Turvapaikkaa hakevan on jaksettava odottaa vuosia – arviossa Anna Kuokkasen kirja Odotustila

Kuvat: Aava Kauppinen / Vastapaino

Toimiva kombo. Tarinoita, valokuvia, taustaa ja tutkimustietoa.

Odotustila – Turvapaikan hakijoiden arki Suomessa -teoksessa (Vastapaino, 2025) oman tarinansa kertoo kuusi henkilöä, jotka ovat käyneet läpi mutkikkaan turvapaikkaprosessin läpi Suomessa ja selvinneet siitä.

Runsaat valokuvat eivät jää kuvitukseksi vaan ovat tarinoita itsekin. Kuvajournalisti ja tutkija Anna Kuokkanen on seurannut turvapaikanhakijoiden arkea yli kymmenen vuoden ajan. Väliaikaisuus ja epätietoisuus välittyy monesta kuvasta, ja tietenkin myös ilon hetket.

Lopuksi Kuokkanen selvittää Suomen turvapaikkapolitiikan vaiheet ja kipukohdat. Tukena on tuoretta tutkimustietoa sekä asiantuntijoiden haastatteluja.

Odotustila-otsikko kertoo oleellisimman. Turvanpaikanhaku ei ole mikään sujuva prosessi vaan paljolti erilaisten ratkaisujen odottelua.

Hakijan kaapinovessa ei ole mitään joulukalenteria, jonka luukuista voisi laskea päiviä seuraavaan vaiheeseen. Lakipykälät tosin lupaavat määräaikoja, mutta käytännössä päätökset venyvät ja venyvät.

Vuonna 2015 tulleista turvapaikanhakijoista yli 370:llä oli prosessi käsittelyssä Maahanmuuttovirastossa (Migri) tai hallinto-oikeudessa vielä kesäkuussa 2025.

Irakilainen Hasnaa oli päässyt kotimajoitukseen. Kuva: Anna Kuokkanen

Epätietoisuus kuormittaa odottajaa. Tulevaisuutta ei pääse suunnittelemaan. Asuinpaikka ja sosiaaliset verkostot vaihtuvat, jos vastaanottokeskus suljetaan. Perhetilannekin voi muuttua odotustilan aikana.

Tilannetta ei helpota, jos Migrin linjaukset kiristyvät kesken käsittelyn. Oikeusturva vaarantuu käytäntöjen muuttuessa. Ja virastoa on ruuhkauttanut myös resurssipula.

”Suurimman osan aikaa ei tiedä lainkaan, missä vaiheessa prosessi on, mitä tulee tapahtumaan ja mihin joutuu. Elämä on pysähdyksissä eikä tiedä, miten kauan odotus jatkuu. Se on kaikkein vaikeinta”, kertoi kirjan kansikuvassa nähtävä Itohan Okundaye kesällä 2017.

Toimettomuus turhauttaa, kertovat muutkin. Turvapaikanhakija saa luvan työnhakuun vasta kolmen tai kuuden kuukauden päästä, vaikka työmotivaatio ja halu päästä sisään yhteiskuntaan olisi suuri.

Varsinaiset kotouttaminen ja kielikurssit käynnistyvät selvästi jälkijunassa.

Lapsetkin saavat oikeuden varhaiskasvatukseen monesti vasta, kun herkin vaihe omaksua uusi kieli on menossa ohi. Kirja kantaa aiheellisesti huolta lapsista, joille väliaikaisuus ja vanhempien stressi aiheuttaa oireilua.

Afganistanilainen Masih (edessä) avustajansa Alin kanssa. Kuva: Anna Kuokkanen

Kaikki turvapaikanhakijat eivät ole tasavertaisia, Kuokkanen muistuttaa. Kirjan päähenkilötkin kuuluvat niihin onnekkaisiin, jotka ovat saaneet tukea henkilöiltä, jotka ovat sinnikkäästi auttaneet hakemusten teossa, papereiden kääntämistyössä, pätevien juristien hankinnassa ja jaksaneet vaatia oikeutta.

Nigerialainen Itohan Okundaye saapui Suomeen raskaana vuonna 2014. Kielteiset käännytyspäätökset eivät lannistaneet häntä eivätkä hänen tukijoitaan, ja päätöksistä valitettiin. Okundaye oli tehnyt Suomessa työtä ihmiskaupan uhrien hyväksi, ja viimeisestä kielteisestä päätöksestä kirjoitettiin monessa mediassa. Julkisuus toi myötätuulta: vuoden pituinen oleskelulupa myönnettiin vuonna 2019 ja pysyvän oleskeluluvan Okundaye sai poikansa kanssa vuonna 2024.

Käännekohta vuonna 2015

”Vaikka turvapaikkakäytännöissä oli epäkohtia myös ennen vuotta 2015, moni asiantuntija näkee sen käännekohtana, josta alkoivat turvapaikanhakijoiden perusoikeuksia vaarantavat uudistukset”, Kuokkanen kirjoittaa.

Juuri vuonna 2015 Eurooppaan saapui 1,2 miljoonaa turvapaikanhakijaa. Suomeen heitä tuli yli 32 000, lähes kymmenkertaisesti edellisvuosiin verrattuna.

Perussuomalaiset tarttuivat tilaisuuteen ja ottivat hallintaan ulkomaalaiskeskustelua.

Tutkija Jussi Förblom oli luonnehtinut jo vähän aiemmin maamme maahanmuuttopolitiikka siten, että sen pohjavireenä tuntui olevan pelko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin riittävyydestä sekä siitä, että muualta tulevat voivat horjuttaa nykyistä järjestystä. Yli kymmenen vuoden takainen analyysi kuulostaa yhä ajankohtaiselta.

Käännekohta näkyy uusina linjauksina.

Ulkomaalaislaista poistettiin humanitaarisin perustein annettava tilapäinen oleskelulupa. Migri ohjeisti, että Irakiin, Somaliaan ja Afganistaniin oli nyt turvallista palata.

Myös perheenyhdistämisen ehdot kiristyivät. Valitusaikoja lyhennettiin. Oleskelulupien saamista työn perusteella tiukennettiin. Maksutonta oikeusapua sai yhä harvempi.

Pakolaisneuvonnan juristien vaikutelma oli, että Migri teki lähtökohtaisesti kielteisen päätöksen, jos vain löysi siihen syyn.

Toinen kiristi, toinen kumosi

Tutkijat luonnehtivat kirjassa Suomen maahanmuuttolinjauksia tempoileviksi: Sipilän hallitus kiristi, Marinin hallitus kumosi joitakin päätöksiä ja Orpon linja on ollut määrätietoisesti taas toinen.

Kuokkanen perää pitkäjänteisyyttä:

”Perinpohjainen, asiantunteva yhteiskunnallinen vuoropuhelu maahanmuutosta loistaa poissaolollaan. Tämän vuoksi maahanmuuttovastaiset poliitikot ovat hallinneet keskustelua.”

 

”Rakentava maahanmuuttokeskustelu ja siihen perustuva, hallituskaudet ylittävä politiikka hyödyttäisivät yhteiskuntaa monella tavalla.”

Anna Kuokkanen esittää monia käytännön parannuksia turvapaikkapolitiikkaan. Yksi toimiva malli voisi olla sama, jolla ukrainalaiset otettiin vastaan. He pääsivät nopeasti osaksi suomalaista yhteiskuntaa EU:n tilapäisen suojelun direktiivin turvin, ilman kuormittavaa turvapaikkaprosessia.

Vaikka kirjan painopiste on Suomessa, kirjoittaja muistuttaa ilmiön globaalista puolesta.

”Maailmassa on tällä hetkellä enemmän kodeistaan paenneita ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin, noin 120 miljoonaa.”

Muuttoliikkeet tulevat jatkossakin koskettamaan Suomea. Siihen kannattaa valmistautua jo nyt. Ilmastonmuutos ja sen myötä heikentyvät elinympäristöt lisäävät pakolaisuutta.”

Pakistanilaiset Ahmad (vas.) ja Sanawar. Kuva: Anna Kuokkanen

Kovakantinen kirja on nopealukuinen, kiitos tarinoiden ja kuvien. Valokuvat ovat saaneet ansaitusti peräti 76 sivun verran tilaa.

Viimeiset puolensataa sivua on maahanmuuttopolitiikkaa ja sen kommentointia. Luku on ansiokas pikakurssi viime vuosien tapahtumista ja linjauksista, mutta sen raskasta asiaa olisi voinut saada ilmavammaksi pilkkomalla ja selkeyttämällä alalukuja.

Lähteet on merkitty tarkasti. Kun kyse ei ole kuitenkaan tiedekirjasta, lukija kiittäisi, jos jo viiteluettelossa olisi lähteestä lyhyt otsikkotieto. Nyt pitää ensin etsiä viitteen tieto ja sitten vielä selata varsinaisia lähdeluetteloa.

Matti Siippainen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua