Kuva: Leonardo Cendamo
KIRJAT | Paksu, pyylevä ja romuluinen eläkeläisopettajatar Olive Kitteridge haastaa riitaa ja pistää tuulemaan pienessä merenrantakaupungissa. Huumorilla kuorrutetun episodiromaanin lukeminen on silkkaa nautintoa.
”Kirjan kieli on eloisaa ja vertauskuvat usein hyvin omaperäisiä. Suomentaja Kristiina Rikman tavoittaa hyvin kielen eri sävyt.”
ARVOSTELU
Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
- Suomentanut Kristiina Rikman.
- Tammi, 2020.
- 380 sivua.
Yhdysvaltalaiselta kirjailijalta Elizabeth Stroutilta on tänä vuonna ilmestynyt kaksi suomennosta. Olive Kitteridge ilmestyi Tammen keltaisessa kirjastossa keväällä. Tammi julkaisi elokuussa kirjailijan esikoisromaanin Pikkukaupungin tyttö, josta oli myös aikaisempi suomennos.
Strout oli tänä syksynä myös Helsingin kirjamessujen etävieras. Hän kertoi verkossa spontaanista työskentelytavastaan ja kiintymyksestään romaanihenkilöihin.
Kyllä, lukijakin voi kiintyä romaanihenkilöön, vaikka hän olisi täydellinen moukka, joka ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään.
Tällainen on Olive Kitteridge, pienessä merenrantakaupungissa asuva eläkkeelle jäänyt matematiikan opettaja. Hän on paksu, pyylevä ja romuluinen. Strout kuvailee päähenkilönsä ulkomuodon niin värikkäästi, että lukija melkein säikähtää, kun kuvittelee Oliven lyllertävän ovesta sisään.
Olivea ei ole siunattu ulkoisilla suloilla, mutta vielä vähemmän sisäisellä kauneudella. Hän on liukaskielinen riidanhaastaja ja piikikäs arvostelija, jonka terävät havainnot saavat pikkukaupunkilaiset pysymään varpaillaan.
Apteekkarina elämäntyönsä tehnyt aviomies jaksaa pysyä hänen rinnallaan siihen saakka, kunnes aivoinfarkti kopsauttaa hänen päänsä asvalttiin kesken automatkan.
Pariskunnalla on yksi aikuinen poika, jonka elämästä Olive ei osaa pitää näppejään erossa.
Tämän lisäksi kirjan sivuilla seikkailee valtava määrä pikkukaupungin asukkaita, joiden nimet tulevat, menevät ja häviävät lopulta jonnekin taka-alalle.
Olive Kitteridge on rakenteeltaan episodiromaani tai novellikokoelma, miten sen nyt haluaa määritelläkin. Olive on mukana jokaisessa kirjan kolmessatoista kertomuksessa, joskus hän vain vilahtaa paksun vartalonsa kanssa ovensuussa samaan tapaan kuin Alfred Hitchcock ohjaamissaan elokuvissa. Osassa novelleista hän on pääosassa järjestämässä kaupunkilaisten tai perheenjäsentensä asioita niin kuin hän itse parhaaksi näkee.
Opettajan ammatissaan Olive on oppinut tuntemaan suuren määrän pikkukaupungin asukkaita. Vaikka hän on tyly ja tympeä, hänen aivonystyröissään myös välähtää ja hän pystyy joskus ratkaisemaan kriittiseltä vaikuttavia tilanteita parhain päin. Sillä pikkukaupungissa sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain. Oliven happaman naaman takaa paistaa toisinaan myös inhimillistä ymmärtämistä.
Strout kirjoittaa tavattoman hauskasti. Tuntuu nautinnolliselta lukea kirjaa, jonka sisältö on kuorrutettu huumorilla ja jonka tyylilaji on kepeys.
Tarinat kiinnittyvät arkeen ja tuikitavalliseen elämään. Tarinoiden henkilöissä ei nähdä syvällisiä psykologisia kehityskaaria, mutta sitäkin enemmän tilannekomiikkaa ja välillä onnettomia käänteitä. Arkeen mahtuu myös surua, mutta Strout kertoo traagisistakin tapahtumista niin, että ne eivät kuormita lukijaa.
Kirjan kieli on eloisaa ja vertauskuvat usein hyvin omaperäisiä. Suomentaja Kristiina Rikman tavoittaa hyvin kielen eri sävyt.
Strout palkittiin Pulitzer-palkinnolla kokoelmasta Olive Kitteridge vuonna 2009. HBO teki kertomuksista minisarjan vuonna 2014.
Sirpa Pääkkönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
