Kuvataidearvio: Pablo Picasson kerrotaan sanoneen: ”Minulta kesti neljä vuotta oppia maalaamaan kuin Rafael, mutta koko eliniän kuin lapsi.” Myös Paunut ja Korkeilat osaavat maalata kuin lapsi. Veljekset ovat täyttäneet Valkeakosken Voipaalan taidekeskuksen hurmaavalla ja rakastettavalla näyttelyllä, Katri Kovasiipi kirjoittaa.
Veljekset Tarmo, Paavo ja Matti Paunu sekä Jukka ja Antti Korkeila ovat täyttäneet Voipaalan taidekeskuksen Valkeakoskella kertakaikkisen hurmaavalla ja rakastettavalla näyttelyllä. Mikä lämpö, mikä villi tasapaino, häpeämätön lapsekkuus ja riehakas värien loisto!
Tarmo ja Paavo Paunu sekä Jukka Korkeila ovat nykytaiteen kentältä hyvin tuttuja nimiä – mutta ketä ovatkaan Matti Paunu ja Antti Korkeila? Näyttelyn tiedotetekstit eivät anna tähän kysymykseen suoraa vastausta, mutta näyttelyvieraille tarjotaan linkkejä, joiden kautta myös taide-eliitin ulkopuolella eläviin veljeksiin voi tutustua.
Näyttelyn lähtökohtina on tutkia kuvataiteen keinoin, mikä on ”normaalia”. “Koko näyttelyn ideana on esittää veljekset toistensa rinnalla, tasa-arvoisina ja yhtä arvokkaina, vaikka taustalla on iloa ja surua, sairautta ja menetyksiä, niin kaikesta huolimatta elämä jatkuu ja tekemisen ilo näkyy kaikkien töistä”, veljekset kertovat tiedotteessaan. He eivät määrittele omien erilaisuuksiensa ja kuvallisen tekemisensä taustoja, mutta katsojana jokaiselta hahmottaa hyvinkin pian oman tyylin, vahvan oman ilmaisuvoiman ja -tarpeen sekä tunnistettavan kädenjäljen.
Vapaus
Antti Korkeilan maalaukset Uimari ja Dinosaurus (2011) ovat syntyneet akryylillä ja hiilellä kovalevylle.
Taiteilijoina vankan jalansijan saavuttaneet Tarmo ja Paavo Paunu sekä Jukka Korkeila ovat osoittaneet riemukasta irtonaisuutta jo aikaisemmassa tuotannossaan. Korkeila on kuvannut myös hyvin ahdistuksentäyteisiä tunteita ja ristiriitaisuuksia häpeilemättömästi. Tämän näyttelyn iso viesti meille kaikille on: vapaus tehdä.
Paavo Paunun ihmisyyteen keskittyvät veistokset kirjaimellisesti myös lentävät. Tarmo Paunun Helle (2013) ja muut näennäisen yksinkertaiset mutta sisällöltään nerokkaat teokset alkavat hersyvästi naurattaa – vaikka samalla niitä katsoessa mieleen alkaa nousta elämän isoja kysymyksiä. Antti Korkeilan raikkaan värikkäät eläin- ja ihmisaiheiset maalaukset katsovat meitä suoraan ja pysäyttävästi silmiin. Matti Paunun maalauksissa maisema ja tunnelma kohtaavat välittömästi toisensa, ja Jukka Korkeila näyttää moni-ilmeisesti pitkää nenää niin kuva-aiheissaan kuin kookkaissa installaatioissaankin.
Esillepano on selkeä ja helppo ottaa vastaan. Vaikka teoksissa asuu suurta vapautta, ripustus ei temppuile itseään niiden ja katsojan väliin. Teoksia saa katsoa rauhassa keskittyen, ja Voipaala on näyttelytilana kaikin puolin tavattoman miellyttävä.
Veljeys
Tarmo Paunun öljymaalaus Helle (2013) heilauttaa hyväntuulisesti korviaan myös taidehistorian suuntaan.
Ilman veljeyttä jo tunnettuihin tekijöihin ei kaksi näistä taiteilijoista luultavasti olisi mukana tässä isossa näyttelyssä. Valta ja vastuu on etuoikeutetuilla, ja tässä tapauksessa he ovat käyttäneet sitä viisaasti.
Näin näyttely onnistuu tekemään näkyväksi myös siivun taide-elämääkin hallitsevista valtarakenteista. Miten tärkeää onkaan tuntea oikeat tyypit ja olla heidän suosiossaan, että voi ylipäänsä tulla missään näkyville.
Tietysti näyttelyn järjestäminen ja pystyttäminen vaatii myös ammattitaitoa, jossa veljekset ovat auttaneet toisiaan. Siinä voimme aistia veljesten välistä solidaarisuutta ja rakkautta. Nämä veljet eivät kilpaile keskenään, vaan antavat toisilleen tilaa.
Näyttelyä ei olisi syntynyt, mikäli kaikilla veljillä ei olisi ollut lähtökohtaisesti riittävän paljon valmiita teoksia. He ovat myös kasvaneet perheissä, joissa luovuus on tavalla tai toisella saanut vahvan lähtölaukauksen ja usko oman tekemisen merkityksellisyyteen on voinut jatkua.
Tasa-arvo
Kuvassa etualalla Paavo Paunun veistokset Syy (2012, oikealla) ja Mies (2008). Taustalla häämöttää Tarmo Paunun vahvasti kertova öljymaalaus Dodon viimeinen muna ja Mooses lakitauluineen (2013).
Kirjailijaystäväni tuli muutama vuosi sitten innoissaan Sveitsiin suuntautuneelta matkaltaan, jolla hän oli vieraillut Lausannen Art Brut -taidemuseossa. ”Se on paras taidemuseo, jossa olen käynyt”, hän hehkutti. Art brut tarkoittaa suomeksi raakaa, karkeaa taidetta, joka ilmaisee spontaanisti ihmismielen tiedostamattomia puolia.
Ranskankielistä termiä alkoi käyttää taidemaalari Jean Dubuffet (1901–85), joka ihaili ”konventioiden ansoista vapaata” taidetta. Erityisesti lasten, amatööritaiteilijoiden ja psyykkisesti sairaiden (tai sairaiksi leimattujen) tekemästä taiteesta on löydetty tällaista vapautta, jota ei ole valjastettu oman aikakauden ihanteisiin.
Anglo-amerikkalainen termi vastaavalle ilmiölle on outsider art. Myös Voipaalan Voi veljet -näyttely rinnastaa rennosti ammattitaiteilijat veljiinsä, jotka voisivat muuten päätyä erillisinä saarekkeina järjestettäviin outsider-taiteen näyttelyihin tai Art brut -museoon.
Syntyy vahvasti myös ajatus, että ammattitaiteilijaveljet ovat varmasti oppineet jotain hyvin tärkeää oman ilmaisunsa ytimessä olevaa estottomuutta juuri niiltä veljiltään, joista ei tullut ihan virallisesti ammattitaiteilijoita.
Oikeus erilaisuuteen
Sukupolvien painolastit siirtyvät, vaikkemme aina tahtoisikaan. Tarmo Paunun maalaus Kasvatusvastuu (2018) tiivistää värikkään kaksiulotteiseen ilmaisuunsa kasvatustapahtumien ristiriitaisuudesta paljon sellaista, mitä ei voi ainakaan lyhyesti sanoin selittää.
Elämänvoimaisen, hilpeänkin näyttelyn pohjavireenä on vakava näkökulma: ”halu puolustaa ihmisen oikeutta olla erilainen”. Geeniteknologia, sikiöseulonnat ja ties mitkä tulevaisuuden jalostusmenetelmät uhkaavat johtaa ihmislajin yksipuolistumiseen. Jo nyt terveydenhuolto pystyy tekemään paljon sen eteen, etteivät vammaiset lapset edes syntyisi.
Toisaalta meillä on myös nuoria aikuisia, jotka ajattelevat vakavasti, etteivät oman psyykkisen erilaisuutensa, erityispiirteidensä tai varattomuutensa vuoksi edes voi hankkia lapsia. Normaalin ja hyväksyttävän vanhemmuudenkin rajat ovat yhä ahtaammalla.
”Meidän sukupolvemme saattaa olla sukupolvista viimeisin, jossa koko inhimillisyyden kirjo on läsnä, ja tämän me myös haluamme tuoda esille ja lahjoittaa näyttelyn muodossa tuleville sukupolville.” Tämän julistuksen saattelemana katson tätä elämää rakastavaa näyttelyä – iloiten erilaisuudesta ja vilpittömyydestä, jota vielä sentään on olemassa.
Katri Kovasiipi
Voi veljet: Antti ja Jukka Korkeila & Matti, Paavo ja Tarmo Paunu. Voipaalan taidekeskus, Sääksmäentie 772, Valkeakoski, 1.9.2019 saakka ti–su 11–18.
Matti Paunun pienissä, usein luonto- ja maisema-aiheisissa maalauksissa on voimakkaita tunnelatauksia. Seinän mittaisesta teosrivistöstä tähän kuvaan mahtuivat Yötaivas, Pää, Lisko, Tulivuori sekä Lohikäärme ja meduusa.
Veljekset Korkeila ja Paunu
Antti Korkeila
- Syntynyt 1979 Hämeenlinnassa.
- On osallistunut erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden maalauskursseille.
- Teoksiaan on ollut esillä useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.
- Keskittyy maalauksissaan eläimiin, luontoon ja huolellisiin värivalintoihin.
Jukka Korkeila
- Syntynyt 1968 Hämeenlinnassa.
- Valmistui Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 1997. On opiskellut myös arkkitehtuuria sekä huonekalu- ja sisustussuunnittelua.
- Teoksiaan on kuvailtu yhtä aikaa rajuiksi ja hauraiksi, niissä kietoutuvat yhteen huumori ja inho sekä epätoivo ja toivo.
- Asuu ja työskentelee Berliinissä ja Suomessa.
Matti Paunu
- On opiskellut Ahlmanin ammattiopistossa sekä toiminut aktiivina Ruusan kahvilassa ja Treili Oy:ssä.
- Maalaa esimerkiksi maisemia, joissa mieliala yhdistyy maiseman väreihin ja muotoihin.
- Asuu ja tekee taidetta Tampereen Pispalassa.
Paavo Paunu
- Syntynyt 1965 Tampereella.
- Valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1991.
- Opiskellut myös taidehistoriaa Helsingin yliopistossa ja taiteilijan pedagogisia opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa.
- Asuu Raumalla, toimii Vapaan taidekoulun rehtorina ja kuvataiteilijana.
Tarmo Paunu
- Syntynyt 1971 Helsingissä, asuu ja työskentelee Tampereen Pispalassa.
- Valmistunut kuvataiteilijaksi Kuvataideakatemiasta 2003 ja Kuvataiteen maisteriksi 2008.
- Toteuttaa taiteilijana johdonmukaisesti ekspressiivistä “huonomaalaukseksi” kutsuttua tyyliä, joka pyrkii nostamaan alitajunnan esiin.
- Laaja yksityisnäyttely Rakkaudesta Helsingin Taidehallissa vuonna 2013.
