Knipi (oikealla) ja kosketinsoittaja Jussi Liimatainen. Olympiassa kuullun kokoonpanon täydensivät basisti Anssi Maasalo, rumpali Ville Kela ja kitaristi Jaakko Murros.

Keikka-arvostelu: Egotripin kanssa vuosikymmeniä hittejä nikkaroinut Knipi sukelsi laulaja-lauluntekijäpoppiin emobändiään akustisemmin. Olympiassa soi myös Topi Saha.

Knipi ja Topi Saha Tampereen Olympiassa 7.12.2019.

Tampereen Olympia omisti lauantai-illan raukean kauniille ja akustisvoittoiselle kitaramusiikille. Egotripin kanssa vuosikymmeniä hittejä nikkaroinut Knipi sukelsi laulaja-lauluntekijäpoppiin emobändiään akustisemmin. Topi Saha on pari askelta folkimpi mutta liikkuu pitkälti samanlaisen tunnelmallisen lauluntekemisen parissa.

Sahan lauluja ja akustista kitaraa täydensivät mandoliinissa ja koskettimissa Matias Tyni, bassossa Joni Teirikangas, viulussa ja lyömissä Tero Hyväluoma sekä sähkökitarassa Jaakko Murros. Soundi oli harkitun hivelevä ja rikas muttei missään kohtaa täyteen ahdettu. Isompaankin sovitukselliseen ilmeeseen päästiin, mutta enemmän värikylläisen leveyden kuin jykevyyden ehdoilla.

Kahden tuoreimman albuminsa valittuja paloja sekä muutaman uuden kappaleen esittänyt Saha aloitti keikkansa vuoden 2015 satoa olevan Nykyaika-albumin päätösraidalla Helsingin taivas. Keikan ensimmäiset kappaleet kuultiin viulun kera. Tuoreimman, viime vuonna julkaistun Lopunajan rakastavaiset -levyn Ikivanhaa-kappale toi Tynin koskettimet mandoliinin tilalle. Saman levyn Pimeän äänet lisäsi rummut mukaan musiikilliseen kokonaiskuvaan. Akustinen melankolisuus, raukea tahti ja mandoliinin kaltaiset mausteet toivat mukanaan folkin pehmeää avaruutta.

Yhtye esitti myös pari uutta laulua, päivää aiemmin Oulun-keikalla ensimmäistä kertaa esitetyt Iso kirkko palaa ja Kaikki mitä on, on juuri niin kuin olin kuvitellutkin. Ensin mainittu rakentui tarttuvan kosketinkuvion päälle ja soi heleänä poppina. ”Jos naitais tänään vähän tavallista paremmin, iso kirkko palaa kyllä huomennakin…” Soundi alkoi olla mukavan iso, mutta edelleen iholle pääsevän intiimi.

Kaikki mitä on kasvoi pikkuhiljaa kohti jykevämpää soundia Hyväluoman virvelin tuodessa marssitahtia askeleeseen. Teirikankaan jurnuttava basso ja Tynin kuulas kosketintapetti lähtivät lopussa vielä astetta leveämpään kaareen. Hieno kasvatus!

Illan työteliäin soittaja oli kitaristi Jaakko Murros (takana), joka soitti sähkökitarallaan niin Topi Sahan (kuvassa) kuin Knipin taustalla.

Isompisoundista Topi Sahaa edusti myös pitkällä näppäilyllä alkava Pirun ikävä. Olympiassa särökitarankin vahvemmin esiin tuova Anna Puu -duetto soi soolona. Tuoreimman levyn päätösraita Valo tulee alhaalta rakentui puolestaan riisutun avaralle näppäilylle. Rummut ja kaukainen kitaravinguttelu tulivat mukaan askel kerrallaan rakentuvassa tunnelmoinnissa. Levyllä kuultava huuliharppu ei soinut livenä vaan se korvattiin kitaralla ja koskettimilla.

Pianon ja vispilöiden päälle rakentuva Paskainen sydän ja viimeisenä hitaana soiva, yleisönkin laulamaan yllyttänyt 2056 saivat päättää aloituksen illalle. Topi Sahan hienovarainen mutta leveäsoundinen folkpop oli juuri sopivaa lämmittelyä Knipille. Soundipaletti oli hyvin sovitettavassa pääesiintyjän musiikin kylkeen, vaikka aivan yhtä teräväksi Topi Saha ei ole saanut biisikynäänsä vielä teroitettua kuin Knipi.

* *

Knipin tarjoamat yllätykset perustuivat lähinnä kokoonpanoon ja sen luomiin mahdollisuuksiin. Jo levynjulkaisun yhteydessä julkistetut soittajat, Egotripin basisti Anssi Maasalo ja Anna Puun yhtyeestä tuttu kosketinsoittaja Jussi Liimatainen, saivat lavalla rinnalleen rumpuihin Ville Kelan ja illan toisen keikkansa sähkökitaran varressa soittaneen Jaakko Murroksen. Etenkin kaukaisuudessa vingutteleva sähkökitara yhdessä Liimataisen synamattojen kanssa oli juuri sitä mitä Knipin kauniin melodiset kappaleet kaipasivat akustisuutensa vastapainoksi.

Liimataisen ja Maasalon stemmat olivat myös alusta asti isossa roolissa. Akustisesti tunnelmoitu Se on menoa nyt oli nimeään myöten osuva aloitus. Egotripin melankolisemman ja öisemmän puolen vahvasti mieleen tuova Katkoviivoja nappasi viimeistään kämmenelleen. Seinäruusu ja kynnysmatto lisäsi vienosti tahtia. Kappaleen laulun kanssa vuorotteleva kimalteleva kosketinmatto nosti peukun.

Pohdiskellen hymyävä Sotku sai peräänsä debyytin hiukan vanhempaa osastoa edustavan, mainiosti näppäilevän Hölösuun. Teemansa mukaisella melankolialla soiva 1986 maalattiin taas hiukan isommalla telalla, Musta aukko rokkasi jykevämmin särisevällä bassolla.

Olympian-keikan valaistus rakentui ”hopeasateenvarjoihin” heijastetuilla valoilla, mikä jätti lavalle mukavasti tunnelmaan sopivaa hämäryyttä. Pehmeä valaistus toimi hyvin kauniin melodian ja hymyävän kaihon värityksessä. Harva artisti kotimaassa osaa vyöttää melodisuuden ja melankolian yhtä hienosti yhteen kuin Knipi.

Knipi on Egotripin ohella säveltänyt kappaleita myös monille muille artisteille, muun muassa Anna Puulle, Irinalle, Jenni Vartiaiselle ja Jonna Tervomaalle.

Keikan rakenne perustui Knipin debyyttilevylle, sillä yhtye esitti albumin alusta loppuun, Knipin mukaan yhtä unohtunutta säettä lukuun ottamatta. Vasta sen jälkeen siirryttiin muuhun maestron materiaalin kimppuun. Vielä kuultiin akustisen kitaran ja koskettimen varassa kulkeva avaran raukea Maitojunalla kotiin, kaihoisan kaunis Menneestä ajasta ja pianoballadista isommaksi kasvatettu Värejä.

Sen jälkeen lähdettiinkin kärki edellä eteenpäin. Egotripin ja Knipin suurimpiin hitteihin lukeutuva Matkustaja esitettiin riisutun psykedeelisenä versiona. Loppukeikka mentiin vuorotahtia Knipin vanhoilla Egotrippi-sävellyksillä ja muille artisteille tehdyillä sävellyksillä. Egotripin kahden vuoden takaisen 10-levyn avausraita Vieläkö mut voi pelastaa sai peräänsä Anna Puun Nuoren Loirin. Knipin mukaan häntä on kritisoitu siitä, että  hän soittaa noita vanhoja biisejä. Siihen Knipi totesi vain: ”No, onhan ne mun biisejä.”

Egotripin vuoden 2006 täysosumalta Vielä koittaa uusi aika kuultiin aina upea Nämä ajat eivät ole meitä varten, joka sai jatkokseen saman levyn Asfaltin pinnan. Knipin ja Jussin duettona esittämä Anna Puun hitti Mestaripiirros sai peräänsä vielä Knipin soolona näppäilemän Varovasti nyt -herkistelyn. ”Tää hetki on hauras”, lauloi Knipi ja oli oikeassa.

Knipin sooloalbumin hienosti patinoitu soundi oli saatu hienosti luotua myös livetilanteessa. Erityismaininnan ansaitsevat etäiset sähkökitaramaalailut, jotka toivat lisäväriä tapettiin. Tarttuvaa korvakarkkia.

Ilkka Valpasvuo, teksti ja kuvat