Yksityiskohta teoksesta Kukat CXCVIII. Kuva: Katja Hynninen
KUVATAIDE | Moni tuntee Heikki Marilan tummataustaisista ja mahtipontisista kukkamaalauksista, jotka viittaavat hollantilaiseen 1600-luvun maalausperinteeseen.
Heikki Marila: Paintings. Galerie Forsblom, Helsinki 21.1.2024 asti. Avoinna ti–pe 11–18, la–su 12–16, suljettu 6.1.2024.
Taidemaalari Heikki Marila (s. 1966) on läpi uransa ollut määrätietoinen ja uudistumiskykyinen. Moni tuntee Marilan tummataustaisista ja mahtipontisista kukkamaalauksista, jotka viittaavat hollantilaiseen 1600-luvun maalausperinteeseen.
Galerie Forsblomin näyttelyyn Marila on tuonut esille samaa aihepiiriä käsitteleviä teoksia, mutta erilaisella lähestymistavalla.
Ilmavaa kerroksellisuutta
Itseäni viehättää erityisesti sarja luontoaiheisia maalauksia, joissa öljyväri on kankaalla sekä ohuina luonnosmaisina siveltimenvetoina että huolimattoman oloisesti levitettyinä suttuina. Taustalla on lyijykynällä piirrettyjä kasveja. Maalatut värit eivät noudata piirroksen ääriviivoja, vaan tuntuvat ennemminkin pakenevan niitä tai leijuvan niiden päällä.
Kun teoksia tarkastelee lähemmin, huomaa että kasvien joukkoon kätkeytyy myös perhosia. Useimmissa teoksissa hallitseva väri on ruskea eri sävyissään. Välissä pilkahtelee viridianinvihreää, karmiininpunaista ja ultramariininsinistä. Maanläheisyydestään huolimatta yleisvaikutelma on ilmava. Öljyvärin päällä on paikoitellen lakkaa, joka saa etenkin lämpimät sävyt hehkumaan lumoavalla tavalla.
Täplämyrsky
Toisen visuaalisesti yhtenevän kokonaisuuden muodostavat täplikkäät öljymaalaukset. Taustalle on piirretty kukkia lyijykynällä ja hiilellä. Kukkien päälle on viskottu kirjavia täpliä paksulla värimassalla, joka muodostaa teosten pintaan kolmiulotteisia kasaumia. Jotkut täplät muistuttavat ruusun tai tulppaanin terälehtiä. Ratkaisu ei näyttelykäynnillä oikein aukea minulle, vaan ennemminkin ärsyttää. Tekisi mieli raapia klöntit pois.
En kuitenkaan saa teoksia saati täpliä mielestäni, vaan mietin niitä vielä kotimatkallakin. Jälkikäteen ymmärrän, että tämä on ollut taiteilijan tarkoituskin. Apu-lehden haastattelussa (10.3.2022) Marila on sanonut: ”Jos kaikki on vain viettelevää tai vain oksettavaa, se ei ole kiinnostavaa. Pitäisi pystyä luomaan sellainen ensisilmäyksen ihastuminen, jonka takaa paljastuu rappio tai joku brutaalimpi olemassaolo.”
Kokonaisuutena Heikki Marilan näyttely on vahva ja tasapainoinen. Maalaukset on ryhmitelty tyyleittäin ja ripustettu väljästi. Marilan pienimmätkin maalaukset vaativat ympärilleen paljon tilaa, jotta katse voi viipyillä vivahteikkaissa yksityiskohdissa harhautumatta liian aikaisin seuraavaan teokseen.
Monet maalaukset tuntuvat vaativan myös toisen katselukerran ihan vain siksi, että niistä haluaa imeä kaiken voiman, jonka taiteilija on teoksiinsa ladannut.
Katja Hynninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.