Ruoka, ilmasto ja terveys – Risto Isomäki kertoo, miten kasvispohjainen ravinto ratkaisee sekä terveys- että ilmasto-ongelmat

Kuvat: Into Kustannus

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki sai lokakuun puolivälissä tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon. Opetus- ja kulttuuriministeriö perusteli palkintoa Isomäen erittäin merkittävällä ja pitkäaikaisella työllä maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolesta.

Isomäki mainostaa Ruoka, ilmasto ja terveys –uutuuskirjaansa (Into, 2021) pitkän uransa tärkeimmäksi tietokirjaksi. Se saattaa olla myös vuoden tärkein tietokirja.

Passiivinen lihansyönti

Ruoka on suurin terveyteen ja ilmastoon vaikuttava tekijä, ja merkittävä osa ruoan ympäristö- ja terveyshaitoista aiheutuu eläintuotannosta.

Lihansyönti ei ole yksityisasia, sillä eläintuotannon haitoista kärsivät kaikki. Passiivisesta tupakoinnista päästiin, kun kokouspöydässä, kisakatsomossa ja junassa röyhyttely kiellettiin. Isomäen lanseeraama termi passiivinen lihansyönti kuvaa, miten vegaanikin joutuu maksamaan eläintuotannosta ja perheenjäsenetkin kärsivät lihan levittämistä terveyshaitoista.

Lihantuotannon ja -käsittelyn levittämiä terveyshaittoja on vaikea hallita. Eläintiloilla vaarallisemmiksi ja tarttuvammaksi muuntuvien virusten aiheuttamat pandemiat sairastuttavat myös passiivisia lihansyöjiä.

Jättitilat ovat virustehtaita, jotka tuottavat valtaosan maailmalla tuhoa niittävistä pandemioista. Jalostettu eläinmassa tarjoaa otolliset olosuhteet tautien kehittymiselle. Pandemioiden tyypillinen tie kulkee broileritilalta sikojen kautta ihmisiin.

Isomäen mukaan myös monien syöpää aiheuttamien virusten ja bakteereiden alkulähde löytyy lihantuotannosta. Tällaisia ovat esimerkiksi maksasyöpää aiheuttava hepatiittivirus, kohdunkaulasyöpää aiheuttava papilloomavirus ja vatsasyöpää aiheuttava helikobakteeri.

Jo kananlihan käsittely kasvattaa syöpäriskiä, sillä kanojen teurastamotyöntekijöillä on yhdeksänkertainen riski sairastua maksa- tai haimasyöpään. Kanoista tai kananlihasta tarttuvat syöpävirukset saattavat myös levitä ihmisestä toiseen.

Maailman antibiooteista 80 prosenttia syötetään eläimille. Liikakäytön vuoksi bakteerit muuttuvat antibiooteille vastustuskykyisiksi. Esimerkiksi koronakuolemista puolet johtuu bakteerin aiheuttamasta keuhkokuumeesta, johon antibiootti ei pure.

Eläintuotannon sivutuotteena syntynyt antibioottiresistenssi aiheuttaa jo 0,7 miljoonaa kuolemaa vuodessa, ja lähivuosikymmenten aikana määrä tulee yli kymmenkertaistumaan. Jos bakteereita ei enää pystytä pitämään antibiooteilla kurissa, pieneen haavaan pesiytyvä bakteeri voi olla kohtalokas ja monet lääketieteelliset hoidot muuttuvat vaarallisiksi.

Sato syötetään eläimille

Isomäki kuvaa inhorealistisesti, kuinka eläimiä piti kasvattaa ravinnoksi, mutta nyt ne syövätkin merkittävän osan ihmisen tuottamasta sadosta.

Lähes puolet maan jäättömästä pinta-alasta on varattu suoraan tai epäsuorasti eläintuotannolle. Eläintuotanto käyttää 77 prosenttia maatalousmaasta ja tuottaa 18 prosenttia ravinnosta. Yli puolet puhtaasta vedestä kuluu lihan ja muiden eläintuotteiden valmistukseen.

Eläintuotantoa tuetaan maailmanlaajuisesti sadoilla miljardeilla vuodessa, eikä se joudu korvaamaan yhteiskunnalle, ilmastolle ja ympäristölle aiheuttamaansa vahinkoa. Lasku maksatetaan meillä kaikilla.

Eläintuotanto on pahin pinta- ja pohjavesien pilaaja. Suomessa vesistöhaitat keskittyvät Varsinais-Suomeen, Pohjanmaalle ja Uudellemaalle, johon on keskittynyt paljon eläintuotantoa.

Eläintuotanto vähentää luonnon monimuotoisuutta. Maapallolla elävien nisäkkäiden painosta 36 prosenttia on ihmisiä, 60 prosenttia ihmisen tuotantoeläimiä ja neljä prosenttia villieläimiä.

Suomessa eläintuotanto ei ole vähentänyt villieläinten määrää, vaan muun muassa hirvien, kauriiden, peurojen, karhujen, susien, ahmojen, ilvesten ja majavien määrä on kasvanut. Kaikki eivät kuitenkaan iloitse valkoposkihanhi- tai susilaumoista.

Naudanlihasta suurimmat hiilipäästöt

Viidesosa ihmisen ilmastoa lämmittävistä kasvihuonekaasuista on peräisin eläintuotannosta. Isomäki ei tyydy tähän, vaan laskee eläinten ja niiden lannan tuottamien kasvihuonepäästöjen lisäksi mukaan myös eläintuotannon sivuvaikutukset. Kasvihuonepäästöjä syntyy eläintilojen energiankulutuksesta, lannoitetuotannosta, suopeltojen päästöistä, metsäkadosta, peltojen humuksen menetyksestä sekä rehevöityvien vesistöjen metaanipäästöistä. Näin laskien eläintuotanto aiheuttaa jopa viidesosan Suomen kasvihuonepäästöistä.

Nykymenetelmin muukin maatalous vapauttaa enemmän hiiltä kuin sitoo sitä. Isomäki antaa kuitenkin maataloudelle kiitosta siitä, että sen päästöt laskevat muita aloja nopeammin. Muun muassa suopeltojen hiilipäästöjen leikkaamiseksi etsitään aktiivisesti keinoja. Pellot voivat muuttua hiilinieluiksi, kun maan muokkausta vähennetään ja maaperän hiilipitoisuutta lisätään.

Suurimmat hiilipäästöt aiheutuu naudanlihan ja juuston tuotannosta. Kasvissyönti on hiilinegatiivista, jos laskelmissa otetaan huomioon eläintuotannosta vapautuvat maat ja niillä kasvatettavat kasvit. Kotimainen vihannes ei ole aina paras vaihtoehto, sillä talviaikaan lentotomaatitkin ovat vähäpäästöisempiä kuin fossiilisilla polttoaineilla lämpenevien kasvihuoneiden sato.

Liha muuttunut epäterveellisemmäksi

Terveyden resepti on tuttu ja yksinkertainen: pitäisi syödä terveemmin ja liikkua enemmän. Risto Isomäki lisää listaan muutaman kohdan: ravinnon ja liikunnan lisäksi tarvitaan riittävä määrä unta ja auringon valoa. Lisäksi pitäisi välttää ilmansaasteita ja eriarvoista yhteiskuntaa.

Terveellinen ruoka on 95-prosenttisesti kasviksia, mielellään mahdollisimman vähän prosessoituna. Ravinnon pitäisi sisältää vähän tyydyttyneitä eläinrasvoja, lihaa, maitotuotteita, munia ja sokeria, mutta paljon papuja ja pähkinöitä, kokojyväleipää.

Vanhentuneilla ravintopyramideilla torjuttiin puutostauteja, nyt ravintosuositusten pitäisi keskittyä sydän- ja verisuonitautien ja kakkostyypin diabeteksen torjuntaan. 2020-luvun kansansairauksia eivät ole keripukki ja riisitauti, vaan rasvamaksa, korkea verenpaine ja erilaiset syövät. Niitä ehkäistään vähentämällä lihan kulutusta.

Mitä enemmän lihassa on proteiinia ja mitä vähemmän rasvaa, sitä pienemmät ovat sen terveyshaitat. Jalostus ja tehotuotanto ovat kuitenkin muuttaneet lihan entistä rasvaisemmaksi ja epäterveellisemmäksi.

Tuotantoeläinten lihasmassa pienenee ja rasvakerros kasvaa, kun ne lihotetaan paikallaan teuraskokoon. Rasvasta entistä suurempi osuus on suonia tukkivaa tyydyttynyttä rasvahappoa.

Vapaasti liikkuvien eläinten liha aiheuttaa vähemmän terveyshaittoja. Maissitahnalla ruokittavien amerikkalaisnautojen lihassa on 5–10 kertaa enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin laitumella ruohoa ja heinää syövillä naudoilla. Luonnonvaraisilla eläimillä tyydyttyneiden ja tyydyttymättömien rasvojen suhde on 3:1, tuotantoeläimillä 50:1.

Kanalla on edelleen vähärasvaisen lihan maine, vaikka broilerin rasvapitoisuus on moninkertaistunut. Suomalaisbroilerin lihassa on vielä enemmän proteiinia kuin rasvaa, mutta Yhdysvalloissa broileri on jalostettu rasvaisimmaksi lihaksi.

Isomäki murtaa kanan lisäksi myös kalan mainetta terveysruokana. Maailman saaliit pienenevät ylikalastuksen vuoksi, ja entistä suurempi osa kalasta on kasvatettua ja rasvaista. Se ei ole juurikaan sen terveellisempää kuin kanan-, sian- tai naudanliha.

Eläinrasva tukkii suonet

Diabeteksen sekä useimpien sydän- ja verisuonisairauksien kehittyminen on estettävissä terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla.

Muun muassa kaljuuntuminen ja erektio-ongelmat voivat kertoa verisuonten ahtautumisesta. Isomäki vakuuttaa, ettei kyse ole peruuttamattomasta prosessista. Elimistö alkaa siivota tukoksia heti, kun siihen annetaan mahdollisuus.

Verisuonten ahtautuminen johtuu liian suuresta tyydyttyneiden rasvojen ja kolesterolin määrästä. Kolesterolia on ainoastaan eläinperäisissä tuotteissa, ja se on myös tärkein tyydyttyneiden rasvojen lähde.

Kun korvaa lihan, kalan ja muut eläintuotteet pavuilla, vähentää sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiä. Kasvisruokavaliolla voi puolittaa riskin sairastua lähes kaikkiin yleisimpiin syöpiin.

Syövät ovat kokoelma erilaisia ja erityyppisiin kudoksiin iskeviä tauteja. Sairastuneet solut alkavat lisääntyä elimistöä vaarantavalla tavalla. Myös influenssa tai muu raju infektio saattaa edistää syövän kehittymistä, sillä ylikuormittuneessa tilassa immuunijärjestelmä ei huomaa ja tuhoa syöpäsoluja.

D-vitamiini on superhormoni

Isomäki vakuuttaa, ettei eläinperäisten tuotteiden syöminen ole ihmiselle tarpeellista. Kasviksista saa kaiken tarvitsemansa B12-vitamiinia lukuun ottamatta, ja sen puute on helppo paikata purkista.

Lisäksi pitää varmistaa D-vitamiinin ja koliinin saatavuus. Koliinin parhaita kasvipohjaisia lähteitä ovat manteli, parsakaali ja paahdetut pavut.

D-vitamiini on eräänlainen superhormoni, jota auringon valo saa ihon tuottamaan. D-vitamiinin tuotanto iholla alentaa elimistön kolesterolipitoisuutta.

Auringolle altistumisen hyödyt ovat haittoja suuremmat. Vain toistuva palaminen lisää vaarallisen melanooman riskiä. Auringon puute kasvattaa riskiä sairastua erilaisiin syöpiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja moniin muihin sairauksiin.

Pohjoisessa auringosta saa vain kesäaikaan riittävästi D-vitamiinia. Myös etelässä esimerkiksi musliminaiset voivat kärsiä D-vitamiinin puutoksesta, koska he kulkevat peittävissä vaatteissa ja viettävät paljon aikaa sisällä. Jos auringon valoa ei saa riittävästi, D-vitamiinia kannattaa syödä pillereinä.

Eriarvoisuus sairastuttaa

Liian vähäinen liikunta on lähes tupakoinnin kaltainen riskitekijä terveydelle.

Isot apinat ovat laiskoja. Ne nukkuvat kymmentuntisia yöunia ja lepäilevät suuren osan päivästä. Apinat eivät kuitenkaan syö suonia tukkivaa lihaa, kuten ihmiset.

Ihminen pienentää epäterveellisen ruokavalion haittavaikutuksia liikunnalla. Metsästäjä-keräilijän elimistö on tottunut parin, kolmensadan tuhannen vuoden ajan 12 000–18 000 askeleen päiväannoksiin. Nykyihminen sairastuttaa itsensä istumalla.

Liian vähäinen yöuni lisää monien sairauksien riskiä ja onnettomuusalttiutta muun muassa liikenteessä. Unen puute sekoittaa immuunijärjestelmän ja ihminen sairastuu helpommin, jopa vakaviin sairauksiin, koska elimistön kyky puolustautua syöpiä vastaan heikkenee.

Isomäki nostaa myös eriarvoisuuden terveyteen vaikuttavaksi tekijäksi. Varakkaat syövät terveemmin, nukkuvat ja liikkuvat enemmän sekä polttavat vähemmän. Eriarvoisuus on lisännyt terveyseroja myös vauraissa maissa, sillä uusliberaali talouspolitiikka ei pyri pienentämään varallisuuseroja. Pohjoismaissa köyhien ja varakkaiden eliniänodotteen ero on kasvanut 12 vuodeksi. Glasgow’n köyhillä asuinalueilla miesten elämä jää keskimäärin 28 vuotta lyhemmäksi kuin varakkailla alueilla.

Eriarvoisuus sairastuttaa sekä köyhiä että rikkaita aseman aiheuttaman masennuksen ja alemmuuden tunteen tai stressin ja suorituspaineen vuoksi. Rahalla ei välttämättä voi ostaa terveyttä, sillä läpeensä kaupallistuneet terveydenhuoltojärjestelmät tekevät turhia testejä ja hoitotoimenpiteitä, jotka aiheuttavat hoitovirheitä ja lääkkeiden sivuvaikutuksia. Yhdysvalloissa terveydenhoitojärjestelmän aiheuttama kuolleisuus on jo viidenneksi yleisin kuolinsyy.

Tupakasta tullut vaarallisempaa

Isomäki niputtaa ilmansaasteet ja tupakoinnin yhdeksi terveyshaitaksi, joka aiheuttaa vuosittain reilut 15 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa.

Tupakasta keuhkoihin kiskotaan aktiivisesti suuri määrä saasteita. Niistä vaarallisimmaksi Isomäki nostaa polonium 210:n, joka aiheuttaa hyvin pienenäkin pitoisuutena keuhkosyöpää.

Polonium on peräisin fosforilannoitteiden uraanista, jota tupakkakasvi pyydystää tehokkaasti. Savukkeiden filtterit ovat vähentäneet muiden myrkkyjen määrää, mutta tupakan savun poloniumpitoisuus on moninkertaistunut.

Isomäki perustelee polonium-havaintoaan tupakan aiheuttamien syöpien lisääntymisellä: ”Tupakka alkoi aiheuttaa syöpää tehokkaasti vasta toisen maailmansodan jälkeen eli vasta kun ydinkokeet sekä kivihiilivoimalat kylvivät suuria määriä radioaktiivisia aineita ilmaan ja kun tupakkapeltoja alettiin keinolannoittaa voimakkaasti. Vielä 1930-luvulla keuhkosyöpä oli esimerkiksi Britanniassa niin harvinainen sairaus, että kokeneetkin lääkärit tungeksivat joukolla keuhkosyöpäpotilaiden ruumiinavauksiin.”

Tiiviissä kaupungissa myös tulisijojen levittämät pienhiukkaset aiheuttavat terveyshaittoja. Harvaan asutussa Suomessa tulisija ja lämpöpumppu ovat hyvä yhdistelmä, sillä ilmalämpöpumpun suodatin poistaa ilmasta valtaosan pienhiukkasista.

Vesien suojelu voi olla tärkein ilmastoteko

Risto Isomäki antaa suomalaisille erityisen läksyn. Tuhansien järvien maassa vesien suojelu saattaa olla tehokkain keino hillitä ilmastonmuutosta.

Pohjoisen vesien metaanipäästöt kasvavat 6–17-kertaisiksi, jos vedet lämpenevät ja rehevöityvät. Metaani lämmittää ilmakehää jopa sata kertaa voimakkaammin kuin hiilidioksidi. Järvien vaikutus ilmastoon olisi niin valtava, että sen rinnalla suomalaisten muut päästöt olisivat merkityksettömiä.

Suomessa ilmasto on lämmennyt jo 2,3 asteella. Lämpenemisen lisäksi vesien metaanipäästöjen suuruus riippuu siitä, miten paljon eloperäistä ainesta pohjalle vajoaa ja miten vähähappisissa oloissa aines hajoaa. Tietyn rajan ylitettyään metaanipäästöt kasvavat lähes eksponentiaalisesti.

Vesien metaanipäästötkin kietoutuvat eläintuotannon ympärille, sille eläinten lanta ja eläinrehujen lannoitteet rehevöittävät vesiä enemmän kuin kaikki muut tekijät yhteensä.

Pandemiat syntyvät eläintiloilla

Vuosikymmenien ajan pandemioita seurannut Risto Isomäki julkaisi jo viime keväänä kirjan, jossa hän kuvasi koronan syntyä ja leviämistä sekä muita pandemioita, joita maailmassa on syntymässä. Mitä koronapandemian jälkeen -kirjan päivitetty versio julkaistaan maaliskuussa 2021.

Myös Ruoka, ilmasto ja terveys -kirjassa on monta lukua pandemioista, sillä eniten ihmisiä tappaneet tarttuvat taudit, kuten isorokko, tuberkuloosi, tuhkarokko, HIV, zikavirustauti, koronavirukset ja influenssavirukset, ovat siirtyneet ihmisiin muista eläimistä. Niistä suurin osa oli alun perin sikojen, nautojen tai siipikarjan viruksia tai bakteereja.

”Uuden ja merkittävän, tuberkuloosin tai isorokon kaltaisen tartuntataudin syntyminen on ollut historiassa suuri ja harvinainen tapaus. Vuosituhannen tapahtuma. Me olemme kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen alkaneet kehittää kotieläintaloutta suuntaan, jossa sen kyky tuottaa uusia ihmisen tartuntatauteja on kasvanut dramaattisella tavalla. Uuden tartuntataudin syntyminen ei nykyään enää ole vuosituhannen vaan korkeintaan vuosikymmenen tapaus”, Risto Isomäki kirjoittaa.

Tiivis tehotuotanto tarjoaa virusten kehittymiselle otolliset olot. Kun virus pystyy siirtymään helposti uusiin isäntiin, sen aggressiivisimmat ja tappavimmat muodot lisääntyvät.

Heikosti tarttuva ja lieviä oireita aiheuttava virus muuntuu tarttuvammaksi ja tappavammaksi myös tiiviissä ihmisjoukossa. Esimerkiksi sodissa taudit ovat tappaneet enemmän kuin aseet. Yhdysvaltojen maatalousvyöhykkeeltä alkunsa saanut espanjantauti levisi ensimmäisen maailmansodan aikana amerikkalaissotilaiden mukana ja tappoi 50–100 miljoonaa ihmistä.

Tauteja aiheuttava viruskanta ei koostu viruksen identtisistä kopioista, vaan monimuotoisesta parvesta suurin piirtein samanlaisia viruksia. Tauti muuntuu vähemmän vaaralliseksi, kun sen leviämistä hidastetaan rokotteilla, turvaväleillä, hengityssuojilla ja käsihygienialla.

Tutkijat eivät vielä usko siihen, että virusta voitaisiin ”laimentaa”, mutta Isomäki poimii esimerkkejä siitä, miten koronakuolleisuus on vähentynyt rajoitustoimien ansiosta. Esimerkiksi Englannissa huhtikuussa koronadiagnoosin saaneiden tapauskuolleisuus oli 18 prosenttia, elokuussa enää yksi prosentti.

Aiheuttavatko antibiootit liikalihavuutta?

Risto Isomäki johdattelee tutkimus- ja tilastotiedosta ajatuksia herättäviä oivalluksia. Voisiko esimerkiksi nopeasti lisääntyvän liikalihavuuden taustalla olla antibioottien liikakäyttö?

Eläintiloilla antibiootteja käytetään paitsi tautien hoitamiseksi, myös kasvun nopeuttamiseksi. Mutta lihottavatko antibiootit tuotantoeläinten lisäksi myös niiden lihaa syöviä ihmisiä?

Esimerkit löytyvät usein rapakon takaa, koska muita aiemmin tehotuotantoon ja roskaruokaan siirtyneestä Yhdysvalloista on tullut maailman ruokalaboratorio. Tulokset eivät ole kovin lupaavia, sillä nykytahdilla yli puolet amerikkalaisista sairastuu elämänsä aikana kakkostyypin diabetekseen, jonka suurin syyllinen ei ole sokeri, vaan eläinrasva.

Suomalaisessa broilerituotannossa ei käytetä antibiootteja ja muillekin tuotantoeläimille niitä syötetään vähemmän kuin ihmisille. Antibioottien liikakäyttö on ongelma lähinnä sikatuotannossa.

Haitalliset boikotit

Ruokatottumuksia ei ohjailla ihmiselle ja ympäristölle terveellisempään suuntaan, sillä voimakkaasti tuettu liha on edullista. Myös tiedostavalta vaikuttavat kampanjat saattavat kääntää kehitystä vikasuuntaan. Pakkausten kyljessä vakuutellaan, ettei tuote sisällä palmuöljyä, vaikka se olisi sekä luonnon että ihmisen kannalta vähemmän haitallista kuin muut öljyt.

Isomäen mukaan palmuöljyboikotti kohdistuu vikakohteeseen. Öljypalmuplantaaseja perustetaan väärään paikkaan, mutta itse tuotteessa ei ole vikaa.

Muut öljykasvit tarvitsevat lähes kymmenen kertaa öljypalmua enemmän pinta-alaa. Boikotin vuoksi on raivattu kymmeniä miljoonia hehtaareita sade- ja savannimetsiä sekä kosteikkoja soija-, rypsi-, rapsi- ja auringonkukkapelloiksi. Se palvelee eläintuotannon etuja, sillä soijaöljyn tuotannon sivutuotteena saadaan ilmaista valkuaisrehua. Sitä rahdataan Suomeenkin, sillä tuotantoeläinten valkuaisrehusta 85 prosenttia on tuontitavaraa.

Massoista louhittua tietoa

Nettiaika sekoittaa ihmiset tiedolla. ”Googlailevat ravinto- ja ilmastotieteilijät” linkittävät innolla omaa käsitystään tukevia tutkimustuloksia. Mutta yksittäinen tutkimustulos on vain havainto; ikään kuin kuvaajan piste, joista muodostuva käyrä on tietoa. Tiedettä syntyy, kun ristiriitaisten tulosten taustalta löydetään syitä ja uusia tutkimuskohteita.

Ilmastonmuutos tai ruoan terveys- ja ympäristövaikutukset ovat niin monimutkaisia ilmiöitä, että vain tietomassat hallitseva asiantuntija kykenee tekemään johtopäätöksiä ja näkemään suuret linjat. Risto Isomäki tarttuu haasteeseen pelottomasti. Hän louhii esiin faktat ja kertoo, mitä on tehtävä, jos haluaa pitää itsensä ja ympäristön terveenä.

Isomäki on erityisen kiinnostunut tutkimuksista, joissa on vertailtu liha- ja kasvisravintoa syövien sairauksia. Vertailuja vääristää se, että sekaravintoa syövät helposti kaunistelevat lautasen sisältöä terveellisempään suuntaan. Lisäksi pitkälle käsiteltyä, runsassuolaista ja -rasvaista kasvisravintoa syövä sipsikaljavegaani ei syö erityisen terveellisesti.

Kirja lyö eteen valtavan määrän tutkimus- ja tilastotietoa ruoan ilmasto- ja terveysvaikutuksista. Faktoista Isomäki johtaa ratkaisuehdotuksia. Niistä osa on yksittäisen ihmisen päivittäisiä valintoja, osa koko ihmiskunnan yhteistyötä edellyttäviä insinöörihankkeita.

Ympäristöaktiivi ei malta pysyä pelkässä tutkimus- ja tilastotiedossa, vaan värittää faktoja tarinoilla. Tyylilajien sekoitus toimii paremmin silloin, kun science fictioniin tuodaan tiukkaa tietoa. Mutta faktan seassa tarjoillut tarinat ja scifiltä kuulostavat ratkaisut pistävät miettimään, missä kulkee todellisuuden ja fiktion raja. Olisiko esimerkiksi mahdollista, että hiilen kaivamisesta siirryttäisiin sen hautaamiseen: hiiltä sitonutta biomassaa juntattaisiin autiomaan hiekkaan ja pohjoisen kylmien järvien pohjalietteisiin.

Muun muassa ruokasuosituksissa rajoitutaan helposti keinoihin, joihin ihmiset mahdollisesti olisivat valmiita. Isomäki ei mieti vastarintaa, vaan ehdottaa lihan korvikkeeksi hyönteisravintoa, keinolihaa sekä bakteeri-, sieni- ja kasvisproteiinituotteita.

Ravinnon vaikutus terveyteen ja ympäristöön on laaja aihe, jonka rajaaminen on vaikeaa. Isomäki on turhankin perusteellinen. Hän etenee valtamerisyvänteiden hiilinieluihin ja tropiikin sademetsiin, jotka ovat peruslukijalle vieraita ja vaikeita, vaikka teksti onkin isomäkimäiseen tapaan yleistajuista ja sujuvaa.

Osa ongelmista ja ratkaisuehdotuksista on maailmanlaajuisesti tärkeitä, mutta suomalaislukijalle etäisiä. Saamme muun muassa tietää tropiikissa yleistyvästä monikerroksisesta tuotannosta, jossa tukkipuiden juurella ja varsilla tuotetaan tehokkaasti ruokaa, koska lämpöä, kosteutta ja valoa on kaikille sopivasti ja ravinteet kiertävät.

Isomäki keskittyy eläintuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin, mutta ottaa sanavalinnoillaan vahvasti kantaa myös eläinten hyvinvointiin. Hän kirjoittaa tuotantoeläinten rääkkäämisestä ja kiduttamisesta sekä kalojen tunteista.

Kirjan päättävä lähdeviitteiden luettelo on ikään kuin kirjan tiivistelmä. Isomäki listaa kertomansa faktat ja neuvoo lisätiedon lähteille.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua