Nyt Jari Sinkkonen on sen äärellä, mitä jokainen vanhempi haluaa lapselleen – onnellisuutta

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vaatii vanhemmilta ihan yksinkertaisia asioita: olkaa aikuisia, ottakaa vastuu, rakastaa toisianne jopa enemmän kuin lapsianne. Kuva: Veikko Somerpuro

Hei vanhemmat!

Lapsenne jäävät ihan kohta lomalle. Saatte nähdä heitä joka päivä seuraavat kymmenen viikkoa!

Tämä voi olla teille joillekin liikaa. Juuri kun päästiin etäopetuksesta, ne ovat taas jaloissa, rakkauden hedelmät. Eikä isovanhemmillekaan voi tuupata, koska korona.

Jari Sinkkonen, seitsenkymppinen lääketieteen tohtori ja lastenpsykiatrian dosentti, nuorisopsykiatri ja ammattilaistason huilisti, tietokirjailija ja kolmen lapsen isä, saman naisen puoliso neljäkymmentä vuotta on taas kirjoittanut kirjan aiheesta, josta tietää eniten.

Kun Jari Sinkkonen sanoo jotakin, suomalainen media tietää saavansa aiheen. Niin minäkin nyt.

* *

Nyt Sinkkonen on sen äärellä, minkä jokainen vanhempi haluaa lapsestaan. Onnellisen.

Onnellisuus ei ole vaurasta, suojattua, pettymyksetöntä, myötäsukaista elämää, kaikkea muuta. Varsinkin lapsi tarvitsee sopivassa suhteessa vastoinkäymisiä, selviytymisen kokemuksia, koettelemuksia, tylsää arkea, vaativia opettajia, ruokaa ja unta.

Mutta ennen kaikkea hän tarvitsee rakastavan vanhemman, ihailevia katseita, tavallisia tehtäviä, kavereita, onnistumisia, rutiineja ja ennustettavuutta.

Ja jos vanhemmista ei siihen ole, riittää että opettajasta tai jostakin muusta tasapainoisesta, lujasta aikuisesta on siihen.

Poukkoileva, omissa mieltymyksissään ja tunnevuoristoradassaan huristava aikuislapsi isänä tai äitinä saa lapsen ottamaan vanhemman paikan.

Sinkkonen vaatii meiltä vanhemmilta ihan yksinkertaisia asioita: olkaa aikuisia, ottakaa vastuu, rakastaa toisianne jopa enemmän kuin lapsianne, sillä lapset ovat teillä lopulta vain käymässä ja jonain päivänä teidän on pärjättävä kahdestaan.

Ilman Sinkkosen lapsuuden ja nuoruuden mekanismeja avaavia, lämpimällä huumorilla kirjoittamia teoksia suomalainen lapsiperhe olisi vielä avuttomampi kuin se nyt on.

Joku uskaltaa tässä kasvatuskaaoksessa sentään sanoa, että lapsella on yleensä sukupuoli, ainakin omassa mielessään. Eri asia sitten on, vastaako se genitaaleja. Useimmiten vastaa. Pippeli ja pimppi ovat edelleen relevantteja kasvun tienviittoja pojaksi ja tytöksi.

Ja että taaperoikäisen paras paikka on kotona, vähintään yhden luotettavan aikuisen hoivattavana.

Ja että koulussa ei tarvita ensisijaisesti ilmiöiden pohdintaa, vaan selkeää perusasioiden opetusta ja silloin tällöin kunnon sulkeisia.

* *

Sinkkosen oma lapsuus ei ollut mutkaton. Alkoholista lohtua hakenut metsuri-isä teki itsemurhan, kun poika oli 16.

Opettajaksi opiskellut äiti laittoi kaksivuotiaan ainokaisensa häkkisänkyyn siksi ajaksi, kun opetti alakerrassa. Kyläkoulun opettaja-äiti kävi kyllä välitunneilla ruokkimassa ja moikkaamassa, mutta eroahdistus jäi pikku-Jarin mieleen pysyväksi tutkimuskohteeksi.

Honteloa poikalasta kiusattiin, joukkuepelit ja luistelu varsinkaan kun ei kiinnostanut. Musiikki veti maagisesti puoleensa ja äidin sellotarjous vaihtui kaikeksi onneksi itse valittuun huiluun.

Lääketieteen opintoihin Sinkkonen lähestulkoon ajautui. Isä oli kyllä toivonut pojasta valkotakkista, mutta pääsykokeisiin kokelas valmentautui niin leväperäisesti, että ovet suomalaisiin opintoihin pysyivät kiinni.

Sen sijaan ilmoitus Sveitsissä mahdollisista lääketieteen opinnoista nappasivat kerrasta. Sinkkonen matkusti opintoihin Fribourgin yliopistoon ja jatkoi myös huiluopintoja. Lääketieteen kandin opinnot valmistuivat, samoin huiludiplomi Lausannen konservatoriosta.

Ammatin syrjään hän pääsi Joensuussa neuvola- ja koululääkärinä ja jatkoi urallaan Lastenlinnassa lasten- ja nuortenpsykiatrina sekä psykoterapeuttina.

Onnellinen lapsi on saatavana myös mp3-äänikirjana. Kuva: Otava

* *

Sinkkonen on tullut tunnetuksi varsinkin painokkaista lauseistaan poikien kasvatuksessa. Balettia tanssiva, instrumenttia soittava ja kahnauksia välttelevä poika kasvaa Suomessa kiusattuna ja yksin.

Miehen kuuluu elää joukkuepelimaailmassa, tapella tilansa ja osoittaa pärjäävyyteensä hampaat irvessä.

Sinkkosen mielestä molemmissa tavoissa kasvaa on opittavaa: tunneherkkyys auttaa isyydessä samoin kuin selkeät valmentajaohjeet. Älä selitä ja psykologisoi vaan anna kunnon tehtävä ja seiso vankkumatta pojan tukena.

* *

Sukupuolensa korjaamista harkitsevien lasten ja nuorten määrä on Suomessakin viisinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tähänkin Sinkkonen antaa mielenkiintoisia, tutkimuspohjaisia näkökulmia.

Transsukupuolisuus, jossa ihminen kokee ristiriitaa biologisen sukupuolensa ja sukupuoli-identiteettinsä välillä ja haluaa korjata sen sisäistä tunnettaan vastaavaksi on eri asia kuin intersukupuolisuus, jossa keholliset sukupuolta määrittävät tekijät eivät ole yksiselitteisesti mies- tai naistyypillisiä.

Translasten ja nuorten kohdalla Sinkkonen suosittaa harkintaa, harkintaa ja vielä kerran harkintaa. Leikkauksella voidaan aiheuttaa myös peruuttamattomia virheitä. Nuoren sukupuoli-identiteetti ei ole vielä kiinnittynyt ja ahdistus ja pahaolo juontavatkin aivan muista syistä kuin sukupuoliristiriidasta.

Taannoin katsomassani tanskalaisdokumentissa muutama nuori aikuinen totesi leikkauksen olleen virhe heidän kohdallaan ja esimurrosikäinen pohti ankarasti uuden elämänvaiheensa mieltä hormonihoitojen jo alettua.

Mediassa nousee tuon tuosta näkemys kuudesta tai jopa yhdeksästä sukupuolesta. Sinkkosen mielestä toimittajat ovat joutuneet sukupuolikeskustelussa niin monenlaisen informaation kohteeksi, että hän katsoo oikeudekseen selventää asiaa lääketieteen kannalta.

Sukupuolia on kaksi, jo ihan lisääntymisbiologiankin kannalta. Biologinen sukupuoli ei ole jatkumo kahden ääripään välillä, mutta niiden väliseen maastoon mahtuu kyllä erilaisia biologisia tiloja, joissa useimmissa tarvitaan lääketieteellisiä hoitoja. Jos poikalapsella on vaikkapa virtsaputken alahalkio (hypospadia), on Sinkkosen mielestä absurdia väittää sen olevan normaalikehityksen muunnos. Harva vanhempi ei halua operaatiota.

On XXY-poikia ja X-tyttöjä, syntyvistä lapsista heitä on yksi 1 000 – 2 500 lasta kohti. Pojalla on ylimääräinen X-kromosomi ja tytöltä toinen X-kromosomi puolestaan puuttuu. Tyttöjen tapauksessa kasvupyrähdys jää pois ja rinnat kehittymättä ja pojilla kivekset jäävät pieniksi ja tuottavat liian vähän testosteronia.

Hormonihoidoilla näitä ihmisiä on saatu autettua tavalliseen aikuisuuteen, myös äitiyteen ja isyyteen.

Entä homoseksuaalisuus? Sen normaalius on onneksi tunnustettu eikä Sinkkosellakaan ole aiheeseen muuta sanottavaa kuin että mikään perhekonstellaatio tai muukaan yksittäinen tekijä ei selitä homoseksuaalisuutta. Persoonallisuuden ja seksuaalisuuden kehityksessä kaikella on merkitys ja tämä koskee niin homoja kuin heterojakin.

* *

”Jokainen lapsi haluaa olla hyvien vanhempien lapsi ja on siksi armollinen ja pitkämielinen vanhempiensa puutteita kohtaan.”

Niinpä. Tämän tunnustaa jokainen vanhempi siinä vaiheessa kun nuori painaa kokin tai valkolakin päähänsä, ojentaa asentajan todistuksen tai pääsee käsiksi kaipaamiinsa opintoihin tai ensimmäiseen työpaikkaan.

Miten siitä noin fiksu tulikin, vaikka minä olen tällainen.

Ei ole juuri sen ihanampaa, elämän tarkoituksen kirkastavaa tunnetta.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua