Viulisti Théo Ceccaldi johti viulunsa kanssa eturivistä Freaks-joukkojaan. Toiminta oli energistä, mutta soiton täsmällisyydestä pidettiin kiinni. Kuva: Maarit Kytöharju
Tyylilajit sekoittavasta postmodernismista intoiltiin 1980-luvulla, nyt se on arkipäivää. Lauantaina Tampere Jazz Happeningissa tämän näyttivät ranskalainen Théo Ceccaldi Freaks ja monikansallinen Aki Takase Japanic.
Tampere Jazz Happening Pakkahuoneella 2.11.2019. Théo Ceccaldi Freaks ja Aki Takase Japanic.
Lauantain iltapäiväkonsertti jäi minulta väliin, mutta pakko mainita, että kuulin paikalla olleilta useammankin haltioituneen kuvauksen monikansallisen Das Kapital -trion keikasta. Harmi, että jäi kuulematta, mutta aina ei voi saada kaikkea.
Onneksi iltakonsertinkin esiintyjät olivat hyviä. Pelin aloitti äänekäs ranskalaistyhmä Théo Ceccaldi Freaks, jonka musiikin kuvaileminen ei yhdellä sanalla onnistu. Tässä tapauksessa yhtyeen itsensä mainitsemat esikuvat, kuten karnevalistisesti vakava Frank Zappa ja takavuosina salamannopeiden leikkausten miehenä tunnettu John Zorn, auttavat eteenpäin.
Hyvä esimerkki yhtyeen tyylin ääripäistä oli toisena kuultu kappale, joka taisi olla yhtyeen Amanda Dakota -levyn nimiraita. Ensin täräytettiin Mahavishnu Orchestran mieleen tuonut, nopea ja äänekäs asteikko, jonka jälkeen hypättiin leppoisan, mutta vähän vinksahtaneen chanson-bossanovan tunnelmiin.
Jatkossa riitti taas meteliä, mutta tuokioittain myös kosmisempaa äänimaalailua. Kokonaisuutena musiikkia tekisi mieli kutsua moderniksi progeksi punkjazzilla höystettynä. Oli mitä oli, mutta bändi hoiti hommansa komeasti. Viulisti Théo Ceccaldi heilui eturivissä piiskaamassa joukkojaan eteenpäin ja osoitti myös olevansa ranskalaisen viuluperinteen kelpo jatkaja. Kovasta rytinästä huolimatta ”friikit” soittivat erittäin tarkasti, joten näppärät sovitusideat pääsivät hyvin kuuluville.
Tykkäsin aika lailla, vaikka loppupuolella melkoinen volyymi alkoi jo väsyttää.
Japanilaista Berliinistä
En etukäteen oikein tiennyt, mitä odottaa pianisti Aki Takasen Japanic-yhtyeeltä, joka nimestään huolimatta on vahvasti eurooppalainen. No, saatiin eklektinen keitos monipuolista musiikkia, jossa modernia akustista jazzia höystettiin DJ Illviben eli Vincent von Schlippenbachin levysoittimilla ja sampleilla.
Tässä tapauksessa ratkaisu oli poikkeuksellisen onnistunut, koska von Schlippenbach ei ollut tuomassa mukaan ”nuorekasta hiphop-vibaa”, vaan väritti yhtyeen soundia monipuolisesti. Vincent on muuten Takasen puolison, pianisti Alexander von Schlippenbachin poika, joten modernin jazzin maailma on hänelle läpikotaisin tuttu.
Mieleen jäi esimerkiksi Takasen duetto, jossa pianisti hakkasi koskettimistoa tutun siekailemattomasti, ja von Schlippenbach vastasi vinyyleillään kuin paraskin moderni rumpali. Takase sooloili tehokkaasti myös varsinaisen rumpalin, norjalaisen Dag Magnus Narvesenin kanssa. Konsertin seesteisimpinä hetkinä Takase piti usein matalaa profiilia ja antoi reilusti tilaa saksalaiselle saksofonistille Daniel Erdmannille.
Japanicin konsertti oli miellyttävän vaihteleva, koska pieniä yllätyksiä tuli sopivin väliajoin. Kokonaisuutena kokemus oli hetkittäisestä äkkivääryydestä huolimatta suorastaan lempeä, mikä sopi minulle.
Erik Ahonen
Lue reportaasi Tampere Jazz Happeningin perjantaista täältä.
