Prahan linnassa taottiin 1500-luvun lopulla nykyisen Euroopan ja tieteellisen maailmankuvan perusteita. Ansio siitä kuuluu keisari Rudolf II:lle. Pekka Valtonen kertoo Hullun keisarin hovissa -kirjassaan epäonnistuneesta hallitsijasta, joka oli yksi suurimmista taiteen tukijoista.
Pekka Valtonen: Hullun keisarin hovissa (Gaudeamus, 2020). 271 sivua.
Mitä tekee hallitsija, jolla on maksimaalinen valta ja rajattomat resurssit, mutta huonot geenit ja mahdoton tehtävä?
Hän kääntyy sisäänpäin, omaan mieleensä, taiteisiin ja tieteisiin. Ajan tapaan keitokseen lisätään alkemiaa, mustaa magiaa ja muita pseudo-oppeja.
Luotettujen ihmisten piiri hänen ympärillään kapenee koko ajan, suosikit nousevat ja kaatuvat, ja pahimmillaan he saavat pelätä kirjaimellisestikin päänsä puolesta.
Tässä todellisuudessa elettiin Euroopassa uuden ajan alkuhämärässä, 1500-luvun lopulla.
”Mies on Rudolf II, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari, Böömin ja Unkarin kuningas, arkkiherttua ja muutaman pienen saksalaisen ruhtinaskunnan herttua tai kreivi. Ei hän niitä kaikkia aina edes muista”, kuvaa kohdettaan historioitsija ja tietokirjailija Pekka Valtonen kirjansa Hullun keisarin hovissa alkulehdillä.
”Tervejärkisin mielipuoli”
Rudolf II:n (1552–1612) tarinassa ollaan modernin eurooppalaisuuden syntysijoilla. Tuota aikaa harva tuntee, ja tuskin kukaan Suomessa syvällisemmin kuin Helsingin ja Tampereen yliopistojen historian dosentti Pekka Valtonen.
Maailma näytti kovasti erilaiselta kuin nyt. Siitä saa käsityksen jo kirjan sisäkannen kartasta. Rudolfin kaitsema keisarikunta (nykyiset Keski-Eurooppa, Benelux-maat ja Pohjois-Italia) oli yhtä pikkuvaltioiden ja ruhtinaskuntien tilkkutäkkiä.
Lännessä tätä sekametelisoppaa rajasi Ranska, idässä Puola-Liettua ja kaakossa Osmanien valtakunta.
Mahtavassa Habsburgien suvussa suosittiin serkusavioliittoja tai naitiin ristiin muiden eurooppalaisten hovien kanssa. Rudolfin epävakaan luonteen ja suoranaisten mielenterveyshäiriöiden alkujuuria ei tarvitse kaukaa etsiä. Loppusilauksen takasivat tunnekylmä Maria-äiti ja kahdeksan lapsuusvuotta ankarassa ja ultrakatolisessa Espanjan hovissa.
”Jos (Englannin) Jaakko I oli kristikunnan viisain hullu, niin Rudolf oli ehkä tervejärkisin mielipuoli”, Valtonen siteeraa historiantutkija Richard Evansia.
Düreriä ja demoneita
Puutteistaan huolimatta Rudolf nousi kukoistukseen ainakin yhdellä alalla: hänestä tuli vuosikymmeniksi Euroopan merkittävin taiteiden ja tieteiden rahoittaja ja tukija.
Rudolf puhui viittä alusmaissaan käytettyä kieltä, myös latinaa. Hän kutsui hoviinsa aikakauden parhaat taiteilijat ja tiedemiehet, eikä uskonsuunnalla ollut väliä. Hallitsija ei suhtautunut katolisuuteen kovinkaan tiukkapipoisesti, ja monet hänen luotetuistaan olivat protestantteja, kalvinisteja tai juutalaisia.
Prahan linnasta saivat henkisen kodin ja rahakkaan työpaikan esimerkiksi tanskalainen tähtitieteilijä Tyko Brahe ja hänen kilpailijansa ja seuraajansa Johannes Kepler, uuden aurinkokeskisen maailmankuvan varsinainen edistäjä.
Rudolf rakasti taiteita ja saattoi uppoutua tuntikausiksi mietiskelemään jonkin maalauksen sisältöä.
Keisari palkkasi hoviinsa tukun aikakauden merkittävimpiä taiteilijoita ja hamusi arvotauluja ja -piirroksia ympäri Eurooppaa rahaa ja vaivaa säästämättä. Yksi hänen arvostamiaan oli Albrecht Dürer. Hieman ennen kuolemaansa keisari omisti lähes 3000 maalausta.
Keisarillisiin kokoelmiin kuului lisäksi Kuriositeettikabinetti, saksaksi Wunderkammer tai Kunstkammer.
Sinne kelpasivat kaikki historian ja luonnontieteen ihmeet, ja ajan valintakriteerit hieman poikkesivat nykyisistä. Rudolf II omisti näin esimerkiksi kreikkalaisen seireenin leukaluun, feenikslinnun höyheniä ja joukon lasin sisään vangittuja demoneja.
Jiri Dacickýn puupiirros kuvaa vuoden 1577 tähdenlentoa, jota ihmetellään Prahan yötaivaalla. Kirjan kuvitusta.
Hallitsemisen lahja puuttui
Vaikka Rudolfin mielialat vaihtelivat suuresti ja hän ilmeisesti ryyppäsi ajoittain rankasti, halutessaan hän oli mitä miellyttävin seuramies ja hyväntahtoinen hallitsija.
Firenzen lähetystön mukana Prahassa vuonna 1609 käynyt Daniel Eremita tapasi keisarin henkilökohtaisesti. Hän ylisti arviossaan Rudolfin hämmästyttävän laajaa tietämystä, arviointikykyä, ystävällisyyttä ja moraalista lahjomattomuutta.
Eremita kuitenkin arvioi, keisari oli hukannut hallitsijan lahjansa ja uppoutunut kohtuuttomasti luonnon ja taiteen ihmeisiin.
Näin ilmeisesti kävikin. Rudolf vetäytyi yhä enemmän maailmasta, valtakunnan hallinto mureni ja uskonkiistat kärjistyivät. Pikkuveli Matthias syrjäytti Rudolfin, joka kuoli vaivoihinsa tammikuussa 1612, kolme päivää lemmikkileijonansa kuoleman jälkeen.
Euroopan 30-vuotisen uskonsodan alkuun oli kuusi vuotta.
Ruotsi viimeisteli tuhon
Pekka Valtosen tietämys 400 vuoden takaisesta Euroopasta on valtava. Hänen kirjoitustyylinsä on väliin hieman luetteloiva ja akateeminen, mutta Hullun keisarin hovin tapahtumien lomaan mahtuu onneksi koko joukko mehukkaita veijaritarinoita.
Ihmisten vedättäminen ties minkä ismin, opin tai huuhaan varjolla kuulostaa nykylukijasta turhankin tutulta.
Ihmisluonnon raadollisuudesta kertoo kirjan ja Rudolfin aikakauden loppunäytöskin. Vaikka ainutlaatuisia kokoelmia alettiin pilkkoa ja ryöstellä heti keisarin kuoltua, lopullinen isku tuli pohjoisesta.
Heinäkuussa 1648, juuri ennen 30-vuotisen sodan päättymistä, Ruotsin joukot vyöryivät Prahaan kuningatar Kristiinan käskystä. Pääkohteena ei ollut itse kaupunki, vaan keisarillinen Hradcanyn linna. Ruotsin 7 000 miehen armeijassa oli mukana myös suomalaisia hakkapeliittoja.
Ryöstösaalis pakattiin jokilauttoihin ja kuljetettiin Vltava-jokea pitkin Elbelle ja edelleen Ruotsiin. Kristiina itse sai 472 maalausta ja veistosta Rudolfin kokoelmista. Yksi valtava, Prahan linnasta peräisin oleva tammipuinen kaappi löytyy nykyisin jopa Tampereen Raatihuoneesta.
Albrecht Dürerin Ruusuköynnösjuhla (1506) oli keisarille tärkeä teos (yksityiskohta). Kirjan kuvitusta.
Taiteilija on syntynyt!
Hämmästyttävää kyllä, vuonna 1650 Prahassa tehty inventaario paljasti, että Dürerin maalaus Ruusuköynnösjuhla oli jäänyt paikalleen linnaan. Se oli ollut aikanaan yksi keisarin eniten arvostamista teoksista.
Erään pysyvän muutoksen Rudolfin hallituskausi sai aikaan kulttuurielämässä: hänen ansiostaan taiteilijan työstä tuli itsenäinen, arvostettu ja parhaimmillaan rahakaskin ammatinharjoittamisen muoto. Taiteilija oli syntynyt siinä mielessä kuin me sanan ymmärrämme.
Kari Pitkänen
