Taiteilijat uudistumisen äärellä – Himmelblau aikoo selviytyä yllättävästä konkurssihakemuksesta

ROP + M. Hannula: Uneksin puista I (2023) Himmelblaun Puuvillasalissa. Kuvat: Katri Kovasiipi

Kritiikki innostaa ajattelemaan!

Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön kolmivuotinen hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa. Tämä arvostelu julkaistaan myös osoitteessa kritiikkinakyy.fi.

* *

Taiteilijaryhmä ROP on tehnyt yhteistyötä jo kymmenkunta vuotta. Kuvataiteilija Tuomo Rosenlund ja insinööritaustainen Pekko Orava ovat tuottaneet jännittäviä, painovoimaa uhmaavia kolmiulotteisia veistoksia, jotka pohtivat ihmisen osaa ajassa ja avaruudessa. Yhteisen ideoinnin synnyttämät rakennelmat ovat olleet katsojan ennakko-oletuksia virkistävällä tavalla uusiin näkökulmiin nyrjähdyttäviä kokemuksia.

Useimmiten teokset ovat pakottaneet näyttelyvieraita tarkentamaan katsettaan: miten on esimerkiksi mahdollista, että ROP:n toteuttama veistos tai installaatio pysyy pystyssä – ja mitä se kertoo meille mahdollisuuksistamme maailmassa, jossa elämme. Villien teosideoiden vaativista veistoksellisista rakenteista on vastannut Pekko Orava insinöörin laskutaidoillaan.

Mika Hannula tuo ROP-ryhmään runoutta

Galleria Himmelblaun näyttelyä varten ROP-kaksikko on laajentanut työryhmäänsä kolmannella tekijällä ja lähtenyt kulkemaan sekä teosten teknisen toteutuksen että teostensa luoman maailman kannalta aivan uuteen suuntaan.

Tutkija, kriitikko ja kuraattori Mika Hannula on luonut osaksi näyttelyä runollisia tekstejä, jotka on tekstattu näyttelytilan seinille ilmavaan vuoropuheluun Rosenlundin tuoreiden maalausten ja ROP-ryhmän yhteistyönä ideoitujen, Pekko Oravan toteuttamien veistosten kanssa. Tekstien suhde teoksiin on tarkkaan mietitty ja valikoitu, kaikki kolme näyttelyn taiteilijaa ovat osallistuneet tasapuolisesti tekstien sijoittelun suunnitteluun.

Näyttelyn nimi Uneksin puista kertoo esillä olevan kokonaisuuden olennaisen virityksen tihennetysti. Puolihämärään näyttelytilaan ripustetut Rosenlundin maalaukset ovat nekin hämärien, unenomaisten maisemien kuvia tai aavistuksia. Horisontissa näkyvä tumma viiva on reunoiltaan sumea ja salaperäinen, useimmiten siitä voi hahmottaa puiden tai kaukaisen metsän silhuettia.

Osa I Tuomo Rosenlundin akryylimaalausten sarjasta Suolaisen Meren Balladi, osat I–VII.

Näiden teosten kohdalla ei olekaan tärkeää tarkentaa katsetta, niin kuin oli ROP-ryhmän aikaisempien veistosten äärellä – nyt katse saa rauhassa levätä, sumentua, vaipua unenomaiseen maailmaan, kääntyä sisäänpäin, kohti katsojan omia unia ja unelmia. Parissa maalauksessaan Rosenlund on lisännyt viitteellisen maiseman pinnalle mikrotasoa kuvaavan kerroksen. Teossarjassa Suolaisen Meren Balladi punavoittoisen, Osa V -nimeä kantavan maalauksen pinnassa erottuu sammaleen kaltainen roso. Sen vieressä, saman maalaussarjan Osan VI siniharmaan maiseman pinnasta puolestaan kohoilevat puun vuosirenkaat, kuin kevyt hengitys.

Mika Hannulan teksti käy näiden maalausten kanssa teosten kokemusta syventävää, ehkä jopa ohjaavaa dialogiaan:

”satamasta löytyi
sattumalta outoa sammalta

alustavien arvioiden mukaan
se oli ainakin kolmetuhatvuotista, -kautista

tutkijat olivat ymmällään

satamastakaan ei tiedetty,
ei osattu sanoa
mistä se oli tulossa,
minne menossa”

Metsäluonto vs. huonon rakentamisen ylivalta

Näyttely ei voisi olla ROP-ryhmän tekemä, ellei siinä olisi mukana myös veistoksia. Oravan materiaali veistäjänä on puu, ja niin tälläkin kertaa, vaikka nopealla silmäyksellä näyttelyn teoksien voisi kuvitella olevan pikemminkin kiveä tai keramiikkaa.

Moniosainen installaatio Uneksin puista I (2023) on muodostelmana alttarin kaltainen. Se rakentuu kohti pyramidin muotoa kömpelösti hakeutuvista suorakulmioista, joiden takapuoli paljastaa, että ne ovat onttoja laatikoita. Muodostelman epätäydellisyys, rakennelman rytminen horjahdus, on ilmeisen tarkoituksellinen. Ajatukset alkavat kulkeutua kohti halpaa elementtirakentamista.

Installaation etupuolella on läsnä myös maalauksellisuus; Rosenlundin käsialaa olevissa maalauspinnoissa variaatioitaan hakevat myös seinille ripustettujen maalausten abstraktiuteen sumenevat metsän kuvat. Vaikka asuisimme kivikylissä, uneksimme puista.

Omalla kohdallani installaatio herättää ajatuksia hätäisesti ja halvalla rakennetun ympäristön hallitsevasta roolista verrattuna luontoon, luonnonvaraisiin metsäympäristöihin. Itse metsätkin ovat yhä enemmän vain riveihin istutettuja puupeltoja. Kokonaisuudesta heräävien assosiaatioiden kirjo on luonnollisestikin lavea, katsojakohtainen.

Mistä me tulemme, mihin olemme menossa?

Galleriatilan takaosassa avautuu toisenlainen installointi, Uneksin puista II (2023), jossa maalaukset ja seiniin tekstatut runolliset tekstit kehystävät pitkin lattiaa tarpovia, ruumiittomia jalkoja. Jalkaveistosten varpaat osoittavat hieman eri suuntiin, vaeltava joukko näyttää epäröivän sen suhteen, mihin suuntaan pitäisi edetä.

Yhden jalkaparin yllä, ikään kuin vartalon virkaa, toimittaa karheasta raakalaudasta kokoon lyöty laatikko. Rooliltaan suuremmaksi kohoava hahmo on ehkä tulkittavissa joukon johtajaksi, mutta eipä ole näköalaa sillekään suotu. Jos hän yrittääkin johtaa tuota hassua jalkaväkeä, hän joutuu tekemään sen sokkona.

ROP + M. Hannula: Uneksin puista II (2023), moniosainen installaatio.

Teos muistuttaa varsin paljon Tampereen taidemuseossa tammikuussa 2022 nähtyä Heli Ryhäsen installaatiota Kylmä maa (2020). Ryhäsen teoksessa materiaaleina kuitenkin olivat läpikuultava pellavapaperi, rautalanka ja lasi.

ROP:n installaatio on puolestaan veistetty kokonaan puusta, vaikka varpaiden yksityiskohtia ja säärten sileyttä katsoessa se onkin yllättävä tieto. Materiaaleiltaan ja toteutustavan herkkyysasteiltaan Ryhäsen ja ROP:n jalkateräteokset ovat hyvinkin erilaisia, mutta temaattisesti niissä voi nähdä myös hyvin paljon samaa. Tulevaisuuden epävarmuus ja ihmislaumojen kadonneet sisäiset kompassit ovat läsnä niiden molempien kerronnassa, katsoipa kokonaisuutta niin ekologisista kuin yhteiskunnallisistakin näkökulmista.

Ei ole ihme, että ekologinen huoli heijastelee ja heittää pitkiä varjojaan nykytaiteeseen. Se on väistämättä yksi nykytaiteen suurista teemoista, onhan luontokato myös suurin ja vaarallisin uhka niin ihmisten kuin muidenkin maapallomme eliöiden tulevaisuudelle. Suuri sanoma ei kuitenkaan välttämättä (eikä edes todennäköisesti) tuota parempaa taidetta.

ROP-ryhmäkään ei nyt saavuta aiempaa suurempaa erottuvuutta nykytaiteen kentällä, ehkäpä se heidän vanha tyylinsä oli omintakeisempaa. Siirtyessään tietynlaisesta teknisestä kikkailusta kohti unenomaista, mietiskelevää, hiljaista, usvaisempaa ilmaisua ROP kuitenkin tavoittaa jotain sellaista sisäisyyttä, jota me nykyajan metelissä ja some-aktiivisten ihmisten jatkuvien mielipiteenilmaisujen virrassa uupuneet ihmiset todella tarvitsemme.

Mika Hannulan kirjoittamat tekstit ovat uusi elementti ROP-taiteilijaryhmän installaatioissa.

Mika Hannulan tekstit ovat runollisuudessaan yhtä aikaa ytimekkäitä ja avaria antaen sekä sytykkeitä että ilmatilaa katsojan omille assosiaatioille. Ne toimivat eräänlaisena liimana näyttelyn maalausten ja installaatioiden välillä, tarjoavat sanallistettuja avaruuksia pelkistyksessään kieltä pakeneville teoksille.

Tekstin ja kuvan yhdistämistä yrittäviä näyttelyitä olen nähnyt useita ennenkin, onnistuneita sellaisia yleensä en. Aiemmin kohtaamani epäonnistumiset perustuvat siihen, etteivät sanallisesta ilmaisusta innostuneet taiteilijat välttämättä ole kaksisia kirjoittajia. Tällä kertaa tekstit kuitenkin kohottavat kokonaisuutta merkittävästi, koska kirjoittajakin osaa hommansa.

”se oli kuin sukukokouksessa
paljon tungosta, vähän läheisyyttä

ja nurkassa käyttämätön, tuliterä
kaasujääkaappi”

ROP (Tuomo Rosenlund & Pekko Orava) + M. Hannula: Uneksin puista. Galleria Himmelblaun Puuvillasali. Finlaysoninkuja 9, kerros 2B, Finlaysonin alue, Tampere, 1.10.2023 saakka ke–pe 11–18, la–su 12–16.

* *

Erno Peltosen figuratiivisten maalausten uudet aiheet

Esittävää maalaustaidetta pitkäjänteisesti tehnyt ja sillä alueella johdonmukaisesti omaa tyyliään kehittänyt Erno Peltonen näyttää myös astuneen taiteilijana uuteen aikakauteen. Nyt Peltonen on siirtynyt ihmishahmoja, lelujen maailmaa ja taidehistoriaviittauksia yhdistävistä figuratiivisista aiheistaan esineiden maailmaan.

Erno Peltosen öljyvärimaalaus Primary Colors (2022).

Himmelblaun galleriatilan seinät ovat täyttyneet hylättyjen polkupyörien röykkiöitä varioivista maalauksista. Nyt ihmiset ja muut elolliset loistavat poissaolollaan. Maalaus maalaukselta näkökulma aihepiiriin vaihtelee: kuin mikä tahansa muukin aihe, voivat myös polkupyörien rungot, satulat ja soittokellot kertoa paljon maalauksen todellisuuden rakentumisesta, värien yhteis- ja riitasoinnuista, ajan kulumisesta, eroosiosta, yksinäisyydestä, valosta ja varjosta, umpikujasta, yhdenmukaisuudesta, samaan suuntaan kulkemisesta, järjestyksestä, sekasorrosta, katseen suuntaa ohjaavista kiintopisteistä, yksityiskohtien ja yleistyksien dialogista…

Teoksia hallitsevaa polkupyörien runsautta voi pohtia myös suhteessa ekologisuuden vaatimukseen, ihmisten paljouteen, polkupyörille varatun pysäköintitilan riittämättömyyteen, autottoman tulevaisuuden utopiaan.

Muodoiltaan melko monitahoinen polkupyörän runko haastaa taiteilijaa muotojen hallinnassa ja sommittelussa, ja se on pääosassa myös näyttelyn nimessä Abandoned Frames. ”Frame” on sanana monimerkityksinen, mutta tässä näyttelyssä se kiinnittyy hyvin konkreettisesti merkitykseen ”runko”.

Maalaustaiteen ollessa kyseessä voi pohtia, olisiko näyttelyn tematiikassa sijaa myös sanan tutummalle merkitykselle ”kehys”. Eipä kai oikein, näiden maalausten todellisuus on pääasiassa selkeän figuratiivinen eikä niinkään käsitteellinen.

Erno Peltonen: Abandoned Frames, Galleria Himmelblau. Finlaysoninkuja 9, kerros 2B, Finlaysonin alue, Tampere, 1.10.2023 saakka ke–pe 11–18, la–su 12–16.

* *

Himmelblau selviytyy, lupaa galleristi Pertti Ketonen

Pian vierailtuani Galleria Himmelblaun näyttelyissä Aamulehti uutisoi (9.9.2023), että Himmelblaulle ja Finlayson Art Arealle tiloja vuokraava Työeläke- ja vakuutusyhtiö VARMA on tehnyt galleriasta ja grafiikanpajasta konkurssihakemuksen. Himmelblaun toimitusjohtajan Pertti Ketosen mukaan tilavuokrat eivät kuitenkaan ole konkurssihakemuksen syy, vaan pelkästään viivästyneet työeläkevakuutusmaksut.

Ketosella on olemassa konkreettinen suunnitelma tilanteesta selviytymiseksi ja hän lupaa, että Himmelblaun toiminta jatkuu.

– Lokakuussa avautuu Ilkka Väätin näyttely. Ensi kesän Finlayson Art Areaa suunnitellaan myös, ja tarkoituksena on toteuttaa se, Ketonen sanoo puhelinhaastattelussa 11.9.

– Ukrainan sodasta se alkoi, hän vielä kommentoi voimakkaasti heikentynyttä ja näköalatonta yleistä taloustilannetta, joka on heijastunut taiteenostajien käyttäytymiseen.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua