhteesta, luonnollisen ja luonnottoman välisestä vyöhykkeestä riittää loputtomasti ammennettavaa.

Luontoja 4: Vyöhyke. Taidekeskus Mältinranta, Galleria, Kuninkaankatu 2, Tampere, 19.9. saakka ma–to 12–18, pe–su 12–16. Näyttelyn taiteilijat: Inka-Maaria Jurvanen, Antti Keitilä, Hannele Kumpulainen, Iisa Maaranen, Pia Männikkö, Miika Nyyssönen, Sara Orava ja Julia Strand. Taiteilijaryhmän on kuratoinut Miika Nyyssönen.

* *

Kasvukaudet luonnossa ja taiteilijuudessa

Onni Takkisen maalaukset Mältinrannan Studiossa ovat luontevassa dialogissa Gallerian Vyöhyke-ryhmänäyttelyn kanssa. Takkinen ammentaa ekspressiivisiin teoksiinsa aineksia ja värähtelyjä sekä luonnosta että urbaanista ympäristöstä. Hän syventyy kasvun ja maatumisen sykliin tuottaen maalarina vahvaa ja lupaavaa maalauksellisuutta.

KUVA3 Takkinen

Onni Takkisen maalaus Yksinkeltaista (2023, öljyväri ja öljypastelli kankaalle).

Näyttelyn nimen Kasvukaudet voi lukea myös viittauksena nuoren taiteilijan omaan kasvuun. Kaikki esillä olevat maalaukset eivät ole aivan tasavahvoja, mutta useimmissa niistä Takkinen tavoittaa omaäänisyyttä ja persoonallista kädenjälkeä. Vahvoin elein luodut juurakkoiset muodot kietovat syliinsä voimakkaan keltaisen valon esimerkiksi maalauksessa Yksinkeltaista (2023).

Teosten nimeämisen humoristisuuteen ottaa tuntumaa myös maalaus Saatana syntyy auringon alla (2020–2023), jonka värimaailmaa hallitsee jälleen keltainen – nyt vuoropuhelussa sysimustan kanssa. Hellyttävä musta eläinhahmo ekspressiivisine varjoineen luo mielikuvaa ihmisten kulttuurisesta taipumuksesta demonisoida viattomia luontokappaleita.

Näyttelyn nimiteoksessa Kasvukaudet (2023) Takkisen kolorismi tavoittaa moniulotteisuutta.

Maalauksen Putoava tähti (2022) kohdalla ilmaisu on puolestaan kovin eri maailmasta kuin muissa näyttelyn maalauksissa. Ehkäpä teos olisi kannattanut jättää tämän näyttelyn ulkopuolelle.

Onni Takkinen: Kasvukaudet / Growing Seasons. Taidekeskus Mältinranta, Studio, Kuninkaankatu 2, Tampere. 19.9. saakka ma–to 12–18, pe–su 12–16.

* *

Galleriatilaan installoituja luontokokemuksia

Luontotematiikkaa käsitellään useiden taiteilijoiden voimin myös Galleria Koppelon ryhmänäyttelyssä Onkaloissa soissa. Gallerian nelikulmainen alakerta on installoitu kerronnalliseksi jatkumoksi, eräänlaiseksi luontokokemukseksi, jossa sammalet sananmukaisesti pursuavat mukaan näyttelytilaan.

Teoksissa on käytetty paljon kasvimateriaaleja, orgaanisia luonnosta tuotuja aineksia, kasvivärjättyjä lankoja ja kankaita. Näyttelyn voi katsoa yhtenä kokonaisuutena ikään kuin hahmottamatta eri teosten välisiä rajoja ja niihin liittyviä tekijyyksiä. Taiteilijatkin tulevat kyllä hyvin mukavasti esiin näyttelyn teosluettelossa, joka on laadittu piirtäen eräänlaisen vapaamuotoisen kartan tavoin.

KUVA4 Lenkkarit

Anni Haunia & Jonne Sippola: Just Slowly Towards (2023, sammaloituneet kengät).

Suurten maisemallisten kokemusten sijaan Koppelon taiteilijat tarjoavat mikrotason luontokokemuksia, miniatyyrimäisiä toteutuksia, sammalta ja kaarnan kappaleita.

Mullanalaiseen elämään keskittyy ikkunalaudan veistosinstallaatio, jossa yhdistyvät Anni Haunian madot ja muut (2023, lasitettu kivitavara ja löydetyt palaset) sekä Elvira Eilittän Onkalot (2023, lasitettu kivitavara). Ilmatilaan on asettunut Milla-Maija Saaren viehko mobilemainen installaatio Varpaillaan (2023, ritilät, siima, kävyt). Tilallisesti gallerian alakertaa hallitsevat erilaiset installaatiot, jotka ryöpsähtelevät, rönsyilevät, pursuilevat nurkista ja leijailevat villin kasvun periaatteita noudatellen.

Gallerian yläkerran teoksissa korostuu ihmisen ja luonnon vuorovaikutus. Yläkerran toisen huoneen ovat vallanneet A4-kollektiivin installoimat kasvivärjättyjen lankojen vyyhdit sekä kasvivärjäykseen käytettävät materiaalit ja välineistö. Kattilassa lilluu kaarnankappaleita, joita on ilmeisesti keitetty avajaisillan performanssissa.

Toisessa yläkerran huoneessa voi syventyä Milla-Maija Saaren öljypastelleihin, jotka ovat esillä tilallisena kollaasina, Behind the Wall of Sleep (2023). Saaren pastelliteoksissa ihminen menettää rajansa ja liukenee osaksi luonnon prosesseja.

Kokonaisuus näyttäytyy yhteisöllisenä prosessina. Mukana ovat taiteilijat Elvira Eilittä, Anni Haunia, Milla-Maija Saari, Jonne Sippola, Rita Vaali, Sara Vaali ja A4-kollektiivi.

Onkaloissa soissa, Galleria Koppelo, Kauppakatu 14, Tampere, 27.9. saakka, ti–pe 12–18, la–su 12–15. Lisäksi Koppelossa koetaan Alisa Alhon performanssi Seinäruusu perjantaina 22.9. klo 14–18.

* *

Keltainen kirjasto väriopin ja maailmankirjallisuuden kannalta

Laikun Studioon levittäytyvä Liisa Ahlforsin taiteilijakirja Keltainen kirjasto 1954– rakentuu Tammen klassikkosarjan kansista. Kovat, toisiinsa tasaisesti liitetyt keltaiset kirjankannet halkaisevat galleriatilan pitkänä haitarina. Keltainen ei ole aina sama, värisävyn painolaatu vaihtelee niteiden välillä viileästä sitruunankeltaisesta lämpimään, aavistuksen kohti punaista taittuvaan keltaiseen.

Teos on pelkistämisen mestaruutta. Yksinkertaisuudessaan se kietoo sisäänsä valtavasti merkityksiä. Noiden merkitysten pohdintaa katsoja pääsee käynnistämään näyttelyn osana olevan, Ahlforsin kirjoittaman esseevihkosen, Kirjoituksia keltaisesta (2023) avulla.

KUVA5 Ahlfors

Liisa Ahlfors: Keltainen kirjasto 1954– (taiteilijakirja, 2013). Taiteilijakirjan sidonnan on toteuttanut Kaija Pihlajamäki.

Esseessään Ahlfors pohtii keltaisen värin merkitystä lähtien liikkeelle Goethen väriopista ja tarkastellen myös siihen kohdistunutta kritiikkiä. Essee sivuaa myös Keltaisen kirjaston olemusta ja vaikutuksia: tukeeko yhtenäisen ulkoasun alle kiedottu maailmankirjallisuus käsitystä yhtenäisestä (länsimaisesta) maailmankirjallisuudesta, vai voiko se toimia elävänä alustana myös muiden maanosien ja kaukaisempien kulttuurien kirjallisuuksien moninaisuudelle?

Esseen selailukappaleita voi lueskella näyttelytilassa, ja halutessaan esseevihkosen voi ostaa pikkurahalla myös itselleen tarkempaakin syventymistä varten.

Liisa Ahlfors: Keltainen kirjasto. Kulttuuritalo Laikun Studio, Keskustori 4, Tampere, 24.9.2023 saakka ti–pe 9–20, la–su 10–18.

* *

Riistetty, stressattu, sotatraumoihin pakotettu keho

Hirvitalon yläkerrassa venäläissyntyisen, nyt Pariisissa asuvan taiteilijan Varya Yakovlevan näyttely Anatomical Atlas of Pain keskittyy tutkimaan sodan aiheuttamaa inhimillistä, fyysisiä oireita tuottavaa tuskaa.

Yakovleva kuvaa taiteen keinoin sodan aiheuttaman stressin synnyttämiä reaktioita kehossa. Näyttelytilan seinälle ripustetuissa teksteissä sotaa eri maihin paenneet ihmiset kertovat kokemuksistaan. Yakovleva on ottanut mukaan neljä mahdollisimman erilaisista taustoista ja tilanteista tulevaa kertojaa: Kiovasta tulleen taiteilijan; pietarilaisen poliittisen vangin äidin; avoimesti homoseksuaalisen, Venäjältä Berliiniin muuttaneen miehen; vapaaehtoistyöntekijän, joka vastaa loputtomiin avunpyyntöihin. Näyttelytilassa luettavissa teksteissä nämä ihmiset todistavat, miten monin eri tavoin heidän kehonsa on reagoinut kätkettyihin tuskan, pelon ja vihan tunteisiin.

KUVA6 Yakovleva

Varya Yakovlevan teokset käsittelevät Ukrainan sodan aiheuttaman ahdistuksen, pelon, stressin ja vihan synnyttämiä kehollisia oireita.

Tekstien lisäksi Yakovleva näyttää kehossa vaikuttavan emotionaalisen kärsimyksen ihmisfiguurien, eri asentoihin vääntyneiden silhuettien avulla. Näiden mustille levyille leikattujen silhuettien taustalta paistavat pommituksissa särkyneiden ukrainalaisten talojen mustavalkokuvat.

Yakovleva on kuvataiteilija, kuvittaja ja arvostettu animaatiotaiteilija, ja hänen käsialaansa animaatioiden tekijänä voi tutustua esimerkiksi YouTubessa. Tuntematon uhka, naisiin kohdistuva seksuaalinen alistaminen ja keinot selvitytyä siitä ovat käsittelyssä Hirvitalolla nähtävässä animaatiossa Oneluv, jonka traileri on nähtävillä YouTubessa.

Samaista teemaa käsittelevä Yakovlevan animaatio Anna, cat and mouse (2020) keräsi heti tuoreeltaan lukuisia palkintoja, muun muassa parhaan venäläisen animaation palkinnon (Prize for the Best Russian Animation Berliinin animaatioelokuvafestivaaleilla, Festival Animation Berlin FAB) vuonna 2021.

Piirroksia ihmissilmin tavoittamattomasta

Hirvitalon alakerrassa on esillä Sura Kangaspeskan piirroksia, joissa sukelletaan syvänmeren eliöiden, mikrobiologian ja luonnon mittakaavojen sekoittamisen maailmoihin. Akryyliä ja mustetta työvälineinään käyttävä Kangaspeska on koulutukseltaan arkkitehti, mutta hän työskentelee kuva- ja tatuointitaiteilijana.

KUVA7 Kangaspeska

Sura Kangaspeskan työvälineinä ovat akryyli ja muste.

Kangaspeska on kirjoittanut jokaisesta näyttelyn teoksesta tekstikuvauksen, jolla hän pyrkii avaamaan piirroksen sisältämiä omia intentioitaan. Tekstejä onkin kiinnostavaa verrata piirroksiin, sillä ilman tekstiä nuo taustalla olevat ajatukset eivät abstrakteista piirroksista välittyisi. Jännittävimpänä koin dekoratiivisuudeltaan niukimman piirroksen 500-vuotias hai (2023), josta Kangaspeska kirjoittaa seuraavaa:

”Löysin 17-vuotiaana rannalle ajautuneen kuoriutumattoman hain munan. Se näytti kummalliselta nelihäntäiseltä suurelta litteältä pähkinältä. Ajattelen löytöä yhä usein, kuten myös tätä teossarjaa toteuttaessani. Samanlaisesta munasta kuoriutuu esimerkiksi grönlanninhai, joka voi elää puolikkaan vuosituhannen. Miltä elämä tuntuu viidensadan pimeässä eletyn vuoden jälkeen, jonka aikana – koska hait eivät siihen kykene – et ole pysähtynyt kertaakaan?”

Varya Yakovleva: Anatomical atlas of pain. Sura Kangaspeska: Herkkiä olentoja. Pispalan Nykytaiteen Keskus Hirvitalo, Hirvikatu 10 Tampere, 10.9. saakka ti–su klo 14–19.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Suomen Kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua