Näyttelyarvostelu: Irlantilainen mediataiteilija Gerard Byrne haluaa korostaa radion merkitystä ajan mallintajana ja eri aikakaudet ylittävänä yhteisöllisen tajunnan rakentajana.
Irlantilainen mediataiteilija Gerard Byrne (s. 1969) on tuonut Mäntän Gösta-museoon teoksensa In Our Time (2017) nostalgisen, analogisen radioaseman. Huoneentäysi installaatio koostuu suurelle kankaalle heijastetusta videosta, kaiuttimista, muutamasta hämärän huoneen perällä nököttävästä orvon näköisestä mikkitelineestä ja ääniefekteistä. Installaation kokija voi tuntea olevansa ainakin melkein tuon 1970–80-lukujen tunnelmaa huokuvan radioaseman sisällä.
Videolla nähdään amerikkalaisen kaupallisen radioaseman juontaja työssään. Kuuntelijat soittavat hänelle suoraan lähetykseen, hän puhelee näennäisen kepeitä näiden kanssa, soittaa musiikkia, lukee säätiedotuksia ja lyhyitä uutisia – mainoksillakin on tietysti paikkansa, kun kerran kaupallisella radiokanavalla ollaan.
Radiojuontajan ruskeat muovisankaiset silmälasit ja ruskeansävyinen villapaita, studiossa soittimiaan siirtelevien ja virittelevien bändinjäsenten vaatetus, kuvissa välillä näkyvät kasettirivistöt, levylautasella pyörivät vinyylit ja muu radioaseman tarpeisto kertovat, ettei nyt olla ihan nykyajassa. Radioasema tarjoaa paljon musiikkia, joka kietoo kuulijan 1970-luvun popklassikoiden autuuteen.
Suomalaiselle 1970- ja 1980-luvun kokeneelle tässä on jotain yhtä aikaa nostalgista ja vieraannuttavaa. Silloin, kun Suomessa elettiin enimmäkseen tuon näköistä aikakautta, meillä oli vain kaksi radiokanavaa. Yleisradion Rinnakkaisohjelman puolelta saattoi joskus iltaisin sentään kuulla jopa näitä samoja kappaleita, joita Byrnen installaatiossakin pyörii. Kaupallinen radiotoiminta käynnistyi Suomessa vasta vuonna 1985.
Gerard Byrnen videoinstallaatio In Our Time luo tiettyä ajattomuuden tunnelmaa, mutta siihen sisältyvä rekvisiitta ja musiikki sisältävät vahvoja viitteitä 1970–80-lukujen tienoille. Kuva: Damien Elliot / Courtesy Lisson Gallery
Radiokanavan keinotodellisuus
Byrnen teos luo luuppimaisen, elementtejään toistavan todellisuuden. Vaikka kyse on radioasemasta, se saa jotenkin kummasti miettimään oman elämän luuppina pyöriviä rakenteita. Radioasema on koko ajan läsnä, mutta se on yhtä aikaa eräänlainen keinotodellisuus – ja kuitenkin samalla myös todellisuuden kuva tai mallinnus.
Välillä juontaja sanoo, paljonko kello on. Häkellyttävää, se on toistuvasti juuri saman verran kuin kello oikeastikin on. Tällä pienellä kepposella installaation tekijä tuntuu tahallaan hämärtävän teoksen keinotekoisen todellisuuden ja kokijan subjektiivisen todellisuuden välistä raja-aitaa.
Huoneessa, jossa teos sijaitsee, on myös pianotuoli ja piano. Huoneen takaosassa orpoina ja tarpeettomina seisovat mikrofonitelineet jäävät usein installaatioon kuuluvaa videota katsovan ihmisen selän taakse. Ne ovat ikään kuin live-esiintymisten muisto, joka on saanut väistyä levymusiikkia soittavan radioaseman tieltä: jos joku nyt tässä alkaisi soittaa, joku toinen voisi laulaa…
Studion äänet ympäröivät minut, erilaiset kolahdukset sun muut sattumanvaraisilta tuntuvat äänet kuuluvat yllättävän kovalla verrattuna juontajan koppiin keskittyvään videoon. Alan salaa kaivata teknistä ratkaisua, jossa mikrofonitelineissä olisikin kaiuttimiksi käännettyjä mikrofoneja. Vaikka sekin olisi vain temppu ilman sen syvällisempää merkitystä.
Dublinissa Irlannissa vuonna 1969 syntynyt Gerard Byrne työskentelee monipuolisesti mediataiteen parissa. Vuonna 2007 hän edusti Irlantia Venetsian Biennaalissa. Kuva: Serlachius-museot/Sampo Linkoneva
Musiikki aikakausien ylittäjänä
Serlachius-TV:n videolla Gerard Byrne kertoo ajatuksiaan tästä teoksesta. Hän toteaa, että sen rakenne muistuttaa tapettia – sitä voi katsoa vain jostain kohtaa, ja sen olemuksen kokee samantapaisesti, katsoopa sitä viisi minuuttia tai viisi tuntia. Pidemmän aikaa teosta seuraava voi huomata kuitenkin myös muutosta: mukana on eri aikakausien musiikkia, juontajassa tapahtuu muutos, jopa radioaseman nimi muuttuu. Jos englanninkielen taito riittää ja teoksen äärellä jaksaa viettää aikaa, jutuissa voi huomata myös kummallisuuksia.
”Radio on ajan mallinne, se sekä imitoi aikaa että tuottaa sitä”, sanoo Byrne. Installaatiossa soitetut kappaleet ovat omanlaisiaan ikivihreitä, jotka ovat olleet suosittuja eri aikakausina. Musiikki sitoo eri aikakaudet yhteen ja yhdistää suosikkikappaleiden kuuntelijoiden tunteita, riippumatta kuuntelijan iästä tai taustasta.
Musiikilla on keskeinen tunnelmanluojan tehtävä tässäkin teoksessa. Musiikilla, tuolla aikamme dominoivimmalla kulttuurin muodolla, on yhä suurempi jalansija myös monitaiteisuuteen perustuvan mediataiteen kentällä. Se rakentaa populaaria siltaa teosten ja isojen yleisöjen välille.
Katri Kovasiipi
Gerard Byrne: In Our Time. Gösta, Joenniementie 47, Mänttä, 8.3.2020 saakka ti–su 11–18.
