Monisanainen ja moniulotteinen matka keskinkertaisen miehen kanssa – arviossa Joel Elstelän Izak

Kuva: WSOY / Veikko Somerpuro

Joel Elstelän ensimmäinen romaani Sirkusleijonan mieli (Otava 2021) kuvasi Saksaa toisen maailmansodan kynnyksellä ja oli ehdokkaana Finlandia-palkintoon. Nyt kirjailija vie lukijansa Saksaan aikana, jolloin ensimmäinen maailmansota uhkaa tulollaan.

Izak-romaanin (WSOY, 2024) nimihenkilö Izak Fasch on hiljainen, näkymätön ja varsinkin omasta mielestään ennen muuta keskinkertainen mies, jolla ei ole elämältä paljoakaan odotettavissa. Hänellä on vakaa työpaikka perinteisessä kirjanpitotoimistossa ja asuttavanaan sukulaisvainaalta peritty synkeä talo, jossa hän ei ole tehnyt mitään viihtyvyyden eteen. Rakkaudesta hän ei edes haaveile.

Izakilla on menetyksiä omassa perheessä; kadonnut äiti ja kaivoon hypännyt isä. Jo lapsena hän tunsi olevansa kaikkialla ulkopuolinen, poika, joka ei sopinut mihinkään. Käenpoika, oli isä sanonut.

Romaanin edetessä Izak Fasch kohoaa kenraalimajuri Wolfgang von Dustermannin raha-asioiden hoitajaksi. Kenraalimajuri on suorapuheinen ja äkkiväärä ja hänellä on itseään hyvin paljon nuorempi vaimo Ilse, melko kliseinen kaunotar. Näiden ja ujon työtoverinsa Renaten kanssa Izak Fasch matkustaa liikeasioissa Berliiniin, missä alkaa selvittää äitinsä katoamista.

Tärkeitä ihmisiä ovat myös Izakin työtoveri, nuori komistus Joacim Höss sekä kenraalimajurin uskollinen palvelija Horst. Tavataan myös lahjaton ja kiukkuinen taiteilija, joka käyttää nimeä Tristan. Hän vihaa juutalaisia ja muistuttaa miestä, jonka maailma myöhemmin oppi tuntemaan Adolf Hitlerinä.

* *

Romaanissa on monta tasoa. Yksi on itseään ja todellista taustaansa etsivä Izak, joka vähitellen tajuaa, miten paljon tuskaa perheen kätketyt valheet ovat aiheuttaneet. Toisaalta ei ole varmaa, onko totuuskaan hyväksi. Teos käsittelee myös kunniaa, vallanhimoa ja turhamaisuutta ja mitä ne ihmiselle tekevät. Rakkaudestakin Izak kertoo ja sokeudesta nähdä sitä siellä, missä sitä on. Lisäksi on sota ja tappamista varten kehiteltävät kauhistuttavat aseet.

Elstelän kieli on ällistyttävän runsasta. Lauseet on pakattu täyteen tietoa, tunnetta ja runsasta kuvailua.

Joskus kirjailija on rasittavuuteen asti monisanainen:

”Kohta vesitipat imeytyvät syvemmälle huokoiseen, paksunhajuiseen multaan, uppoavat ohi muurahaisten ja kastematojen kaivamien kapeiden verkostojen, sivuuttavat lahonneiden puiden homehtuneiksi maatuneet hiusjuurakot ja viruvat pienten, ammoin sitten maan sisään uponneitten kivien sileitten pintojen kautta maan sisusta kohti, kunnes tavoittavat laakean, vaalean, kuperanrosoisen ihmiskallon, jota aika ei ole vielä hennonut tukistaa hitailla sormilla eikä hienontaa vitkastelevilla hampailla sen pehmyen hapertuneita, pitkiä hiuksia mukaansa.”

Toisinaan lyhyesti osuva:

”terävän lyijykynän oloinen nainen”

Lukijana olen enimmäkseen hengästynyt, mutta en pane sitä kovin pahakseni − vaikka välillä kyllä vähempikin riittäisi.

* *

Elstelä käyttää paljon rutkaa huumoria, joka ei kuitenkaan peitä asioiden vakavuutta ja rankkuutta, paremminkin korostaa niitä. Esimerkiksi kohtaus myrkkykaasun kokeilemisesta sikoihin nostaa palan tuntevan ihmisen kurkkuun huolimatta kielen ronskiudesta ja kepeistä sanoista – tai juuri niiden vuoksi.

Izak on lähes 700 sivua pitkä. Kielen runsaus tekee lauseista pitkiä ja kun kohtauksiakin on paljon ja nekin ovat pitkiä, alkaa paikoitellen tuntua, että kaikkea on liikaa.

Mutta Izakin ansiosta suurta olen yhtä lukukokemusta rikkaampi ja tyytyväinen siitä, että olen tavannut Izak Faschin. Ja koiran.

Leena Reikko

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua