Kuva: Momentum
KIRJAT | Möttösen teos on rautaisannos perinteistä talous- ja yrityshistoriaa. Se on kertomuksia yritysten selviytymisestä sotien kurimuksesta ja jälleenrakennuksesta. Tärkein on kuitenkin ihminen.
”Möttösen teoksessa hahmottuu kuva kadonneesta maailmasta Viipurissa, jota ei enää ole.”
ARVOSTELU
Tuomas Möttönen: Viipurista viisii – Evakkoyritykset Suomea rakentamassa
- Momentum, 2025.
- 429 sivua.
Lapsuuteni kotikaupunki oli Lahti. Sen maine Suomen Chicagona alkoi kehittyä joskus 1960-luvun lopulla, mutta sitä ennen leimaa kaupungille antoi Viipuri. Kävin Viipurin musiikkiopistoa, koulutarpeita ja keräilypostimerkkejä ostin Torkkelin Paperista ja isän kanssa kävimme rautakauppaostoksilla Starckjohannilla. Muistijäljen jättivät myös pienet vihreät kuorma-autot, joiden lavanreunassa oli teksti ”Viipurin satamatyömieskunta”. Viipuri oli läsnä, vaikka siitä ei tuohon aikaan paljon puhuttu. Ja jos puhuttiin, puhe oli hiljaista ja surumielistä. Vähänpä tuolloin tiesin Viipurista.
Filosofian tohtori Tuomas Möttösen (s.1977) erikoisala on yritys- ja teollisuushistoria. Viipurista viisii – Evakkoyritykset Suomea rakentamassa (Momentum, 2025) kertoo 185 viipurilaista yritystarinaa sekä arvioi niiden merkitystä Suomen talouselämälle. Teos kuvaa Viipurin yrityselämää ennen sotia sekä seuraa viipurilaisten yritysten kohtaloita eri vaiheissa: talvisodan aikana, evakkoon lähdettäessä, paluuta Viipuriin jatkosodan aikana sekä lopullista lähtöä vuonna 1944.
Taustaksi yritysten tarinoille teokseen sisältyy kattava johdatus Karjalan ja erityisesti Viipurin yritys- ja talouselämän merkityksestä Suomen taloudelle ennen sotia. Karjalan alueen teollisuus muodosti noin 10 prosenttia Suomen koko teollisuudesta ja Karjala tuotti 12,5 prosenttia kansantulostamme. Vesivaroista noin kolmannes ja viljelysmaasta 15 prosenttia sijaitsi Karjalassa.
Viipuri oli ennen sotia Helsingin jälkeen Suomen toiseksi suurin kaupunki (asukkaita arviolta 86. 000). Se oli läänin pääkaupunki ja samalla merkittävä kauppa-, satama-, teollisuus- ja koulukaupunki. Leimallisesti se oli kauppiaiden ja käsityöläisten kaupunki, Suomen kansainvälisin kaupunki, jonka saksalaiset ja ruotsalaiset kauppiassuvut vaikuttivat merkittävästi kaupungin ja sen kulttuurin kehitykseen.
Kunniamme päivät
Kun talvisota syttyi 30.11.1939, suuri osa Viipurin siviiliväestöä oli jo lähtenyt evakkoon. Kaupunkiin jäivät lähinnä ne yritykset, joiden toiminta oli puolustusvoimille tärkeää, kuten elintarvike-, vaatetus- ja konepajateollisuuden toiminnot. Helmikuun puolenvälin jälkeen vuonna 1940 kaupunki jouduttiin käytännössä tyhjentämään.
Talvisodan jälkeen viipurilaiset yritykset hakeutuivat jatkamaan toimintaansa eri puolille Suomea. Helsinki, Lahti ja Kotka olivat kaupunkeja, joihin hakeutui runsaasti evakkoyrityksiä, joskin asuntopulan ja muiden rajoitteiden takia viranomaiset pyrkivät uudelleensijoittumista ohjailemaan.
Jatkosodan alkuvaiheen aikana syksyllä 1941 käynnistyi paluu Karjalaan ja Viipuriin. Erityisesti kaupan alan sekä elintarvike- ja vaatetusalan yrityksiä palasi Viipuriin. Teollisuusyritysten paluuta hidastivat tuhoutuneiden tuotantolaitosten vaatimat suuret investoinnit sekä työvoimapula.
Lopullinen lähtö Viipurista tapahtui 21.6.1944 annetun evakuontikäskyn nojalla; Viipurin puolustus oli romahtanut edellisenä päivänä. Nopean vetäytymisen takia merkittävä määrä erityisesti teollisuuslaitoksia jäi valtaajan käsiin.
Suomea jälleenrakentamassa
Möttösen teoksen järein ja samalla inhimillisestikin kiintoisin osa on kertomus viipurilaisten yritysten tiestä ja vaikutuksesta sotien jälkeisessä Suomessa. Esiteltäviä yrityksiä on 185. Ne ovat Viipurissa perustettuja yrityksiä, jotka siirtyivät harjoittamaan liiketoimintaansa Suomen sotienjälkeisten uusien rajojen sisäpuolelle.
Maantieteellisesti evakkoyrityksistä runsas kolmannes jatkoi toimintaansa Helsingissä (66) ja noin viidennes (38) Lahdessa. Muita sijoittumiskohteita olivat erityisesti Kouvola, Turku ja Lappeenranta. Tampereelle siirtyi ainoastaan kuusi viipurilaisyritystä (mm. Linnamon tukkuliike, Suomen Lakkitehdas Oy ja Kaurasen Pukutehdas Oy).
Toimialoista suurin ryhmä olivat kaupan alan yritykset (43) sekä tekstiili-, vaatetus-, nahka- ja kenkäteollisuuden yritykset (34). Myös elintarviketeollisuuden yrityksiä, kaupan erikoisliikkeitä sekä apteekkeja on evakkoyrityksissä hyvin edustettuna.
Viipurissa perustetuista yrityksistä yli 20 jatkaa edelleen toimintaansa. Helsinkiläiset tuntevat Ravintola Lehtovaaran legendaarisena viipurilaisena ravintolana, mutta harvempi tietää, että Itäkeskuksen Prismassa toimii edelleen Viipurin Linnan Apteekki, nyt nimellä Apteekki Primavera. Ja Runebergin Apteekki Runeberginkadulla jatkaa Viipurin I Apteekin toimintaa. Ylioppilaslakkeja ja tohtorinhattuja valmistaa viipurilainen E. R. Wahlman ja Arkadiankadulta löytyy Wiipurin Korsetti. Jonnet ei muista Ravintola Espilää KY:n talossa eivätkä ehtineet haukata Marschanin makkaroita 1960-luvulla.
Pakko vielä mainita viipurilaisjuuret omaavista tunnetuista nimistä rautakauppa Starkki, Kempower Oy, Havi Oy, Oy Hackman Ab, Helkama Oy, Helo-Tehtaat Oy, Kouvolan Lakritsi sekä Viipurilainen Kotileipomo Ky, vain muutamia viipurilaisnimiä mainitakseni.
Möttösen teokseen koostamat yritysten pienoishistoriikit ovat lyhyitä koosteita, mutta ne tuovat rosoisuudessaan ja monipuolisuudessaan elävän tuulahduksen viipurilaisesta yrittämisen, kaupankäynnin, yhteisöllisyyden ja kansainvälisyyden ilmapiiristä. Mukaan mahtuu koskettavia sukutarinoita ja ihmiskohtaloita, kertomuksia noususta rääsyistä rikkauksiin, kovasta työnteosta ja lannistamattomuudesta vastoinkäymisten edessä.
Kulttuuri, talous, kosmopoliittisuus ja sivistys
Viipurilaisuuteen kuului myös vahva hyväntekeväisyyden ja lahjoittamisen perinne. Möttönen toteaa Viipurin porvariseliitin olleen kosmopoliittista ja sivistynyttä. Kulttuuri, taiteet, musiikki sekä myös urheilu olivat osa viipurilaisuutta. Suomalaisuuden edistämisessä nähtiin myös elinkeinoelämällä tärkeä rooli.
Legendaarisen kauppaneuvos Juho Lallukan sanoin: ”suomalaisuuvve aateha se on miut ja miun virmain nostant.” Viipurilaiset säätiöt ja rahastot olivat merkittäviä lahjoittajia Suomen Kulttuurirahastoa perustettaessa. Yliopistoa ei Viipuriin ehditty perustaa, vaikka Viipurin taloudellinen korkeakouluseura tavoittelikin taloudellisen korkeakoulun perustamista.
VO Viipuri menetettiin, mutta tärkein saatiin mukaan
Tuomas Möttösen teos on järkäle tietoteokseksi. Se on sitä fyysisesti, mutta ennen kaikkea rikkaan tietosisältönsä vuoksi. On selvää, että 185 yrityksen tarinoiden tiivistäminen luettavaan muotoon yksien kirjankansien väliin vaatii karsimista ja pelkistämistä. Tässä kirjoittaja on mielestäni onnistunut varsin hyvin. Haasteena on toki ollut myös lähdeaineiston laajuus ja saatavuus; joistakin yrityksistä tiedot ovat hyvin niukkoja tai kadonneita kun taas varsinkin suuremmista yrityksistä käytettävissä voi olla varsinaisia yrityshistoriikkejakin.
Vaikka kaikki viipurilaiset yritykset eivät pystyneet jatkamaan toimintaa Suomen uusien rajojen sisäpuolella, Möttösen teos kertoo sen kiistämättömän tosiasian, että evakkoyritykset ja niiden jälkeläiset muodostavat merkittävän osan Suomen yrityskantaa:
”Karjalaiset yrittäjät ovat luoneet vaurautta koko maahan, mihin on osaltaan vaikuttanut karjalaisille ominainen yritteliäs elämänasenne. Johannes Virolaisen mukaan kaupankäyntiä on pidetty karjalaisten luontaisena alana, jonka taustalla ovat heidän herkempi, liikkuvampi, seurallisempi ja iloisempi luonteensa.”
Viipurista viisii tarjoaa lukijalle monta ulottuvuutta. Se on rautaisannos perinteistä talous- ja yrityshistoriaa, faktoja ja numerotietoa. Mutta tätä enemmän se on kertomuksia yritysten selviytymisestä sotien kurimuksesta ja jälleenrakennuksesta; nykytermein kertomuksia yritysten transformaatiostrategioista ja niiden toimeenpanosta silloin kun vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Tärkein on kuitenkin ihminen. Teos tarjoaa lukijalle kertomuksia viipurilaisista ihmiskohtaloista, onnistumisista, menetyksistä sekä yrittämisen eetoksesta ja sinnikkyydestä.
Möttösen teoksessa hahmottuu kuva kadonneesta maailmasta Viipurissa, jota ei enää ole. Tuo Viipuri katosi vuonna 1944, mutta jotain tärkeää ja merkityksellistä siitä siirtyi evakoiden ja evakkoyritysten myötä Suomeen. Muistojen ja nostalgian lisäksi viipurilaisuus ja karjalaisuus vaikuttivat laajemminkin. Ne rikastuttivat ja elävöittivät Suomea ja sen taloutta jälleenrakennuksen vaiheissa. On hienoa, että Viipuri on tällaisena tallennettu kansakunnan muistiin.
Jukka Ahtela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pelletierin suvun uskomattomat käänteet jatkuvat – arviossa Pierre Lemaitren Säteilevä tulevaisuus
KIRJAT | Suuri maailma -sarjan kolmososassa Lemaitre johdattaa lukijan keskelle vakoiluseikkailua, ja samaan aikaan Pelletierin perhe elää omia draamojaan Ranskassa.
Ville Hytösen Toisten virolaisten valtakunta herättää tunteen, että toiseudesta voisi syntyä ykseys
KIRJAT | Ville Hytönen on omistanut teoksensa pienelle Werner-pojalleen, joka on ollut usein mukana isänsä retkillä mielenavarrusta ja kotiseutuoppia saamassa.
Muistutus ihmisluonteen ahneudesta ja itsekeskeisyydestä, mutta myös kyvystä hyvään – arviossa Johanna Sinisalon Joutsenlaulu
KIRJAT | Joutsenlaulu on painava puheenvuoro maapallon puolesta. Sellaisen maapallon, jossa ihminen kunnioittaa kaikkea elämää ja näkee eri elämänmuotojen ainutlaatuisuuden.
Tero Tähtisen suururakka valmis: kiinalaisen runouden suurimmat hitit nyt luettavissa sujuvalla suomen kielellä
KIRJAT | Matti Kuusela kehottaa lukemaan myös runojen selitykset – ne auttavat ymmärtämään paitsi runoa, runoilijaa, runoutta ja kiinalaisuutta, myös itseä, elämää ja kuolemaa.