Nanna Hänninen ei vetoa tunteisiin. Korkealaatuisen tiukassa esteettisessä ilmenemismuodossaan hänen valokuvansa houkuttelevat ja haastavat katsojan tutkimusretkelle.

Serlachius-museo Göstan yläkerran näyttelysaliin astuvan eteen asettuu niin perfektionistisen tyylikäs ja kaunis kokonaisuus, että epäillenkin suhtautuvan katsojan on pakko tutkia tarkempaan, mistä on kysymys.

How about the future? -näyttelyn pääteemana on ilmastonmuutos. Sitä käsittelevät tekijän monet uudet työhuoneella rakennetut asetelmat, joiden pohjana ovat osin olleet keskustelut ilmastotutkijoiden kanssa.

Nanna Hännisen tuotantoa lävistäviä teemoja ovat turvattomuus, vieraantuneisuus, ulkopuolisuus, kontrollintarve, ihmisen ajallisuus, henkinen kasvu ja läsnäolo.

Teknisesti ottaen esillä on valokuvia, mutta kyseessä on ennen kaikkea käsitetaide, jonka välineenä kuvat toimivat. Oikeastaan näyttely toimii kahdella tasolla: kuvilla on oma itsenäinen näkyvä elämänsä, mutta niitä yhdistävä ajatuskulku, vähitellen ymmärrettävä näkymätön käsikirjoitus vedosten takana, on tärkeämpi, ja tärkein, elementti. Sen löytäminen on ilo.

Toimiakseen tasot kuitenkin vaativat toinen toisensa.

Näyttelyllä on oma hienovarainen kielensä, mikä tekee sen katsomisen arvoiseksi useampaankin kertaan. Se menee syvemmälle yksilön kokemuksen vaikeammin sanoitettaviin ulottuvuuksiin kuin mihin yltävät kyseessä olevista ajankohtaisista aiheista kyllästymiseen saakka toistetut sanat.

Tämä ei ole kuvitustaidetta.

Yleiskuva näyttelystä. Kuva: Marja Liisa Torniainen

Värin rooli ja mustavalkean maalauksellinen kauneus

Väri on tässä kontekstissa vain viehe, jonka katsoja iloisena nielaisee. Paint-sarjan teoksissa yhdistyvät maalaus ja mustavalkoisuus. Strange Halo (2012) herkkyydessään muistuttaa Sandra Kantasen luontokuvia. Sarjan kuvissa, kuten diptyykissä kolmesta männystä (2012) värillinen kuvaoriginaali on muutettu mustavalkoiseksi ja vedoksen päälle on maalattu värein, jotka ovat kotoisin alkuperäisestä kuvasta. Tästä versiosta on valotettu esillä oleva digitaalinen värivedos.

Tekotapa tuo esiin, kuinka olemme ikään kuin puun ja kuoren välissä; pakotettuja jatkuvaan itseanalyysiin, tarkastelemaan tunteidemme värikerrontaa älyllisesti. Emme voi heittäytyä jatkuvan mielihyvän vaateen orjiksi, sillä se tappaa. Keskenkasvuisen ihmiskunnan on pakko katsoa itseään peilistä, ajatella ja kasvaa aikuiseksi. Vaakalaudalla on tulevaisuutemme.

Future at Stake (2020) on kuva yhdestä maailman vanhimmasta organismista, joka kasvaa Mojaven aavikolla. Kreosoottipensas on oppinut selviytymään. Kloonaamalla itseään se voi saavuttaa jopa 18 000 vuoden iän. Tämä maailman kenties vanhin asukas ja muita autiomaan kasveja on kuvattu kotisijoillaan. Outo surumieli valtaa katsojan näiden muotokuvien kohdalla.

Nanna Hänninen: Future at Stake. Kreosoottipensas Mojaven autiomaassa.

Ajan kuvaus sinänsä on mahdotonta, mutta jokainen valokuvauksen opiskelija joutuu harjoittelemaan hitaita ja nopeita suljinaikoja, joilla joko pysäytetään kohde niille sijoilleen tai hivutetaan näkymättömiin kuin siveltimen taikka piirrosviivan jäljeksi tiedostoon.

Every Moment Is a Moment -sarjassa Hänninen (2015) ikuistaa maalauksellisen kauniisti arkisen esineen liikkeen mustaa taustaa vasten, kaksi perättäistä nyt-hetkeä. Niiden viereen sijoitettu The Necessity of Growing Up I (2017) vertauttaa aikajanaa ihmiselämään ja ihmiskunnan kasvuun täysi-ikäiseksi.

Main Road E75 Lapland (2006) taas ei väreistään huolimatta kiinnosta ainakaan minua, mutta asettuu sisarusteoksineen perustellusti näyttelyn tematiikkaan.

Mielenkiintoisimmaksi, oikeastaan avainkuvaksi nousee The Unknown (2015), alun perin taiteilijan kirpputorilta löytämä ja haltuunsa ottama vanha stereokuva skotlantilaisesta luolasta kuvattuna sisältäpäin. Luolan suulla ulkona rannalla seisova mies paljastaa maiseman mittakaavan. Aukon valoisalle merelle kukin näkee tavallaan. Itse koen sen reittinä aivoissamme ajasta toiseen ja toisiin. Toivona ja mahdollisuutena löytää uusia ratkaisuja.

Marja-Liisa Torniainen

Nanna Hänninen: How about the Future, Serlachius-museo Gösta 1.2.2020–7.3.2021.