Lupausten ja haaveiden maailma – arviossa Georges Perecin Tavarat

Kuvat: Aviador

Ranskalaisen kokeilevan kirjailijan Georges Perecin (1936–1982) esikoisteos Les Choses ilmestyi vuonna 1965. Ohut kirja voitti samana vuonna arvostetun Renaudot-palkinnon ja aloitti omintakeisen kirjallisen uran, jonka kohokohtiin kuuluvat vuonna 1969 ilmestynyt La Disparation (Ville Keynäsin oivallisena suomennoksena Häviäminen vuonna 2023) ja pääteos, vuonna 1978 ilmestynyt La vie mode d’emploi (niin ikään Keynäsin suomennoksena Elämä: käyttöohje vuonna 2006).

Esikoisteos on nyt saatu suomeksi, kiitos Aviador-kustantamon ja suomentaja Leena Rantasen. Tavarat (Aviador, 2024) on tosiaan pieni romaani: suomennoksella on mittaa noin 120 sivua. Rantasen teosta taustoittavat jälkisanat nostavat sivumäärän 140:een. Mistään kovin raskaasta kirjasta ei siis ole kyse.

1960-luvun Ranskaan sijoittuvan romaanin päähenkilöt ovat Jérôme ja Sylvie, mutta varsin hengettömäksi tämä kaksikko jää. He ovat useimmiten vain ”he”, jonkinlainen kokonaisuus. Teoksen nuoret päähenkilöt ovat modernin maailman ihmisiä: he työskentelevät sosiaalipsykologeina. Hieno nimitys on sumutusta: ei heillä tutkintojakaan ole, kunhan tekevät markkinatutkimusta ja kyselevät ihmisiltä kaikenlaista, mitä markkinatalous pyöriäkseen tarvitseekaan.

Heistä tulee L’Express-ihmisiä. Tästä viikkolehdestä he eivät juuri pidä, mutta ostavat sen säännöllisesti, lukevat ja omaksuvat. Lehti kuvastaa heidän elämäntapaansa ja paljastaa kaikki mukavan elämän merkit, joita heidänkin kuuluu tavoitella. Rahaa ei kuitenkaan ole, eikä halua luopua vapaudesta ja heittäytyä pikkuporvallisen elämän vakiintuneisuuteen. Tilapäinen elämänmuoto on rahalle alisteinen. Tavarat onkin kirja täynnä haikailua ja haaveilua, rahan luomia tarpeita.

Kirjan toinen osio ravistelee tilannetta ja seuraa Perecin omia elämänvaiheita. Jérôme ja Sylvie päättävät paeta Pariisia. Haaveissa siintää maaseututalo, mutta millä siellä eläisi: 1960-luvullakaan maaseutu ei tarjoa ammatteja.

Kohdalle tulee tilaisuus muuttaa Tunisiaan ja työskennellä opettajana. No, Sylvie työskentelee ja Jérôme vetelehtii, kuten Perecin ja tämän puolison kohdallakin kävi. Löytyykö onni Tunisiasta? Eipä tietenkään, eikä paluu Pariisiinkaan johda muuhun kuin uusiin haluihin ja uusiin asioihin, joita ei voi saada. Teoksen voi nähdä kulutusyhteiskunnan kritiikkinä: maailma on täynnä lupauksia asioista, joita ei lopulta voi kuitenkaan saada.

1960-luvulle sijoittuva romaani ei tietenkään ole perusajatukseltaan vanhentunut päivääkään; päinvastoin, se on ajankohtaisempi kuin koskaan. Milloinkaan ihmistä ei ole ympäröinyt samanlainen tavaranpaljous kuin nyt. Vaikka tavara kantaa mukanaan lupausta helposta ja vaivattomasta elämästä, lupaus on tänä päivänä aivan yhtä valheellinen kuin 1960-luvulla.

Mikko Saari
@mikko_lukee

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua