Mistäpä muusta maailma syntyisi kuin sotkan munasta – Myyttiset eläimet kertoo mytologiasta ja uskomuksista

Kettu osaa juonia, uskoo kansanperinne. Kuva: Reijo Nenonen

Käki se onkin veitikka. Munii munansa toisen linnun pesään, lentää tiehensä ja jättää jälkikasvunsa muiden hoidettavaksi.

Käellä on tärkeämpiäkin tehtäviä kuin kasvatuspuuhat, minkä vuoksi se käyttää hyväkseen muita lintuja. Käki kukkuu ja kukuntaan sisältyy ennustuksia. Laske, montako kukuntaa kuulet, sen verran sinulla on elinvuosia jäljellä. Nuorelle tytölle käki voi kertoa, kuinka monta vuotta tyttö saa juosta tukka hulmuten ennen kuin joutuu miehelään.

Maanviljelijälle käki kertoo säästä. Jos käen saapuessa lumi on maassa, on odotettavissa halloja. Lehdet puissa tietää hyvää satoa.

* *

Liisa Kasken tietokirja Myyttiset eläimet – Tarua ja totta eläinten mahdista (SKS, 2019) kertoo hauskasti ja informatiivisesti neljästäkymmenestä eläimestä, jotka ovat olleet suomalaisille merkityksellisiä läpi vuosisatojen. Eläimissä on myyttistä voimaa. Ne ovat ystäviä, ennustajia, auttajia ja vihollisia.

Kansanrunous ja tarinat ovat pitäneet uskomukset hengissä. Ne ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle alitajuisesti tai tarinoina. Toki sylkäiset kolme kertaa olkasi yli, jos näet mustan kissan juoksevan tien yli!

Linnuilla on suuri rooli suomalaisessa mytologiassa. Kaski esittelee kirjassaan kymmenisen suomalaisille tärkeää lintua. Linnuista kaikki alkoi. Sotka oli maailman emo, tietää Kalevala. Sotka munii kultaisen munan mereen joutuneen Väinämöisen polvelle, mutta Väinämöistä paikallaan makoilu alkaa puuduttaa. Hän ojentaa jalkansa, jolloin hauras muna särkyy ja maailma syntyy.

Ovela kettu ja höynäytettävä karhu ovat monien kansansatujen aiheita.

Vanha kansa uskoi, että vikkelä kettu toimi sanansaattajana. Kettu oli yksi samaanin apuhengistä. Noita saattoi naamioitua ketuksi.

Karhu on metsän kuningas. Kuva: Matti A. Nieminen.

Karhulla on monta nimeä: mesikämmen, kontio, otso, metsänpeikko, lullamoinen. Karhua on pelätty, kunnioitettu, ihailtu, rakastettu tai vihattu.

Karhunpeijaisia järjestettiin Suomessa 1600-luvulta 1900-luvun alkuun. Seremonia alkoi puhdistautumisella, suojaloitsuilla ja saaliinhaltialle osoitetuilla pyynnöillä. Karhu tapettiin, nyljettiin ja tuotiin saattueessa pihapiiriin. Lihat keitettiin keitoksi. Tuvassa karhuntaljalle järjestettiin hääpitoja mukaileva laulujuhla. Uroskarhu sai ihmismorsiamen, naaraskarhu sulhasen.

Karhulle lauletuissa runoissa sitä pilkattiin ja lepyteltiin vuoron perään. Karhulle vakuutettiin, ettei peijaisväki ollut tappanut sitä, vaan karhu oli itse hairahtunut surma-aseen tielle.

Karhun tappaminen herätti syyllisyyttä ja pelkoa, koska ihmistä ja karhua pidettiin läheisinä sukulaisina.

Koira on suomalaisten suosituin lemmikkieläin. Ystävyyssuhde onkin ollut pitkä. Jääkauden jälkeen Suomen alueelle päätyneet ihmiset toivat koiransa mukanaan. Koira avusti norpanpyynnissä ja toimi vahtina tai vetojuhtana. Se oli oiva apulainen metsästyksessä. Tarmokas vahtikoira oli talonsa tunnus. Pikisilmäinen pystykorva vahti myös Pohjolan pihoja ja tuonpuoleisia seutuja. Tehokas vahti piti tunkeutujat loitolla.

* *

Myyttiset eläimet on tietokirja, jonka parissa viihtyy ja viisastuu. Kirjahyllyssä se on hyvä käsikirja, josta voi tarkastaa eläimiin liittyviä uskomuksia. Kirja jakaa myös tietoa muun muassa siitä, miten ja milloin eläimet ovat levinneet Suomeen ja miten eläimiin liittyvä kieli on kehittynyt.

Esivanhempamme turvautuivat eläinten apuun kiperissä tilanteissa. Eläimiin liittyvän mytologian avulla ihmiset ovat pyrkineet ymmärtämään asioita, joita ei ole helppo selittää. Miten elämä syntyi ja mikä on ikuinen kiertokulku? Kansanrunous ja eläimiin liittyvä mytologia antavat vaikeisiin kysymyksiin oman vastauksensa, kuten vaikka sen, että maailma syntyi sotkan munasta.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua