Marc Chagallin Songes-sarjan etsauksia (1981), The Eiffel Tower (vas.) ja The red torah.
KUUKAUDEN KLASSIKKO | Kaupunkien yllä leijuvat rakastavaiset ja vihreäpäiset viulunsoittajat katoilla tulevat mieleen, kun Marc Chagall mainitaan. Nyt hänen vähemmän tunnettuihin kirjankuvituksiinsa voi syventyä Sastamalassa.
Taiteen edistämiskeskus Taike on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Marc Chagall syntyi vaatimattomiin oloihin silloisen Venäjän keisarikunnan Vitebskin kaupunkiin, ortodoksijuutalaiseen perheeseen vuonna 1887. Yhdeksänkymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin tuo sillikauppiaan apulaisen poika kuoli yhtenä maailman tunnetuimmista taiteilijoista Ranskassa, jossa hän oli työskennellyt ja asunut vuosikymmeniä.
Myös elämänsä viimeisen päivän, 28.3.1985, hän vietti työhuoneellaan Saint-Paul-de-Vencessä, Ranskan Rivieralla lähellä Nizzaa, tehden taidettaan.
Avantgardisti aivan omalla polullaan
Chagall rakasti Pariisia, ja Eiffel-torni vilahtelee hänen tuotannossaan taajaan, mutta hän ei koskaan täysin kadottanut käsialastaan myöskään venäläisen kotikylänsä vaikutteita. Hänen uransa käynnistyi samoihin aikoihin, kun venäläinen avantgarde nosti päätään Kazimir Malevitšin ja Wassily Kandinskyn vauhdittamina.
Malevitšin suprematismi ja geometristen kuvioiden voimaan luottava taidekäsitys edusti oikeastaan aivan päinvastaista filosofiaa kuin Chagallin humaani näkemys. Malevitš päätyi kuitenkin jopa opettajaksi Chagallin Vitebskiin vuonna 1918 perustamaan Kansan taidekouluun. Chagall ajautui pian totaaliseen välirikkoon Malevitšin kanssa, jätti taidekoulunsa ja koko Vitebskin vuonna 1920, eikä enää koskaan palannut sinne takaisin.
Chagall päätyi jo uransa alkuvaiheissa, 1910-luvulla, Pariisiin ja koki itselleen läheisimmäksi 1900-luvun alun avantgardistisista suuntauksista fauvismin, joka luotti värien voimaan. Värien tehtävä ei ollut ulkoisen todellisuuden kuvaaminen, vaan ennen muuta tunteiden – sisäisen todellisuuden – ilmaiseminen.
Chagallin parhaimpana luomiskautena on pidetty hänen ensimmäistä Pariisin-kauttaan vuosina 1910–14. Tuolloin hän löysi ja loi oman jäljittelemättömän tyylinsä, jossa yhdistyvät sadunomaisesti realismia uhmaava, runollinen figuratiivisuus, ääriviivojen ja muotojen lempeä pehmeys sekä värien äärimmäisen puhutteleva intensiteetti. Luovana individualistina hän ei koskaan sitonut ilmaisuaan minkään taidevirtauksien tai ohjelmallisten liikkeiden sääntöihin tai muotoihin, vaan säilytti oman persoonallisen tyylinsä ja taidefilosofisen ajattelunsa.
Chagall kuvitti kreikkalaisen Longoksen 100- tai 200-luvulla kirjoittaman pastoraalirunoutta muistuttavan romaanin Daphnis & Chloe. Kuvassa vedos Hymen (Immenkalvo) vuodelta 1961.
Vaikka Chagallin nuoruudessa kuvataidetta uudistavissa liikkeissä olivat voimissaan ennennäkemättömät abstraktit virtaukset, kuten suprematismi, Chagall rakensi teoksensa aina ihmis- ja eläinhahmojen varaan. Myös kukkakimput, kukkivat puut ja vehreänä kukoistava luonto olivat hänen visuaalisen maailmansa kantavia voimia. Hän siis kulki aikansa taidevirtauksiin nähden vastavirtaan, mutta onnistui olemaan uudistaja aivan omilla keinoillaan.
Vaikutteita hän toki sai tai otti niin nuoruudessaan vaikuttaneilta kubisteilta kuin surrealisteiltakin, mutta keskittyi taiteilijana koko uransa ajan inhimillisen sisäisen todellisuuden kuvaamiseen. ”Minä vastustan sellaisia ilmauksia kuin ’fantasia’ ja ’symbolismi’. Maailma, joka on sisällämme, on todellisuutta”, hän sanoi. (PINX, Maalaustaiteen mestareita 5, s. 160.)
Vuonna 1924 Surrealismin manifestin kirjoittanut André Breton piti Chagallia surrealismin edelläkävijänä. Kubismi puolestaan vaikutti Chagalliin niin, ettei hän epäröinyt kääntää kuvaamansa ihmishahmon päätä ylösalaisin tai raajoja villistikin vääntyneisiin asentoihin. Aina nuo realismista irtautuvat ratkaisut palvelevat kuitenkin jonkin sisäisen liikkeen, tunteen tai tunnelman kuvaamista.
Suomessa esillä jo vuonna 1916
Eri tekniikoiden käyttäjänä Chagall oli pitkän uransa aikana monipuolinen. Alkukauden voimakkaat maalaukset ja teatterilavastuksiksi luodut seinämaalaukset saivat myöhemmin seurakseen niin keramiikkaa, grafiikkaa kuin lasimaalauksia ja veistoksiakin.
Suomessa Chagallin taidetta esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1916 Helsingissä, Strindbergin taidesalongissa. Seuraavaa kertaa saatiinkin sitten odottaa – aina vuoteen 1993, jolloin Chagallin maalauksia nähtiin Punkaharjulla, Taidekeskus Retretin päänäyttelyssä. Sinne saatiin tuotua useita samoja teoksia, joita nähtiin jo 77 vuotta aiemmin Helsingissä.
Nyt Sastamalassa nähtävät, kirjankuvituksiksi luodut grafiikanvedokset sijoittuvat pääosin 1960–80-luvuille, taiteilijan myöhäiseen luomiskauteen.
Sastamalan Taidepappilan kivinavetassa on esillä myös muutamia alkuperäisiä kirjavedoksia Chagallin kuvittamista taidekirjoista. Niissä on mukana Chagallin omistuskirjoituksia.
Maailmankirjallisuus innoittajana
Chagallille kirjallisuus ja runous merkitsivät aina paljon. Hän kirjoitti runoja myös itse, ja ennen kaikkea hän teki merkittäviä kuvitustöitä, alkaen rakastamansa Nikolai Gogolin Kuolleista sieluista. Erityisesti Raamattu oli hänen työskentelylleen hyvin merkityksellinen ja inspiroiva lähtökohta, ja Nizzassa sijaitsee kokonainen Chagallin Raamattu-aiheisiin teoksiin keskittyvä museo.
Naisprofeetta Miriam (Mirjam), Mooseksen ja Aaronin sisar, soittaa tamburiineja saaden muutkin naiset liittymään mukaan tanssiin. Vedos teoksesta The Story of the Exodus (1966).
Raamatun merkityksen itselleen Chagall tiivistää ”runollisen inspiraation parhaimpana kuviteltavissa olevana lähteenä”. (PINX, Maalaustaiteen mestareita 5, s. 180.)
Taidepappilan näyttelyjulkaisussa hänen suhdettaan Raamattuun siteerataan seuraavasti: ”Minulle Raamatun aiheiden maalaaminen on kuin maalaisin kukkakimpun. Profeetat inspiroivat minua. Raamattu on vain runoutta, jossa on sanoma.”
Myös Sastamalassa nähdään Chagallin Raamattu-kuvituksia, sekä sarjojen Bible (1960) että The Story of the Exodus (1966) litografioita. Ne kuuluvat näyttelyn voimakkaimpiin teoksiin. Esimerkiksi Jobin rukous, Kain ja Abel sekä Hagar in the Desert ovat erittäin latautuneita.
Chagallin kuvitus teokseen The Story of the Exodus (1966). Etualalla on Mooses, joka kohtaa kansansa maalliset kärsimykset.
Muita esillä olevia kuvitustöitä ovat De mauvais sujets (1958), Daphnis & Chloe (1961), Cirque (1967), Sur la Terre des Dieux (1967), L’Odyssée (1975), Celui qui dit les choses sans rien dire (1975–76) ja Songes (1981). Näyttelyn teokset valinnut asiantuntija on Chagallin henkilökohtaisesti tuntenut sveitsiläinen Patrick Cramer, jonka isä Gérald Cramer (1917–1991) toimi kustantajana useille Chagallin kirjamuotoon julkaistuille grafiikkakokoelmille. Patrick Cramer on kirjoittanut myös onnistuneesti kuvitetun näyttelyjulkaisun tekstit.
Näyttelyn teokset ovat peräisin Tyrvään pappilan omistavien Kirsi-Marja ja Jarmo Niemisen kokoelmasta. Vanhin esitelty vedos on Chagallin omakuva vuodelta 1928, etsaus nimeltään Ornate hat portrait.
Rakkauden kuvaaja
Sastamalan näyttelyssä keskeiseen rooliin nouseva litografiasarja Daphnis & Chloe on kuvitusta kreikkalaisen runoilijan Longoksen 100- tai 200-luvulla Lesboksen saarella kirjoittamaan teinirakkauskuvaukseen. Tuossa pastoraalitarinassa 15-vuotias Dafnis ja 13-vuotias Khloe heräilevät rakkauteen ja eroottiseen haluun. Elämä haastaa heidän lempeään monin tavoin, ja Chagall on kuvittanut niin tarinaan sisältyvät kompastuskivet kuin rakkauden ilotkin loistavin värein ja elämän hurmiollisimmat sävyt tavoittaen.
Daphnis & Chloe on mainittu Chagallin merkittävimmäksi kirjankuvitustyöksi. Se koostuu 42 kuvasta, ja sen toteuttamiseen Chagall on käyttänyt neljä vuotta ja noin tuhat sinkkilaattaa.
Chagallin litografioiden värit pääsivät täyteen kukoistukseensa Daphnis & Chloe -kuvitustyössä. Yhteen vedokseen hän saattoi tarvita jopa 25 värilaattaa.
Litografia tarkoittaa 1820-luvulta lähtien käytettyä kivipainotekniikkaa, joka perustuu veden ja rasvan toisiaan hylkivään vaikutukseen. Tässä grafiikanmenetelmässä jokainen väri vaatii yleensä oman laattansa. Esimerkiksi Dafniksen ja Khloen kuvitusten vedostaminen on vaatinut äärimmäistä tarkkuutta, sillä Chagall käytti yksittäisissä vedoksissa jopa 25 väriä.
Jos jokin Sastamalassa nähtävistä teossarjoista on heikompi muita, se on Odysseus. Sen värimaailma on hailakoin, hahmoja hakevat viivat etsivät muotoja hiukan hapuilevasti hinkuttaen, ja kuvattujen hahmojen ruumiinrakenne on anatomisesti heikoin, monin paikoin kuin venähtänyt ja jäntevyytensä kadottanut.
Olipa Chagallin teosten aiheena mikä hyvänsä, on lopputuloksesta aistittavissa valtava rakkaus elämään, rakkaus taiteeseen, tekijän syvä yhteys siihen, mitä hän on taiteilijana kulloinkin ollut tekemässä.
Teossarjaan Songes kuuluva etsaus Viulisti on vuodelta 1981.
Songes-kokoelman äärellä on hiljennyttävä vuosilukujen ääreen: vielä viimeisinä vuosinaan 1980-luvulla tämä suurenmoinen taiteilija teki työtään keskittyneesti ja rakastaen. Sykähdyttävä on myös tieto, että Songes-sarjan vedokset perustuvat ainakin epäsuorasti Chagallin omiin runoihin. Hän kirjoitti koko elämänsä runoja jiddišiksi ja venäjäksi. Vuosien 1960 ja 1965 välillä hän kirjoitti: ”Maalauksiini / olen kätkenyt rakkauteni / Asutan elämääni / kuin puu metsää [- -] Maalaukseni seuraavat minua”, kerrotaan näyttelyjulkaisussa.
Chagall asui Vitebskin jätettyään Saksassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja jälleen Ranskassa. 1940-luvulla hänen oli jätettävä rakastamansa Ranska antisemitististen vainojen vuoksi, mutta muutaman vuoden kuluttua hän pääsi palaamaan. Yhdysvalloissa vietetty aika oli murtaa hänet, sillä siellä hänen rakas vaimonsa Bella menehtyi yllättäen virustautiin. Hän löysi kuitenkin rakkauden uudelleen, ensin Virginia Haggard McNeilin kanssa vuonna 1946, ja sen suhteen päätyttyä Valentine Brodskyn, Vavan, jonka kanssa solmi loppuelämänsä kestävän avioliiton vuonna 1952 – samana vuonna, jona aloitti Dafniksen ja Khloen kuvittamisen.
Hänen kahdeksalla vuosikymmenellä syntyneitä teoksiaan tutkiessaan voi vain ajatella: taide on yhtä kuin elämä.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.
Marc Chagall. Art Pappila, Pappilan Kivinavetta, Jaatsinkatu 2, Sastamala. 15.8.2021 saakka ma–la 12–18 ja su 12–16. Pääsymaksu 5 €, alle 12-vuotiaat maksutta. Yli 10 hengen ryhmiä pyydetään ottamaan yhteyttä etukäteen numeroon 050 477 5712.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Serlachius-museon tuoreet näyttelyt tuovat esiin parturissa käynnin traumoja ja venyttävät taiteen rajoja
KUVATAIDE | Devan Shimoyama kertoo Serlachius Kartanossa hiljattain avatussa näyttelyssä oman tarinansa afroamerikkalaiseen kulttuuriin liittyvistä hiustraumoista.
Niin kiusallista että naurattaa – arvostetun Nina Beierin Osat-näyttely avautui Kiasmassa
KUVATAIDE | Näyttelyssä esineet heijastavat kiusallisenkin terävästi, mutta samalla katsojan ajattelua haastavasti, ympäröivän maailman valta-asetelmia, rahan virtoja ja kysymyksiä aitoudesta.
