Kuvat: Taru Norrena / Robustos
KIRJAT | Urbaani kevytkauhuromaani ei ujostele kirosanojen, seksikohtausten ja nimien droppailun ollessa kyseessä, mutta niiden välistä puuttuu persoonallisuutta ja tenhoa.
”Veren väki olisi mukavaa viikonloppukauhua, jos päähenkilö olisi jotenkin sympaattinen. Kiiralla kuitenkin on suunnilleen huonon dekkarin tunneskaala: kaljanhimo, seksinhimo ja vitutus.”
ARVOSTELU
Joanna Heinonen: Veren väki
- Robustos, 2021.
- 309 sivua.
Jyväskylässä asuva Kiira opiskelee suomen kieltä, seurustelee urheilullisen Jyrkin kanssa, ulkoiluttaa Seppo-koiraa ja mököttää. Hän ei ole erityisen kiinnostunut mistään, paitsi ehkä baareista, listojen tekemisestä ja miesten vatsalihaksista.
Sitten kuviot muuttuvat hämäriksi. Nurkissa pyörii tyyppejä, joissa on jotain selittämättömällä tavalla vinossa. Seppo kohtaa karmaisevan lopun (kukapa olisi osannut arvata, mitä koiralle kauhukirjassa tapahtuu!), perhe käyttäytyy kummallisesti ja Kiira tulee tempaistuksi porukkaan, jonka jäsenet eivät mielestään ole vampyyreja, mutta selkeästi eivät ole ihmisiäkään.
Väkevämminkin on verestä kirjoitettu. Takakansi hehkuttaa kirjan yhdistelevän populäärikulttuurin vampyyreita ja chick litiä kansanuskoon ja punk-asenteeseen. Valitettavasti cocktail muistuttaa enemmän lantattua kaljaa kuin Cosmopolitania.
Ajoittain Kiira puhuttelee lukijaa suoraan ja jopa vertailee itseään muihin fiktiivisiin hahmoihin. Metafiktiivisyys jää irrallisiksi episodeiksi, ja aineksia on liian paljon kunnolliseen pastissiin. Muutama intertekstuaalinen viittaus menisi hatunnostona, mutta kun lakki on liikahtanut Meyerille, Ajvide Lindqvistille, Ricelle ja Whedonille, joiden lisäksi ohimennen on vilkutettu Sinisalolle ja Larssonille, muuttuu bongailu hauskasta kiusalliseksi.
* *
Joanna Heinosen Veren väki (Robustos, 2021) olisi mukavaa viikonloppukauhua, jos päähenkilö olisi jotenkin sympaattinen. Kiiralla kuitenkin on suunnilleen huonon dekkarin tunneskaala: kaljanhimo, seksinhimo ja vitutus. Naama järkähtämättömällä nutturalla kaiken teini-iän välirikoista todellisuuden hajoamiseen vastaanottava hahmo jäisi etäiseksi, ellei olisi niin ennalta-arvattava.
Jos vastaan tulee nainen, Kiira todennäköisesti joutuu kahnauksiin tämän kanssa, ja jos mies, Kiira todennäköisesti haluaa tämän kanssa sänkyyn. Välillä hän toki kommentoi jotakin puolivillaista siitä, kuinka tukahduttaa oikeita tunteitaan tai ei osaa arvostaa asioita ennen kuin menettää ne, muttei onnistu vakuuttamaan syvällisyydestään.
Aikaisemmin lastenkirjoja kirjoittanut Heinonen ei ole pelännyt laittaa ronskimpaa vaihdetta silmään. Osa vauhdikkaista toimintakohtauksista on kirjoitettu suorastaan harvinaisen hyvin ja siellä täällä on onnistunutta kuivaa huumoria. Kolmisensataa sivua on silti turhan pitkä aika odottaa, että aikuinen hahmo kasvaisi ulos angstistaan.
Eli Harju
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
