Mustaa valoa, valaistua pimeyttä – tietoisuus katoavaisuudesta hallitsee Petri Juntusen teosten maailmaa

16.05.2019

Valokuvataiteilija Petri Juntunen tarkentaa katseen inhimillisten pyrkimysten ja saavutusten raunioille. Katoavatko ne pian vain osaksi pimeää ainetta, ja onko se lopulta lohdullista vai kauhistuttavaa, Katri Kovasiipi kysyy.

Katri Kovasiipi

Petri Juntusen valokuvissa on olennaista täydellinen pysähtyneisyyden hetki ja hiljaisuus. Laiva ränsistyy paikallaan, auringonkukat lakastuvat, elämä meni tästä ohi jo. Huolella rakennettujen tornien ja tarkasti kasattujen kivikekojen eteen on tehty paljon työtä, mutta niiden tarkoitusta ei voi enää tietää.

Kuvat eri puolilta Eurooppaa ovat ikäänkuin luonnollisista ympäristöistä otettuja, mutta niissä vallitsee voimakas asetelmallisuus. Pimeys muuttuu valoksi Juntusen taitavien valintojen ansiosta. Näissä kuvissa melkein kaikki on mustaa. Tämä imee katsojaa puoleensa kuin musta aukko ja saa havaitsemaan, että valon ja mustan sävyjä on sittenkin lukemattomia.

Valo korvaa varjon

Kuvattujen objektien alla, ehkä juuri siinä, mihin piirtäjä tai maalari alkaisi tehdä varjoa, onkin usein voimakas mutta ohut valonkajastus. Perinteiseen kuvantekemiseen verrattuna Juntunen kääntää monin paikoin valon ja varjon tehtävät ylösalaisin. Mitään negatiivikuvia nämä eivät kuitenkaan ole, se olisi Juntusen tyylivalinnaksi liian yksinkertaista ja karkeatekoista.

Esillä on hienovarainen, sävykäs, teoistaan voimakkaasti tietoinen valokuvataiteilija. Hänen työkalupakkiinsa kuuluu perinteisen valokuvan ohella 3D-skannaus ja fotogrammetria, eli kuvilta tehtävät mittaukset, kuvanottohetkellä vallinneen kuvan ja kohteen välisen geometrisen suhteen selvittäminen.

Mahdollisia taiteellisia sukulaissieluja miettiessä mieleeni tulee valokuvataiteilija Jussi Kivi, filosofisena vaikuttajana Martin Heidegger. Heidegger korosti totuuden löytyvän enemmän varjoista kuin valosta ja vaati katsomaan kohti varjoja ja pimeyttä, joista valo nousee. (Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi valokuvaaja Touko Hujasen pro gradusta Aletheia – Martin Heideggerin totuusteorian ja dokumentaarisen valokuvan dialogi [Tampereen Yliopisto, 2012]).

Pääosassa pimeys

Teosnimi Aletheia (2016) ohjaa ajattelemaan kuvan ja todellisuuden suhdetta. Kreikkalaisen totuuden ja vilpittömyyden jumalattaren nimi Aletheia myös tarkoittaa totuutta. Filosofi Martin Heidegger puolestaan tulkitsi käsitettä uudestaan taideteoksen tulkinnan näkökulmasta, ei-kätkeytyneisyytenä. Valokuvateorian keskeinen kysymys 1900-luvulta lähtien on ollut totuuden ja valokuvan suhde.

Näyttelytiedotteessa on määritelty, että Juntunen kuvaa ”inhimillistä olemassaolon kokemusta ja maailmankaikkeuden luonnetta”. Kaiken lopullisuudesta tietoiseksi tullut ihminen ahdistuu ja ajautuu ”etsimään mieltä ja merkitystä siinä kuitenkin alati epäonnistuen”.

Kuvien lähtökohdat ja taiteilijan asenne kuulostavat noin kerrottuna jopa luotaantyöntävän raskailta ja synkkämielisiltä, mutta näissä teoksissa on ehdotonta tehoa ja lumovoimaa. Yleensä valokuvan perustekijänä pidetään itsestäänselvästi valoa, mutta Juntunen onnistuu kääntämään peruselementikseen pimeyden – sen keskiöstä, ihmiskäden jälkeensä jättämien objektien tienoilta, sykkii pieniä valonkajastuksia tai kaistaleita, jotka saavat myös mustan eri sävyt esiin.

Yhtä aikaa hyvin hauras ja tehokas valo kuvastaa juuri inhimillisiä toivon ja yrittämisen pilkahduksia. Ne ovat enemmänkin muistoja tai aavistuksia kuin tässä hetkessä läsnä olevia pyrkimyksiä kohti mieltä ja merkitystä, kajastuksia kamppailustamme merkityksellisyyden puolesta vääjäämättömän kuolevaisuuden kokemuksen äärellä. Mustan rinnalla niissä näyttäytyy myös hentoja värisävyjä, kuten vihreää ja hiekkaa.

Fyysikot ovat esittäneet, että suurin osa maailman materiasta on pimeää ainetta. Sellaisen maailmankuvan sisäistämistä kohti nämä Juntusen teoksetkin meitä vievät, yhdistäen yksilön ponnistukset oman pimeytensä valaisemiseksi musertavan avaruudellisiin mittasuhteisiin.

Onko ponnistelujemme katoavaisuus sitten kauhistuttavaa vai lohdullista – sen päättäminen jää jokaisen omille harteille.

Petri Juntunen: At the Heart of It All 27.5.2019 saakka. Valokuvakeskus Nykyajan katutaso, Kauppakatu 14, Tampere. Avoinna ma–pe 12–18, la–su 12–16. 

Valokuvataiteilija Petri Juntunen

  • Helsingissä asuva ja työskentelevä suomalainen valokuvataiteilija.
  • Syntynyt 1975 Ruotsissa.
  • On opiskellut sekä valokuvausta että elokuvien tekoa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.
  • Käsittelee teoksissaan muistin, menetyksen ja melankolian teemoja.
  • Käyttää työvälineinään perinteisen valokuvauksen ohella mm. 3D-skannausta, fotogrammetriaa, laserkaiverrusta ja projektioita.
  • At the Heart of It All -sarjan teokset on kuvattu viiden vuoden aikana eri puolilla Eurooppaa.
  • Teoksia on ollut esillä ryhmänäyttelyissä useissa näyttelyissä ja museoissa.
  • Saksalainen kustantaja Hatje Canz on julkaissut teossarjasta kirjan vuonna 2017.

Pin It on Pinterest

Share This