Kirja-arvostelu: Amerikkalainen toimittaja ja kirjailija Upton Sinclair julkaisi järkyttävän kuvauksensa teurastamoteollisuudesta vuonna 1906. Kirja on yhä ajankohtainen.

Upton Sinclair: Chikago – Nykyajan romaani. Suomentanut O.A. Joutsen. WSOY 1906.

Chikagossa tanssitaan häitä. Juhlasali on päälle kaatuva mörskä, krouvin perähuone siinä kaupunginosassa, joka tunnetaan nimellä ”teurastamoiden takalisto”. Lihatehtaiden päästöt pimentävät auringon. Saastuneeseen maahan uurretuilla kaduilla uppoaa rapaan. Koko maailma löyhkää.

Jurgis Rudkus ja hänen teini-ikäinen morsiamensa Ona ovat vasta hiljan muuttaneet Amerikkaan. Parin juuret löytyvät Liettuan maaseudulta, Venäjän keisarikunnan laidalta. Eletään 1900-luvun ensimmäisiä vuosia.

Perhe läksi valtameren yli länteen koska Liettuassa ei kannattanut tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta edes haaveilla. Vastaanotto New Yorkin laiturilla oli tyly. Kielitaidottomat maalaiset, jotka eivät ole kaupunkia nähneet, tuskin edes neliskulmaista kylää, joutuvat saman tien rosvojen ja välistävetäjien armoille.

Jurgiksen ja Onan veselijaa yritetään uuden maailman ankeissa oloissa viettää perinteiseen tapaan. Hääjuhlan ylle valaa varjonsa siitä syntyvä valtava velka. Terve pitkää päivää painava työmies tuskin saa semmoista summaa kokoon vaikka raataisi koko vuoden. Vanhassa maassa vieraat panivat rahaa yhteiseen pottiin, jolla kulut peitettiin. Amerikassa on toiset metkut. Monet juhlivat pummilla. Yhteisöllisyys on hajoamassa. Omaa etua ajetaan säälittä myös yhteiskunnnan pohjalla.

Juhlaa seuraavana aamuna kaikkien, myös sulhon ja morsiamen, vieläpä pienten lasten, joiden vanhemmat ovat ilmoittaneet heidän ikänsä liian suureksi, on mentävä töihin. Chikagossa sitä luvattua lännen kultaa vuollaan lihateollisuuden palveluksessa.

* *

Sisällissodan jälkeen Yhdysvaltain teurastamoala koki mullistuksen. Taistelevien armeijoiden ruokkimiseksi tehdyt jättitilaukset toivat liikemiehille pääomaa ja rohkaisivat heitä kasvattamaan toimintaa. Pienet ja paikalliset pudotettiin pelistä. Kaupunkien nopea kasvu loi markkinat uudenlaisille lihatuotteille. Halpaa ja säilyvää köyhille massoille. Vastarakennettu rautatieverkko antoi mahdollisuuden siirtää suuria määriä eläimiä halki mantereen. Kaikille tuttu cowboy ajoi suurtilallisten laumoja asemalle Kansasin Abileneen.

Teurastamoalue ja Union Stockyardin karjapihat Chikagossa olivat nähtävyys. Teurastamot käsittivät puolentoista neliökilometrin suuruisen maa-alan. Pohjoiseen ja etelään päin, niin kauas kuin silmä kantaa, levisi karja-aitauksien ruudukko. Jokainen ruutu oli täynnä eläimiä. Kymmeniä tuhansia eläimiä viimeisen matkan viimeisellä taukopaikalla.

Turistit saivat myös kurkistaa teurastamon sisään. Kirjoittajan antamien tietojen mukaan päivittäin teurastettiin noin 10 000 nautaeläintä, sama määrä sikoja sekä noin 5 000 lammasta, eli vuoden mittaan kymmenen miljoonaa eläintä. Sinclair kuvaa miten elävä karja muuttui tehtaan rattaissa ihmisen ravintotuotteiksi. Eroa ei tehty terveiden ja sairaiden eläinten välillä. Samaan tuubiin puserrettiin rammat ja tuberkuloosia sairastavat. Taudit tarttuivat, kun kuljetuksen heikentämät eläimet puristettiin kylki kyljessä vellovaksi massaksi.

”Ne käyttävät hyväkseen kaikkea, paitsi eläinten parkua ja kuolinhuutoja.”

Tehtaan taikaiskujen sarja erotteli kinkut ja potkat, vuoli irti kyljykset ja suolasi silavat.

Tehdasalueen toisella kolkalla valmistettiin syötäväksi kelpaamattomista osista kaikenlaisia rasvoja, suopaa ja saippuaa. Sorkista keitettiin liimaa. Luista tehtiin kampoja, paperiveitsiä, hammasharjoja ynnä muita hyödyllisiä esineitä. Toisaalla kudottiin nautaeläinten karvoista mattoja. Luunikamista, nahanpalasista ja jänteistä keitettiin liivakkoa, kalantymää, fosforia ja kiiltomustetta. Porsaanmahoista valmistettiin pepsiiniä, verestä munanvalkuaisainetta ja suolista viulunjänteitä.

Siellä minne turisteja ei päästetty huuhdeltiin roippeet lattialta ja koluttiin rautalapiolla rääppeet jätesammion pohjalta. Jämät keitettiin kasaan suurissa padoissa. Kattilaan putoilivat myös kaikkialla kirmaavat rotat. Kerrotaanpa keitokseen kadonneista työntekijöistäkin. Kemiallisin menetelmin värjätyt ja maustetut ”lihatuotteet” pakattiin säilykepurkkeihin ja myytiin mehevillä nimillä.

Upton Sinclairin kirja, alkukielellä The Jungle, kääntyi vuonna 1914 Hollywood-elokuvaksi.

Vuonna 1904 Upton Sinclair työskenteli toimittajan ja kirjailijan taustansa salaten seitsemän viikkoa lihateollisuuden palveluksessa. Tutkimusretken pohjalta syntynyt käsikirjoitus julkaistiin seuraavana vuonna jatkokertomuksena sosialistisessa Appeal to Reason -lehdessä.

Sinclair halusi tarinan yksien kansien väliin. Viisi ensimmäistä kustantajaa piti kertomusta liian järkyttävänä. Sinclair harkitsi jo lyhennetyn version julkaisemista omakustanteena, kun Doupleplay-kustantamo tuli hätiin. Romaanista tuli välitön menestys ja Sinclairista rikas ja kuuluisa. Hän julkaisi urallaan liki sata romaania ja voitti Pulitzer-palkinnon 1943.

The Jungle suomennettiin heti ilmestymisvuotenaan 1906. Se sai nimen Chikago – Nykyajan romaani. Minulle sen kirjavinkkaa ruotsalaisen historioitsija ja kirjailija Peter Englund esseekokoelmassaan Hiljaisuuden historia. Satakolmetoista vuotta vanhaa teosta ei löydy kirjaston hyllystä. Tilaamani kirjan takaliepeen lainauslistan minua edeltävä leima on vuodelta 1937. Kääntelen pientä ja kulunutta kirjaa. Keitän toisenkin kupin kahvia.

Kirjan on suomentanut O.A. Joutsen, jonka ansiolistalta löytyvät mm. Austen, Dickens, Twain ja Verne vain muutamia mainitakseni. Ollakseen yli sadan vuoden takaa on teksti jouhevaa luettavaa. Yksittäiset vanhan ajan sanat maustavat kappaleita, mutta todellisia herkkupaloja ovat suomentajan alaviitteet.

Kun tekstissä mainitaan tähtilippu, opettaa Joutsen lukijaa: ”Yhdysvaltain lippu, jonka ylänurkassa on niin monella tähdellä varustettu ala, kuin unionissa on valtioita.” Kun Sinclair kuvailee teurastamotyön hurjaa vauhtia vertaamalla sitä jalkapalloon, tarvitaan sen ajan suomalaisille selitys: ”Erittäinkin Englannissa ja Amerikassa suuresti suosittu nuorison urheilu, jossa palloa jaloin potkitaan.”

Lukukokemuksena kirja on kuin Myrskyluodon Maija. Kaiken aikaa tietää, että Janne tulee hukkumaan ja lapsia kuolemaan. Mutta saariston ilma on sentään raikasta hengittää eikä Maijan usko jumalaan horju. Toinen mieleen tuleva kirja on Teuvo Pakkalan Vaaralla. Siinä koitetaan tulla toimeen Oulussa. Mutta Chikagoon verrattuna on Oulu pikkukaupunki ja kovanakin jotenkin kotoisa… ”Noo, tästä nikarasta kun minä pääsenkin”, toistelee Nikkilän emäntä. Toivoa on.

* *

Jurgis on nuori ja vahva. Hän kerskuu leveällä selällään. Hän käärii hihansa ja kysyy voiko semmoisilla lihaksilla varustettu mies kuolla nälkään. Tarjolla on työtä, ja työtä tekemällä Amerikassa voi rikastua kuka vain. Heikot sortuu elontiellä. Kehnot luonteet kantavat ansionsa kapakoihin ja päätyvät katuojaan. Rieska ja hunaja ja dollarinippu tulevat ahkeran osaksi.

Salskea Jurgis riutuu ihmisen ihmiselle rakentamassa loukussa. Työpäivän aikana teollisuus raastaa mistään piittaamatta työntekijän viimeiset voiman rippeet. Kaikki ovat korvattavissa, eikä poikkeuksia tunneta. Täällä raadetaan varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti jääkylmissä kellareissa, nilkkojaan myöten vedessä. Puoleen vuoteen ei ole tilaisuutta nähdä päivänvaloa yhdestä sunnuntai-illasta lähtien seuraavaan sunnuntaiaamuun saakka.

Perhekunta ponnistaa voimansa äärimmilleen. Töissä käyvät kaikki kynnelle kykenevät. Pottiin pistetään vähät kotimaasta tuodut säästöt. Haaveena on oma katto pään päälle. Kiinteistökauppa on karmea kusetus oikein Amerikan malliin.

Talven tullen työolot tehtaissa käyvät vieläkin huonommiksi. Hiotaan, kastutaan ja kylmetytään. Työn rasitus muuttaa perheen äreäksi ja välinpitämättömäksi. Tapaturmat verottavat työkykyä ja kutistavat jo ennestään kurttuista palkkapussia. Lapset sairastuvat. Jurgiksen isä Antanas vanhenee ennen aikojaan, yskii verta ja kuolee. Kodin hatarat seinät eivät pidä lämpöä. Rakkaus ei voi asua näissä oloissa.

Todellinen syöksykierre alkaa, kun Jurgis saa selville, että Ona on joutunut paikkansa säilyttääkseen antautumaan työnjohtajan hyväksikäytettäväksi. Jurgis vetelee pomoa turpaan ja joutuu linnaan. Kotiin palaava Jurgis löytää talosta säästöt syöneen asuntojuonen seuraavat uhrit, uuden siirtolaisperheen. Oma väki on maksukyvyttömyyttään ajettu kadulla. Täysihoitolamurjun laverilla Ona kuolee synnytykseen. Lääkärin palkkiota ei saada kokoon. Myös vastasyntynyt kuolee. Parin ensimmäinen, taaperoikäinen lapsi hukkuu kadun liejuun.

Hyljäten kaikki Jurgis yrittää pakoon pahaa elämää. Kirjan ainoat auringonpaisteiset sivut kuvaavat Jurgiksen maankiertolaisaikaa. Mutta irtainta väkeä on lännen teillä paljon ja työtä tarjolla vain maatalouden sesonkiaikoina. Maantien vapaus ei täytä mahaa.

Jurgiksen paluusta alkaa kirjan toinen puolikas. Kaikenjauhavan koneen armoilla hän unohtaa kaikki periaatteensa. Jurgis tekee temppuja, joihin Myrskyluodon Maija ei taipuisi. Vai taipuisiko sittenkin jos vastassa olisi vielä karua luontoa kovempi vastustaja. Kirjailija laajentaa näköalaa tehtaan seinien sisään kätketystä hornasta koko ympäröivän yhteiskunnan läpikotaiseen epäoikeudenmukaisuuteen.

Jurgis kerjää. Hän oppii varastamaan ja pääsee rikollisiin piireihin. Jurgis toimii lakonrikkojana. Hän sekaantuu äänien ostamiseen järjestetyissä vaaleissa. Hän löytää Onan serkun Marijan bordellista, missä tämä ruumistaan myymällä yrittää pitää perheen leivän syrjässä ja piikittää unohdusta suoneen. Perhekunnan lapsista vanhimman ovat rotat syöneet.

Upton Sinclair sai Pulitzer-palkinnon vuonna 1943 natseista kertovasta teoksestaan Dragon’s Teeth (1942).

Sinclairin oli tarkoitus vyöryttää lukevan yleisön silmille siirtolaisten kova osa, työvoiman hyväksikäyttö, karmeat olosuhteet niin työssä kuin kotimurjussa, työväestön köyhyys, tuen puute yhteiskunnassa, kertakaikkinen toivottomuus. Ennen muuta hän halusi levittää sosialismin sanomaa. Suuri yleisö kiinnitti huomionsa ruokaan. ”Tähtäsin sydämeen, mutta osuin vahingossa vatsaan”, kerrotaan Sinclairin sanoneen.

Kirjasta nousi komea kohu. Yksityisessä kirjeenvaihdossaan presidentti Roosevelt arvioi sossu-Sinclairin hysteeriseksi, tasapainottomaksi ja epäluotettavaksi. Kolmea neljästä väitteestä hän arveli tuulesta temmatuksi. Jäljelle jäävä neljänneskin sisälsi presidentin mielestä ehdottoman vääriä tietoja. Tästäkin huolimatta hän käynnisti tutkinnan.

Trustin lihapamput saivat tietysti vihiä tulevasta tarkastuksesta. Teurastamot kuurattiin ja työntekijöille puettiin puhdasta päälle. Valkopesusta huolimatta tarkastajat olivat järkyttyneitä. Kongressin kuulemisessa he vakuuttivat, että kaiken heidän näkemänsä perusteella on kiireesti ryhdyttävä lainsäädäntötoimiin.

Vastapuoli, Bureau of Animal Industry tuomitsi omassa raportissaan kirjan tiedot virheellisiksi, sen sisällön tarkoituksella harhaanjohtavaksi ja koko jupakan absurdiksi. Julkinen paine kuitenkin johti lakien nopeaan säätämiseen. Meat Inspection Act ja Pure Food and Drug Act astuivat voimaan vielä samana vuonna.

Lihan kulutus Yhdysvaltain kotimarkkinoilla putosi. Vienti suorastaan romahti. Syytä olikin. Omalle väelle myytiin ala-arvoista roskaa, mutta todella huonon ja liian pitkälle pilaantuneen markkinat löytyivät rajojen ulkopuolella.

* *

Päätöspuheen, tekstiin upotetun saarnan pitää ruotsalainen sosialisti Dr. Schlimann. Sinclair itse ei ollut kirjansa loppuun tyytyväinen ja raskasta luettavaa se onkin. Makupalat on kätketty pitkälliseen vuodatukseen. Paasatessaan kelpo tohtori muun muassa lausuu kovat sanat mainostamisesta: ”Kun tulemme ilmoitustaidon aito-uudenaikaiseen ammattiin, siihen tieteeseen, jonka avulla ihmisiä houkutellaan ostamaan sellaista, mitä eivät tarvitse, niin olemme kapitalistisen hävitystyön ruumishuoneen keskustassa…”

Puheessaan Tohtori maalaa kuvan tulevasta onnen ajasta, jolloin tiede ja automaatio ovat ratkaisseet arjen ongelmat. Esimerkiksi otetaan astianpesu. Puheen pitäjän suulla kirjailija määrittelee tiskaamisen likaiseksi, ikäväksi ja tylsistyttäväksi, enimmäkseen naisten työksi ja peräti syyksi verenvähyyteen, hermostuneisuuteen, rumuuteen, huonoon tuuleen, prostitutsioniin, itsemurhiin, mielisairauteen, aviomiesten juoppouteen ja lasten laiminlyömiseen. Ja ajatelkaa, jos sen suorittaisi kone!

Toinen lainaus tohtorin tulevaisuuden kuvasta. ”Kaikki karu ja kallioperäinen maa säästetään kasvamaan metsää valtion tarpeiksi, leikkiahoiksi lapsillemme, metsästysalueiksi nuorille miehillemme ja asuinpaikoiksi runoilijoillemme.

Presidentti Lyndon B. Johnson tervehtii Upton Sinclairia.

Chikago toimii vuorostaan myös luettavan listana. Dr. Schliemann julistaa puheessaan: ”Tästä kaikesta voitte lukea Mrs. Gilmaninin kirjoista.” Niin totta vie voimme. Savukeidas julkaisi vuonna 2009 suomeksi maailman ensimmäisen feministisen utopiaromaanin, Charlotte Perkins Gilmanin Herlandin. Seuraavana vuonna julkaistiin Keltainen seinäpaperi ja muita kirjoituksia.

Lukulistalle menee myös samassa puheessa mainittu Pjotr Kropotkin, joka kirjassaan Factories, Fields and Workshops pohtii tuotannon toteuttamista hajautetusti pienemmissä yksiköissä, paikallisella tasolla ja arvelee maatalouden mahdollisuuksia miettiessään, että koko maailma voitaisiin ruokkia Yhdysvalloissa tuohon aikaan käytössä olevalla peltoalalla.

Ensimmäiseksi haen kuitenkin omasta hyllystä Eric Schlosserin vuonna 2002 ilmestyneen kirjan Pikaruokakansa. Ympyrä sulkeutuu. Chikago: Nykyajan romaani löytyy myös Schlosserin viiteluettelosta.

Karmivan vähän on muuttunut. Lihaa purilaisen väliin jalostetaan edelleen eläinten hyvinvoinnista välittämättä. Lihapaketissa on paljon muutakin kuin lihaa. Marketin hyllystä löytyvät uudet mehevät nimet. Työ teetetään tänäkin päivä niillä, joilla ei ole varaa kieltäytyä pienimmästäkään palkasta tai kielitaitoa vaatia parempia työehtoja. Olosuhteet ovat sen mukaiset. Lihanleikkaaja on yksi Amerikan vaarallisimmista ammateista ja itsensä teloneiden seuraava pesti löytyy kilometritehtaalta.

Selvä on, että jokaista voimaa vastaa vastavoima, eikä maailma liiku vääjäämättä kohti pysyvästi parempaa. Markkinavoimat eivät vieläkään voi olla itse itsensä ainoa säätelijä. Jokainen patruuna ei auttamatta ole vähäväkistä auttava filantrooppi. Tarvitaan sääntöjä ja sopimuksia ja valvontaa. Aivan varmasti tarvitaan ammattiliittoja. Tarvitaan elintarvikevalvontavirasto. Tarvitaan toimittajia, kirjailijoita ja dokumentin tekijöitä. Tarvitaan aktivisteja ja joskus kyseenalaisiakin keinoja, koska laki ei aina ole hyvisten laatima eikä asetus asetettu kaikkien parhaaksi. Tarvitaan tietoa historiasta ja kumouksellisia ajatuksia tulevasta.

* *

Halusin rekisteröidä nämä rivit kirja-arvosteluksi, koska tahdon antaa Sinclairin romaanille viisi tähteä. Nykypäivän lukijana voisin tarttua rasismiin ja vähentää yhden. Kirjassa ihmisyyden aste alenee portaittain värin mukaan valkeasta alkaen ja mustaan päättyen. Kaduilla vaeltaa roskaväkeä ja maailmaa asuttaa kokonaisia roskakansoja. Myös se yksi ainoa eläinten oikeuksia pohtiva kappale on kovin, kovin lyhyt.

Yritän ottaa huomioon sen maailmanajan, jolloin Sinclair kirjansa julkaisi. Maailma 1900-luvun alussa oli siinä eläville ihmisille nykyaikainen. Se tuntui valmiilta ja sillä oli muuttumattomiksi ajatellut rakenteensa ja kumoamattomat voimansa siinä missä meillä tänäkin päivänä on maiden rajat ja uskonnot ja markkinavoimat ja sen semmoiset.

Yritän ymmärtää aikaa jolloin maailman länsilaidalla haettiin utooppisiakin vaihtoehtoja olemassa olevalle elämisen tavalle ja kumoamattoman kumoamiselle. Uskallan arvailla, että teoksen nopean suomentamisen taustallakin oli nimenomaan sosialismin aatteen levittäminen. Pidän mielessä, ettei Venäjällä ollut vielä tehty vallankumousta, saati että kukaan sosialismista puhuttaessa olisi voinut viitata kaatuneeseen Neuvostoliittoon. Ensimmäisen maailmansodan tuoma tuho olisi useimpien mielestä tuntunut ylivilkkaan mielikuvituksen tuottamalta painajaiskuvalta.

Sinclair tarttui kerralla useammankin härän sarviin. Hän haastoi lihatrustin jättiläiset otteluun ja pärjäsi. Chikago – Nykyajan romaani on hieno esimerkki painetun sanan voimasta. Omassa arviossaan kirjaa ylisti nuori brittipoliitikko Winston Churchill. Lupaava amerikkalainen kirjailija Jack London hehkutti sitä palkkatyöorjuuden Setä Tuomon tupana. Natsit arvostelivat kirjan 1930-luvulla nakkaamalla sen rovioon. Pelkästään jo sillä tienaa tähden. Viisi on taas täynnä.

Viiden tähden klassikon voi ladata ilmaiseksi täältä.

Kimmo Ylönen