Valistusfilosofin älyllistä akrobatiaa – arviossa Voltairen Seitsemän filosofista tarinaa

Voltaire taiteilija Nicolas de Largillièren kuvaamana. Kuvat: Wiki Commons / Basam Books

”Kaksi silmää ei tee oloamme paremmaksi; yhdellä näemme elämän hyvät puolet, toisella huonot. Monilla on tapana sulkea ensimmäinen ja kovin harvat sulkevat jälkimmäisen. Senpä tähden yksi jos toinenkin olisi mieluummin sokea, jottei näkisi kaikkea mitä näkee. Onnellisia ovat ne silmäpuolet, joilta puuttuu huono silmä, se kun pilaa kaiken mitä katsomme!”

Tämä älyllinen akrobatia johdattaa meidät kääntäjä, kirjailija Leena Rantasen suomentamana ranskalaisen valistuskirjailija Voltairen, oikeammin François Marie Arouet’n (1694–1778) nyt uusintapainoksena julkaistuun teokseen Seitsemän filosofista tarinaa (Basam Books), tarkemmin sen ensimmäiseen kertomukseen Silmäpuoli kantaja (Crocheteur borgne). Silmäpuoli kantaja kytkeytyy Sceaux’n linnan tapahtumiin ja sen kontekstiin Voltairen nuoruusvuosina.

Tämä kirjan avainkertomus, jonka Voltaire kirjoitti vuonna 1715, haluaa ilmaista satiirinomaisesti, miten itämaissa silmäpuoli työmies nimeltään Mesrour ihastuu prinsessaan ja onnistuu saamaan hänet pauloihinsa ja viemään tämän kunniallisuuden: ”Yö oli levittänyt huntunsa horisonttiin ja kätki varjoonsa Mesrourin suuren onnen ja Mélinaden onnettomuuden”. Yöllä Mesrour esittää suurelle Mahometille, jumalaiselle profeetalle, että se muuttaisi hänen ulkonäkönsä prinsessan silmissä. Kertomuksen lopussa juoni saa kuitenkin uuden käänteen, joka saa kertomuksen liikkumaan uneen ja unelmiin.

Kertomus huokuu kepeyttä ja eroottisuutta. Silmäpuoli kantaja on saattanut ottaa vaikutteita Tuhannen ja yhden yön tarinoista, joissa esitettiin usein sensuelli kuva, joka oli vastoin ajan ankaraa katolisuutta. Sama ilmiö yhdistää teoksen muitakin kertomuksia.

Voltairen kertomuksia yhdistää kepeys ja tiiviys, ja ne sisältävät yleensä paljon viittauksia ajan tapahtumiin, historiaan ja Raamattuun. Keskeisiä teemoja kertomuksissa ovat suvaitsevaisuus, uskontokritiikki, kansainvälisyys, tieteellinen ajattelu ja rationalismi, vallitsevan poliittisen järjestelmän kyseenalaistaminen sekä siirtomaapolitiikan ja inkvisition tuomitseminen. Kertomukset kuvastavat valistuksen sanomaa, kun alettiin kyseenalaistaa kuninkaan, kirkon ja absolutismin valtaa sekä vanhan lainsäädännön vaikutteita. Voltaire taisteli myös sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta.

Onkin huomattavaa, että kaikki Voltairen teokset laskettiin kielletyksi kirjallisuudeksi. Kaikki hänen näytelmänsä olivat loppuunmyytyjä, ja niihin tungeksi väkeä syystä, että kirjailijan teokset oli lähtökohtaisesti aina julistettu pannaan sensoreiden toimesta.

Leena Rantanen on Pariisissa asuva kirjailija, joka on julkaissut parikymmentä teosta. Hän on suomentanut jo Voltairen filosofisen tarinan Luonnonlapsi.

Pääasiallisina lähdeteoksina käännöksessä on käytetty Frédéric Deloffren ja Jacques Van den Heuvelin Pléiade-laitoksen pokkariversiota (Voltaire: Candide et autres contes I; Zadig et autre contes II) ja Édouard Gouittonin toimittamaa Voltairen Romans et contes -teosta.

Leena Rantasen suomentamat muut kuusi kertomusta ovat Kaksi lohdun saanutta, Hyvä bramiini, Jeannot ja Colin, Pieni harhautuminen eli miten sokeat puhuvat väreistä, Intialainen seikkailu ja Amabedin kirjeet.

* *

Useat kirjailijan kertomusten konteksteista ovat nykyhetken lukijalle etäisiä, senhetkisen yhteiskunnan kuvausta ja terminologia. Tekstejä leimaa myös propagandistisuus. Kertomuksien sisältö ja satiiri voivat olla vaikeasti avautuvaa. Teos sisältää myös lähdeviitteitä ajan ilmiöihin, ja kertomuksissa esiintyneisiin nimiin ja käsitteisiin.

Voltaire tunnettiin terävästä älystään sekä aikansa kristinuskon tuomitsemisesta. Voltairen kertomukset ovat kyynisiä, ja hän katsoi oikeudekseen epäillä kaikkea, mihin ei voinut uskoa. Toiset pitävät häntä tästä huolimatta deistinä.

Kertomus Pieni harhautuminen (1766) haluaa tuoda esiin, miten helposti ihminen on naiiviudessaan harhautettavissa. Se myös haluaa sanoa, miten sivistystä tulee vaalia ja että suvaitsemattomuus johtaa diktatuuriin. Kertomuksen aiheena on väreistä riitely Pariisin sokeiden kodissa, jossa kaikki uskovat sokeaa diktaattoria.

”Kuten tiedetään, Quinze-Vingtsin (köyhien sokeiden koti Pariisissa) alkuaikoina sen kaikki asukit olivat samanarvoisia ja pienet pulmat ratkaistiin äänestämällä. He osasivat mainiosti erottaa tunnustelemalla kuparirahan hopearahasta eikä kukaan ikinä erehtynyt luulemaan Brien viiniä Bourgognen viiniksi. Heidän hajuaistinsa oli kehittyneempi kuin näkökykyisten naapuriensa. He viisastelivat oivallisesti neljästä aistista, toisin sanoen tiesivät kaiken minkä niistä voi tietää ja elelivät rauhassa ja leveästi kuin quinze-vingtsiläiset vain saattoivat elää. Ikävä kyllä yksi heidän opettajistaan vakuutti, että hänellä oli tarkkoja tietoja näköaistista, ja häntä kuunneltiin. Hän juonitteli ja saikin seurakseen joukon innostuneita; lopulta hänet tunnustettiin yhteisön johtajaksi. Hän alkoi suvereenisti puhua väreistä, ja siitähän syntyi jupakka.”

Voltairen kertomukset on laadittu kirjailijan eri elämän vaiheissa, Silmäpuoli kantaja on kirjoitettu Voltairen nuoruusvuosina, mutta Amabedin kirjeet sen sijaan kypsällä iällä. Satiirinen teksti tunnetaan myös nimellä Lettres philosophiques, eli ”filosofiset kirjeet”.

Kirjeet olivat tuolloin kirjallisuudessa ajankohtainen ilmiö, ja niitä julkaistiin. Amabedin kirjeissä (1769) vaikutteita on saatettu saada C. L. S. de Montesquieun Persialaisista kirjeistä. Teksti korostaa, miten Voltaire arvostaa intialaista kulttuuria.

Sanallisten sivallusten kohteeksi joutuvat niin kolonialismi kuin inkvisitio. Kirjeiden juoni kertoo Amabedin, vieraan intialaisen kulttuurin edustajan ja hänen vaimonsa Adatén pidätyksestä, ja se sivaltaa katolista kirkkoa ja kolonialismin vaikutteita. Kirjeissä Voltaire esittää purevaa ivaa inkvisitiolaitoksesta, joka oli tuolloin vielä voimissaan. Voltaire asettaa kyseenalaiseksi katolisen kirkon, kun hän kertoo kirjeiden muodossa epätavallisesta ja moraalisesti arveluttavasta Amabedin ja hänen vaimonsa pidätyksestä. Se myös kuvastaa inkvisitiolaitoksen ja dominikaanien pidätysten ja tutkimusten arveluttavuutta.

”Nämä barbaarit kuvittelevat meidän kuuluvan johonkin heidän lahkoonsa, mutta kieltäytyvät heidän kultistaan. Sitä tarkoitti sana apostata, jonka ihmissyöjät niin julmasti lausuivat. He sanovat, että on hirvittävä ja kauheiden kidutusten arvoinen rikos harjoittaa muuta uskontoa kuin heidän. Io la converterò, käännän hänet, hän tarkoitti käännyttää minut noiden rosvojen uskontoon.”

Kertomus myös kyseenalaistaa länsimaisia tapoja, kuten Fa tutton ateriakseen tappamasta kanasta, joka oli muissa kulttuureissa kyseenalaista uskonnollisesti.

”Niin sivistynyt kuin onkin, isä Fa Tutto katkaisi omakätisesti kaulan kanalta, paistoi sen uunissa ja söi surkuttelematta. Tällä raakalaisteolla hän sai päälleen koko naapuruston vihan, jonka vaivoin onnistuimme hillitsemään. Suokoon Jumala minulle anteeksi, mutta luulenpa että tämä muukalainen olisi syönyt pyhät lehmämme, jotka antavat meille maitoa, jos vain olisimme sen sallineet.”

Kertomus käsittelee myös inkvisition pidättämien vankien olosuhteita, länsimaisten tapojen kyseenalaistamista sekä kirkollisia dogmeja. Vaikka Voltaire käsitteli monia yhteiskunnallisia ilmiöitä, myös Amabedin kirjeissä on inhimillisiä, tiedollisia virheitä niissä kohtaa, joissa hän viittaa aikansa epäkohtiin ja aikansa kontekstiin, jota hän halusi kärjistäen kritisoida. On myös todettava, että vaikka Voltaire arvostaakin vieraita kulttuureja, hän ei ollut ihailemissaan yhteiskunnissa vieraillut.

Voltaire löysi uskonnollisissa käsityksissä paljon arvokasta antiikin ja uuden ajan kulttuureista, mutta kokonaisvaltaisesti hän ei arvostanut niitä kuin portaana sivistykseen. Muun muassa Amabedin kirjeissä hän vertailee eri maita ja tapoja, mikä tuo teokseen ajalleen monikulttuurisen moninaisuuden merkityksen.

* *

Voltairella oli suuri vaikutus Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistukseen. Seitsemän filosofista kertomusta kuvastaa hyvin, miten hän oli vapauden, ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden lipunkantajana yksinvaltaisessa Euroopassa.

Voltairen muotokuvaa, jonka on laatinut Nicholas de Largillière, säilytetään hieman ironisesti Versailles’ssa, joka edusti hänen kirpein sanoin vastustamiaan arvoja. Vasta Ranskan vallankumouksen tyranniaa vastaan taisteleva Ranska saattoi vuonna 1791 kirjailijan ruumiin takaisin Pariisiin Panthéoniin, jonne on haudattu ranskalaiset suumiehet.

Mari Loponen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua