Silmänisku klassikkodekkareille – arviossa Kate Atkinsonin Kuolema kulkee kartanohotellissa

Kuvat: S&S / Euan Myles

Kate Atkinson esitteli yksityisetsivä Jackson Brodien lukijoille vuonna 2004 kirjassa Case Histories (suom. Ihan tavallisena päivänä). Entinen sotilas ja poliisi Brodie tutki monisäikeisiä, useilla eri aikatasoilla ja runsaalla henkilögallerialla kuorrutettuja juttujaan neljässä kirjassa vuosina 2004–2010. Sen jälkeen S&S tarttui sarjaan ja Kaisa Kattelus suomensi kaikki neljä osaa.

Lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Atkinson palasi Brodien pariin Big Sky -kirjalla vuonna 2019. Se ilmestyi samana vuonna suomeksi nimellä Liian kirkas taivas. Viiden vuoden tauon jälkeen Brodie on täällä taas: Death at the Sign of the Rook ilmestyi englanniksi 2024 ja suomeksi Kuolema kulkee kartanohotellissa -nimellä (S&S, 2025) nyt alkuvuodesta.

Tämäkin on edelleen Katteluksen kädenjälkeä. Kirja on vähän ristiriitainen: se on sekä tuttua ja turvallista Brodieta, mutta erottuu myös selvästi sarjan aikaisemmista kirjoista.

Aloitetaan vaikka nimestä; Atkinsonin kirjoilla on ylipäänsä hyviä nimiä. Tässä suomennoksen nimi on todella kliseinen: ”Kuolema kulkee” -alkuisia kirjoja on vaikka kuinka paljon, erityisesti Peter Jamesin kirjojen suomennoksissa tätä mallia on käytetty, mutta muutenkin. Se antaa jo vähän osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Ennen kuin kuolema pääsee kulkemaan kartanohotellissa, Atkinson pohjustaa tapahtumia kuitenkin pitkän kaavan mukaan.

Aloitetaan siis alusta. Alussa on taidevarkaus. Dorothy Padgett on poistunut ajasta iäisyyteen ja kuoleman yhteydessä poistui myös hänen makuuhuoneessaan ollut renessanssiaikainen taulu, naisen muotokuva. Perilliset, sisarukset Hazel ja Ian, eivät pidä taulua kovin arvokkaana, sitä ei ollut vakuutettu tai arvioitu, mutta tunnearvon vuoksi se olisi mukava saada takaisin. Jostain syystä taulun katoaminen ei kuitenkaan ole poliisiasia, vaan asiaa tutkimaan on pestattu Jackson Brodie. Huushollista on poistunut myös Melanie Hope, Dorothyn hoitaja, josta ei Dorothyn kuoleman jälkeen ole myöskään näkynyt jälkeäkään.

Toisena juonteena on toinen taidevarkaus, joka tapahtui pari vuotta aikaisemmin Burton Makepeacen kartanossa, jossa asuvat Miltonit. Lady Milton on vanha hiljattain leskeksi jäänyt aatelisrouva, joka ei pidä lapsistaan. Ympärillä kartano rapistuu pikkuhiljaa ja kartanoon kertyneet taideaarteet katoavat vähän kerrassaan kaikenlaisten kulujen kattamiseksi. Jäljelläolevista taideteoksista hienoin on Turnerin maalaus ja eräänä päivänä se on poissa – ja nyt syypää ei ole kumpikaan Lady Miltonin hulttiopojista, vaan ihan ehta taidevaras. Tätä rikosta selvittelevät Brodien sijasta poliisit, heidän joukossaan Brodien vanha tuttu Reggie Chase.

Nyt Burton Makepeaceen on rakennettu tulojen toivossa kartanohotelli ja sinne on suunniteltu jännittävä Downton-henkinen murhamysteeriviikonloppu, jossa näyttelijäseurue esittää klassisen dekkarijuonikuvion ja vieraat saavat haastatella näyttelijöitä ja yrittää ratkaista, mistä murhassa on kyse. Lumimyrsky saartaa kuitenkin murhamysteeriviikonlopun vieraat kartanoon ja tunnelma tiivistyy – löytyypä ruokakomerosta ihan ehta ruumiskin. Paikalla oleva vierailijakaarti on muutenkin kuin Agatha Christien dekkarista: kartanoon on eksynyt leskirouvan lisäksi amerikkalaisia turisteja, kylän pastori, majuri ja tietysti yksityisetsivä. Ei puutu kuin mystinen venäläinen ruhtinatar.

* *

Atkinsonin romaanien tapaan näkökulmahenkilöitä riittää ja juonta punotaan kokoon monen mutkan kautta. Lukeminen vaatii tarkkaavaisuutta. Atkinson leikittelee lukijan kanssa ja syöttää savusilakkaa joka puolelta – jo murhamysteeriviikonloppua järjestävän teatteriseurueen nimi on Savusilakat eli Red Herrings. Irtonaiselta näyttävä kokonaisuus kääriytyy kuitenkin kirjan loppuun mennessä tarpeeksi tiukasti kasaan. Joitain langanpäitä Atkinson jättää myös auki; niistä lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Liian kirkas taivas oli pedofilia-aiheineen tuntuvasti tätä – ja ehkä yleisemminkin Jackson Brodie -kirjojen keskiarvoa – raskaampi teos. Kuolema kulkee kartanohotellissa sen sijaan tuntuu jopa epätavallisen kepeältä ilottelulta klassikkodekkarien ainesten parissa. Vakaviakin aiheita kuitenkin sivutaan. Kovin myönteistä kuvaa köyhtyvästä aatelistosta Atkinson ei maalaa; vaikka asioista vähän pihalla oleva Lady Milton onkin mitä mainioin henkilöhahmo, aateliset, hän mukaan lukien, ovat kirjassa kautta linjan aika kammottavia. Taidevarkauksien maailma on kiinnostava.

Jackson Brodien ja Kate Atkinsonin kirjojen ystäville Kuolema kulkee kartanohotellissa on itsestään selvästi luettavaa, vaikka se vähän muista Brodie-kirjoista tyylinsä puolesta erottuukin. Sen tunnistaa kuitenkin tekijänsä työksi ja Kaisa Kattelus on niin ikään tehnyt hienoa työtä suomennoksen parissa.

Vaan kannattaako tätä lukea, mikäli ei ole aikaisempiin Jackson Brodie -kirjoihin perehtynyt? Sarjan kirjathan ovat erinomaisia esimerkkejä kirjallisesti ansiokkaista dekkareista ja sellaisesta kiinnostuneille ehdottomasti lukemisen arvoisia. Kuolema kulkee kartanohotellissa on sikäli irtonainen kirja, että sen voi hyvin lukea, vaikka ei olisi sarjan aikaisempia osia lukenut, eikä siinä ole kovin merkittäviä juonipaljastuksia sarjan aikaisempiin osiin liittyen. Suosittelen kuitenkin tarttumaan Ihan tavallisena päivänä -kirjaan ja lukemaan sarjan järjestyksessä, mikäli se kiinnostaa; ensimmäiset neljä kirjaa varsinkin kannattaa lukea oikeassa järjestyksessä.

Mikko Saari
@msaari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua