Näyttelijä Jim Carreyn fiktiivinen puolielämäkerta on vähemmän kuin puoliksi tyhjä

Jim Carrey elokuvassa Tahraton mieli (2004).

Elämäkerran kirjoittaminen tai toisella kirjoituttaminen ei ole kovinkaan usein mikään maailman helpoin tehtävä. Harva julkisuuden henkilö osaa kirjoittaa tai kertoa elämäntarinaansa siten, että lukukokemus koukuttaisi jollain erityisellä tavalla mukaansa. Onnistuneitakin tapauksia on, viime vuosilta vaikkapa jalkapalloilija Peter Crouchin hauska omaelämäkerta jalkapallomaailman kulisseista tai musiikin puolilta Beastie Boysin massiivinen opus tai Red Hot Chili Peppers -basisti Flean mukaansatempaava Happoa lapsille.

Vaikka länsimaisesta näkökulmasta kaikkien tuntema Jim Carrey – Ace Ventura, Mask, Nuija vai Tosinuija, Grinch, Sähköputkimies ja niin edelleen – on kirjan kohteena mielenkiintoinen, ovat hän ja toimittaja-kirjailija Dana Vachon valinneet erikoisemman tien Kanadan Newmarketissa vuonna 1962 syntyneen James Eugene Carreyn ytimeen. Emme tyytyneet tavanomaiseen, tokaistiin Kummelissakin aikoinaan.

Vaikka Muistoja ja muita tarinoita (Bazar, 2021) antaa mahdollisesti aitoakin kuvaa näyttelijästä ihmisenä, hänen perheestään ja taustoistaan, on fokus enemmän mielikuvituksen rajoilla keulimisessa. Mitä kaikkea Jim Carrey voisikaan tehdä saavuttaakseen vielä sen himoitsemansa Oscar-patsaan? Tai saavuttaakseen elämässään täyttymyksen? Keitä kaikkia julkisuuden hahmoja pakettiin voisi pakata ja millaisissa rooleissa? Onko realismilla mitään sijaa kaksikon visioissa?

Vaikka osa juonenkäänteistä rakkauksineen, hengellisen rauhan saavuttamispyrkimyksineen, elokuvantekometodeineen ja moderneine animaatiomahdollisuuksineen lienevät jollain tavalla ainakin lähellä todellista elämää, on osa sisällöstä silkkaa fiktiota, jota tekijät lappavat lukijalle sen verran sekavasti eri käänteissä poukkoillen, ikään kuin pikakelauksella ja överiin asti päähenkilön erikoisuuksia värittäen, että kirja aiheuttaa enemmän allergista reaktiota kuin kietoo sisäänsä.

Jeff Danielsin kanssa elokuvassa Nuija ja tosinuija (1994).

Vaikka minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että perinteinen omaelämäkerta heitetään kokonaan romukoppaan ja annetaan mielikuvituksen laulaa, on Vachonin ja Carreyn tarina valitettavan sekava ja apokalyptisine seikkailuineen silti hiukan yllätyksetön. Olisin oikeasti ollut enemmän kiinnostunut oppimaan, miten Carrey kuminaamaroolinsa rakentaa. Tai miten hän kokee komediallisten teosten arvottamisen suhteessa vakavampiin rooleihinsa esimerkiksi Truman Showssa ja Tahrattomassa mielessä. Ehkä sellainenkin teos on vielä tulossa?

Voin kuvitella, ettei suomentaja Kristiina Vaaralla ole ollut helppo työ pysyä kärryillä, minne seikkailun käänteet vievät. Uskon, ettei käännöksessä sinänsä ole mitään vikaa. Kirjan draaman kaari sakkaa sen verran pahasti, ettei sitä oikein suomentajakaan voi pelastaa.

Idea on sinänsä hieno, mutta käteen jää oikeastaan vain keskivertoa heikompi tarina ikääntyvän upporikkaan näyttelijän tavoitteista ja absurdista arjesta Hollywoodin unelmatehtaan keskellä. En voi myöskään sanoa tietäväni Jim Carreystä ihmisenä yhtään enempää kirjan luettuani. Paitsi että tämän tarinan kohdalla hänen arvostelukykynsä on pettänyt. Ei jatkoon.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua