Kuvat: Hannah Hughes / Otava
KIRJAT | Casablancan tarinankertojassa on eväät hienoksi romaaniksi, mutta se kompastuu liioitteluun. Kulunut sanonta ”vähemmän on enemmän” olisi tässä ollut paikallaan.
”Kirja sopii kyllä lomalaisen lukemistoon, mutta se ei anna kovin suurta elämystä.”
ARVOSTELU
Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja
- Suomentanut Taina Helkamo.
- Otava, 2022.
- 336 sivua.
Zoen ja Tomin avioliitto on umpikujassa ja viimeisenä keinona pariskunta kokeilee muuttamista uuteen ympäristöön; he haluavat aloittaa alusta ja löytää toisensa jälleen vaikeiden tapahtumien jälkeen. Casablanca on heidän uusi kotinsa ja se tarjoaa myös puitteet tarinalle, joka kulkee rinnakkain nykypäivässä ja 1940-luvun alussa, jolloin Casablanca tarjosi suojaa mm. Euroopasta paenneille juutalaisille.
Zoe löytää uudesta kotitalostaan huolellisesti piilotetun, ilmiselvästi vanhan rasian ja sieltä päiväkirjan. Kirjassa nuori ranskalainen juutalaistyttö Josie kuvailee pakolaisen todellisuutta; millaista on, kun on jättänyt kodin, ystävät ja kaiken itselle rakkaan taakseen päästäkseen turvaan. Perhe odottaa monien muiden lailla pääsyä Yhdysvaltoihin, mikä on osoittautunut paljon odotettua vaikeammaksi ja runsaasti aikaa vaativaksi hankkeeksi. Ranska on miehitetty ja juutalaisvainot ovat jo alkaneet. Ilma on sakeanaan huhuja ja pelkoja.
Josien päiväkirjat ovat Casablancan tarinankertojan (Otava, 2022) parasta ja elävintä antia. Josie kasvaa romaanin edetessä teiniksi ja hänen äänensä on hyvin todentuntuinen ja uskottava. Tyttö suunnittelee tulevaisuutta, mutta on myös hyvin tietoinen nykypäivästä ja natsien aiheuttamasta uhasta ja samalla kasvavasta vastarintaliikkeestä, johon myös läheisiä ja lopulta hän itsekin liittyvät. Päiväkirjamerkinnöissä on surua ja sitten vielä enemmän toivoa, ystävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen.
Myös Zoe törmää arjessaan pakolaisuuteen ja ihmisiin, jotka meidän aikanamme pitävät vaarallista matkaa kohti Eurooppaa parempana ja turvallisempana vaihtoehtona kuin kotimaassa pysymistä. Kuvaus Casablancan 2010-luvun pakolaiskeskuksesta on koskettava ja antaa realistisen kuvan siitä, mitä Euroopan laitamilla tapahtuu ihmisten yrittäessä hakea joko suojaa tai parempaa elämää kaukana epävakaista kotimaistaan.
Loppua kohti kirjailijan mielikuvitus alkaa lentää melko hurjaa vauhtia ja romaani ajautuu hieman melodraaman puolelle. Kaikki se vakavuus, mikä liittyy sekä nuoren Josien että tämän päivän Zoen kokemuksiin ja molempien naisten elinaikojen poliittisiin tositapahtumiin sulaa ikään kuin pois ja muuttuu kepeähköksi viihteeksi.
Casablancan tarinankertoja sopii kyllä lomalaisen lukemistoon, mutta se ei anna kovin suurta elämystä eikä jätä kummoistakaan muistijälkeä.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tatu Vaaskivi leimusi kuin tähdenlento – Miika Siironen kirjoittaa säkenöivästä kriitikko-kirjailijasta, jonka jälkimaailma unohti
KIRJAT | Nero ja Narkissos -elämäkerta avautuu mahtavaksi ikkunaksi 1930-luvun suomalaiseen kulttuurielämään, Tulenkantajien sukupolveen ja sen kuuluisiin edustajiin.
Kuolemaa, elokuvia, runoilijoita – arviossa Niilo Rantalan esseekokoelma Kunnia niille, jotka polttavat itsensä
KIRJAT | Tamperelaisen monipuolisuusmiehen esseissä yhdistyy luontevasti kulttuurin asiantuntijuus, kristillisyys ja kirjoittajan taidot.
Poliisi tutkii tatuointeja ja taruolentoja – arviossa Guillaume Musson Seinen tuntematon
KIRJAT | Ranskalaisdekkarissa riittää tapahtumia riittää ja niiden selvittäminen vie aikaa ja kysyy niin älyä kuin yleissivistystäkin.
Huminaa, lorinaa ja kahakoita – arvosteltavana Jeongdo Kimin Äänestä sana, sanasta merkitys
KIRJAT | Ensimmäinen yleistajuinen tietokirja suomen kielen onomatopoeettisesta eli ympäristön ääniä jäljittelevästä sanastosta esittelee kielen rikkautta ja ilmaisuvoimaa.