Antti Autio valloitti loppuunmyydyn Tampereen Klubin kukkapuskat katossa ja efektilaudat tanassa

Antti Autio. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Antti Autio ja Kanerva. Tullikamarin Klubi, Tampere 29.4.2022.

Tullikamarin Klubi oli myynyt perjantai-iltansa lähes loppuun jo ennakkoon, eikä ihme. Suomalaisen popkentän eturiviin jo aiemmilla levyillään noussut ja mainion uutukaisen (Kaikki talot huojuu, Soit se silti, 2022) maaliskuussa julkaissut Antti Autio oli odotettu vieras. Eikä illan anti pettänyt.

Kanerva oli mainio valinta lämmittelemään Autiota. Kolme albumia julkaisseiden artistien liverakenne on monessa mielessä samankaltainen; vahva laulaja-lauluntekijä on keulilla ja esittää osan materiaalista riisutusti akustista kitaraa näppäillen, mutta molemmilla on myös taitava bändi, jonka luoma soundi tekee kokonaisuudesta keulakuvaansa suuremman. Kanervan tapauksessa rytmiryhmän luoma, melkein veikeyteen asti polveileva rytmiikka oli avain. Aution tapauksessa bändisoiton suoma harkittu jykevyys ja taiten toteutetut, tunnetiloja korostaneet nousut ja laskut ihastuttivat.

Molemmat myös luottivat vahvasti tuoreisiin albumeihinsa. Se oli oikein toimiva valinta, sillä myös Kanervan tuorein levy, helmikuussa julkaistu Perijät (Texicalli, 2022), on alusta loppuun innostava kokonaisuus.

* *

Kanerva ja basisti Hannu Pikkarainen. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Levyn kappaleista rauhallisen raukea, kuulaan leppoisa Jalanjäljet ja akustisesti leijaileva Kamikaze käynnistivät keikan. Akustista kitaraa soittavan Kanervan taustalla soiva rytmiryhmä, Hannu Pikkarainen bassossa ja Thomas Rönnholm rummuissa, osaa luoda rytmiikkaan veikeää nytkyttävyyttä, jolla esimerkiksi seuraavana kuultu Pimeä talo koukutti. Yhtyeen Tampereella täydentäneen sähkökitaristi Matti Salon luoma kuulaan raukea vinguttelu koristeli reippaasti hymyilevän pohjajuoksutuksen.

Kaksi elämän tärkeintä asiaa eli lastenhuoneen ja punkin yhdistävä Perijät koukuttaa polveilevalla rytmiikallaan ja tarttuvalla melodialla. Klubilla biisi kanavoi helponhienoa, kepeää paahtoa. Rakkaudesta riutuvalle ystävälle lohdutukseksi kirjoitettu unelias Mauerpark jatkoi raukeammin kaarrellen, mutta osana liikkeelle laitettua jatkumoa.

Vuoden 2019 Kuinka aika pysäytetään -albumilta mukaan valittu Aaverakkaudet svengasi mukavan kulmikkaasti. Lähes puhutut säkeet sopivat heleään nytkytykseen. Raukeinta ja riisutuinta Kanervaa oli surumielisen kaunis tuutulaulu Beibi.

Sitten olikin aika kuulla lisää tanssimusiikkia! Kuinka aika pysäytetään liikkui hiippailulla ja jälleen veikeästi virnuilevalla kitarakuviolla. Kanervan yhtyeen pehmeä nytkytys on makea pohja, jolle biisejä rakentaa. Toimivat nousut pohjasta kuorruttavat kakun.

Akustisella hypnoottisen uhkaavasti näppäilevä Kypsiä marjoja oli ainoa valinta vuoden 2018 debyyttialbumilta Paritanssi. Kappale kasvoi Klubilla hienosti mukavan leveään, aavikolla leijailevaan irtonaisen psykedeeliseen soittoon. Päätöskappale Fitbitin julkistus keräsi yleisön suosion. Jälleen hyvää rullausta ja nytkettä samassa irtonaisessa paketissa, Kanervan räppiin asti kallellaan oleva puhelaulu kysyi hengitystekniikkaa. ”Samaan aikaan joku jossain muualla” -vuoropuhelu rumpali Rönnholmin kanssa koukutti ja ”mä haluun olla irti kaikesta” -vaatimus vetosi viikonlopun ja vapun viettoon heittäytyneeseen keikkayleisöön.

* *

Kuva: Ilkka Valpasvuo

Pienen roudaustauon jälkeen lavan paksut verhot avautuivat paljastaen Antti Aution yhtyeen valmiudessa odottavan soitinarsenaalin leveine efektilautoineen. Muutama kukkakimppu roikkui lavan yläpuolella. Antti Autiotalon kukat lakastuu…

”Päätettiin soittaa teille tänään meidän uus levy alusta loppuun”, totesi maestro Autio yhtyeen viritellessä soittimiaan valmiuteen. Lausunto sähköisti heti yleisön; asiaan perehtyneet tiesivät millä tiekartalla keikka tulee etenemään, mikä loi odotuksia omia suosikkeja kohtaan.

Albumin heleä nimibiisi sai tietenkin aloittaa. Kaikki talot huojuu esitteli Aution samaan aikaan kaihoisan ja haikean äänimaiseman, jonka keskellä välillä puhemainenkin purskahteleva laulu kiirehtii, jopa hötkyilee eteenpäin. Tästä huolimatta harmonisuus leimaa pakettia, eikä Autio sykkeestään huolimatta kadota tunnetta.

Uhkaavan hypnoottinen Kaikki hyvin -mantra kasvoi päällekäyvään huohottavuuteen nopeasti, jota viulu ei yhtään pehmentänyt. Tuhansien öitten läpi veti kiivaasti huutoon asti yltävällä tunnepaatoksellaan ja jykevillä melodiakaarillaan hien pintaan ja kyyneleen silmäkulmaan – vai liekö suola siellä kirvellyt?

Aution valkoisesta, yleisönkin kappaleiden välissä himoamasta röyhelöpaidasta tuli mieleen kuoleva joutsen, kun sen yhdisti äänimaiseman surumielisvoittoiseen tunnelataukseen. Onneksi mukana on myös hymyä ja tuoretta rakkautta. Etenkin akustisella kitaralla näppäilty pelkistetty Pihkassa viritti yleisön kuorolauluun alusta asti. Autio vihellytti Klubin yleisöä osasto kerrallaan, (”no niin, nyt siellä takana”) ja otti yleisön viimeistään tässä vaiheessa kämmenelleen.

Basisti Jussi Liukkonen. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Onko liian myöhä nousi alun junnauksesta helpon oloisesti falsettiin asti. Nyt akustinen kitara ja viulu saivat tilaa tuoda tarvittavaa ilmaa soittoilmeeseen, jota kantaa säröilevästi jumitteleva kitaramaalailu. Efektilaudalla on kokoa ja näköä, Antti Autio vuosimallia 2022 on kovaääninen yhtye eikä pelkkä herkkä runollinen laulaja-lauluntekijä. Herkkyyttä silti riittää ja levyhän on täynnä melodisia timantteja.

Hukkasin sut hiljensi akustisen kitaran näppäilyllä bändin lisäksi koko salin. Sen perään murhaavasti jyrisevä Lisää ääntä oli kontrastina hurja herätys. Käsiä ilmaan! Biisin huohottavan iso säröjurnutus ja manifestimainen mantra hypnotisoi kyytiinsä kursailemattomalla jyräyksellään. Linnut jotka löytää aina kotiinsa soi avaralla, mutta hymyilevän pehmeällä kaiholla, joka houkutteli laulamaan mukana. Pelkistetty Romukasa haikeili uneliaassa falsetissa.

Huohottavan kiihkeä Kaunein sana maailmassa aukaisi jälleen viulisti ja kosketinsoittaja Ella Rosenlundin, kitaristi Joel Parvamon, basisti Jussi Liukkosen ja rumpali Joska Saarisen muodostaman bändin siivet leveästi surisevaan stadionmittaan, jossa kappaleen surullisen kaunis melodia ja tarina nousevat sitäkin korkeammalle.

Aution ihanasta mummosta kertova riisuttu Raili nousi pienemmästä instrumentaatiostaan huolimatta yhtä lailla korkeuksiin. Rosenlundin viulu pääsi säkeiden välissä oikeastaan ensi kertaa kunnolla esille. ”Tarvitaan vaan unia, jotain mitä uneksia…” Levyn päättävä rauhallisempi Muistitko? eteni Saarisen pehmeällä vispilärytmillä ja Parvamon näppäilemällä akustisella, koska Autio tarvitsi käsiään pitämään kiinni muistikirjastaan.

Muistitko, kysyy Antti Autio. Kuva: Ilkka Valpasvuo

Encorena pianon äärelle aluksi kumartuva Liikaa nousi hiukan rysäytellen kurottelemaan isompiin korkeuksiin. Vanhempi hitti innosti yleisön mukana hoilotukseen vähintään tuoreen levyn tapaan. Kahvimainoksenkuulas Tehty sinulle sai kertosäkeensä (”beibi, mä oon tehty sinulle”) isoudella huutolaulukilpailua aikaan. Näppäilevä Maailman reunalla istui portaille palvomaan tuhon liekkiä, jota myös yleisössä olisi vanhoina vähemmän paloturvallisina aikoina voitu sytkärin muodossa heiluttaa, illan viimeistä hurmosta valaisten.

Valinta käydä uusi täysosumalevy läpi biisijärjestyksen mukaisesti oli mainio päätös. Albumi muodosti myös keikkasoitossa johdonmukaisesti aaltoilevan kokonaisuuden, jonka jälkeen sulaa vahaa oleva yleisö oli helppo viimeistellä vanhemmilla, järkevästi valituilla suosikeilla. Yhtyeen teatterimaiset kumarrukset ja niitä siivittävät aplodit tulivat täysin ansiosta.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua