Konserttiarvostelu: Trumpetisti Verneri Pohjolan johtaman kvartetin soitto tuntuu entistäkin kypsemmältä ja sielukkaammalta. Konserttitilanteessa bändin oma soundi vain korostuu.

Ilmiliekki Quartet. Tampere-talon Pieni sali 4.3.2020. Verneri Pohjola, trumpetti, Tuomo Prättälä, piano, Olavi Louhivuori, rummut sekä Antti Lötjönen, basso.

Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin kerrassaan upea keikka TTT-klubilla viime joulukuussa nostatti veden valmiiksi kielelle, kun bändi oli tulossa Tampere-taloon viime vuonna ilmestyneen Land of Real Men -albumin (We Jazz) nimissä.

Vielä enemmän fiiliksiä nostatti Verneri Pohjolan toukokuussa brittimerkillä ilmestyvältä sooloalbumilta The Dead Don’t Dream irrotettu uunituore, häikäisevä single Monograph – vaikka sillä ei suoranaisesti ole mitään tekemistä Ilmiliekki-yhtyeen kanssa.

Klubikokoiselle yleisölle soitettu konsertti ei ollutkaan mikään pettymys, päinvastoin. Se osoitti vääjäämättä, miksi kvartetti nousi vuosituhannen alussa pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -kilpailun voittajaksi (2002) sekä kahden albumin (March of Alpha Males, 2003, Take It With Me, 2006) vauhdittamana uuden polven jazzin kuumimmaksi nimeksi. Ilmiliekki on täällä tänään hyvin vahvasti ja sillä on toivottavasti vielä paljonkin sanottavaa.

* *

Ilmiliekki Quartetin kolmanteen levyyn meni kuitenkin 13 vuotta – kaikki yhtyeen muusikot ovat kukin tahoillaan olleet erittäin aktiivisia ja tuotteliaita, mutta heidät pinnalle nostanut yhtye jäi taka-alalle toisen levyn jälkeen. Muutama vuosi sitten prosessoitu uusi levy jäi julkaisukiertueista huolimatta ikävästi piippuun.

Lopulta viime helmikuussa liveyleisön edessä studiomaisesti äänitetylle levylle päätyi osa sen julkaisematta jääneestä materiaalista. Verneri Pohjola sanoo levyyn liitetyssä kirjasessa olevansa itse asiassa oikein tyytyväinen ja levyn tuntuvan nyt valmiimmalta: ”Sävellykset ovat täysin kehittyneitä ja yhtye soittaa paremmalla itsevarmuudella.”

Ilmiliekki Quartetin soundi on helposti tunnistettava, soitto tuntuu entistäkin kypsemmältä ja sielukkaammalta. Tuomo Prättälä tiivistää asian hyvin levyn saatteessa. Vaikka kukin yhtyeen jäsenistä on mennyt musiikillisesti aika kauaskin omaan suuntaansa, yhdessä soittaminen tuntuu aina kotiinpaluulta: ”Kehitimme oman soundimme aikaisin, ja vaikka me lisäämme siihen enemmän ja enemmän kerroksia, keskeinen äänellinen estetiikka säilyy.”

Konserttitilanteessa tuo yhteisyys ja oma soundi sekä tietynlainen ilmavuus korostuvat hienosti; neljä oman soittimensa suvereenia taitajaa luo kokonaisuutta suurempaa musiikkia herkällä ja intiimillä otteella, voimakkaalla tunteella. Sekä Pohjola, Prättälä että rumpali Olavi Louhivuori ovat kirjoittaneet oman näköiseltä kuulostavaa musiikkia, jota on turha yrittää laittaa johonkin karsinaan. Siitä iso osa on valmiiksi kirjoitettua, mutta sävellyksissä on myös tarkoituksellista väljyyttä improvisaatiolle. Vapaampien sävyjen osuus jää suhteellisen pieneksi, valtaosa asettuu isoon ja väljän moderniin taloon – eikä mitenkään erityisen skandinaaviseen.

* *

Verneri Pohjola on nykyisellään minkä tahansa yhtyeen lukko. Trumpetin väkevä sointi vie vapaan pehmeästä tuhinasta post-bopin kireätempoiseen tulitukseen. Soundi on selkeän omaleimainen ja persoonallinen, vaikka tuokin pitkissä sävelkuluissa mieleen Tomasz Stankon tai Miles Davisin. Tuore musiikki lupaa ansaitusti yhä näkyvämpää kansainvälistä statusta.

Olavi Louhivuorella on pehmeät kädet ja häikäisevän herkkä tatsi. Maan paras vispilöinti on kyydittänyt mainittua Stankoakin tämän skandinaavisessa kvintetissä. Soulmies Tuomo Prättälän soitosta löytyy samaa niukkuuden estetiikkaa kuin Louhivuorellakin, ja Tampere-talossa hän tarjoili yleisölle useita hienostuneita sooloja. Antti Lötjönen on suomijazzin luottomies, jonka pitkä, taidokas intro johdatteli esimerkiksi konsertin teemaraidan sisään.

Ilmiliekki avasi keikan parilla uunituoreella sävellyksellä, käytännössä loput löytyvät levyn materiaalista. Konsertissa se esitti levyltäkin löytyvät, jyräävän Laurie Anderson -lainan O Supermanin sekä ylimääräisenä kuullun Tony Sherrin ja Leslie Feistin herkän Lonely Lonelyn. Nämä ei-jazzilliset lainat aina Björkistä alkaen ovat aina kuuluneet yhtyeen repertuaariin.

Myös Prättälän sävellykset Singharatsoi 1 ja Ravelogue kuultiin samoin kuin Louhivuoren vielä nimetön sävellys sekä Afterimage. Pohjolan antina levyltä soitettiin muun muassa Il Maleki ja nimiraita Land of Real Men.

Pohjola vitsaili keikalla laittamalla muut vuoron perään juontamaan seuraavaksi soitettavan kappaleen. Louhivuoren kontolle tuli selvittää Il Maleki -sävellyksen nimen historia. Yhtye oli nimittäin takavuosina keikalla Yhdysvalloissa ja Verneri paikallisen tv-aseman haastattelussa. Haastattelija pyysi Verneriä kirjoittamaan yhtyeen ja oman nimensä paperille. Seuraavana päivänä esitetyssä haastattelussa television screenillä luki: Finnish musician, Il Maleki.

Arto Murtovaara

KUUNTELE: Ilmliekki Quartetin albumi Land of Real Men (2019).