Katastrofikirja ei kerro koronasta, vaan heikkouksista, joita kriisi paljasti demokratiasta ja kapitalismista

K niin kuin katastrofi -kirjan tekijät Marko Nenonen (vas.), Mari Välimäki ja Rami Kangas. Kuvat: Veikko Somerpuro

Pitkän kehityskauden hedelmistä nauttiva nykyihminen on unohtanut, että keskimäärin pari, kolme kertaa vuosisadassa maailmaa koettelee laaja katastrofi. Katastrofikirja K niin kuin katastrofi – Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta (Atena, 2021) asettaa koronan oikeisiin mittasuhteisiin: kriisejä on aina ollut ja niitä tulee aina olemaan.

Yhteiskunnallinen ja teknologinen kehitys on suojellut katastrofeilta, mutta myös luonut uusien siemeniä. Katastrofikirja keskittyy niihin; ennen kaikkea valtion rooliin, mediaan, tiedon käsitteeseen, digitalisaatioon, talouteen ja globalisaatioon.

Katastrofin jälkeinen maailma on parempi niille, jotka siitä selviävät. Edellisistä katastrofeista voittajana ulos tulivat demokratia ja kapitalismi. Nyt niitä haastaa kiinalaismallinen valtionkapitalismi.

Kriiseissä rajoitetaan yksilön oikeuksia ja vapauksia, joihin länsimainen menestys perustuu. Kriisit saavat kaipaamaan vahvaa johtajaa.

Koronakriisi paljasti demokratian ja kapitalismin heikot kohdat. Onko niillä uudistumiskykyä? ”Katastrofikirja” tarjoaa ratkaisuksi maailmankylän politiikkaa, sillä maailmanlaajuiset kriisit eivät ratkea kansallisin toimin.

Sodat synnyttivät hallinnon ja valtiot

Katastrofi voi pakottaa entistä parempaan tulevaisuuteen. Esimerkiksi synkkä 1600-luku kuritti rankalla kädellä. Auringon aktiivisuudessa tapahtunut muutos viilensi ilmastoa parilla asteella ja aiheutti laajaa nälänhätää. Samaan aikaan tuhoa niittäneet sodat ja kulkutaudit syvensivät kriisiä ja pyyhkivät pois kolmasosan maailman väestöstä.

Eurooppa nousi kuitenkin kriisistä entistä vahvempana. Synkkä aikakausi pohjusti tieteiden syntyä ja tuotti barokkitaidetta. Talouden rakenteet uudistettiin ja hallintoa tehostettiin. Se merkitsi kurinpidon, ohjauksen ja valvonnan lisääntymistä. Vapauksiin puuttuminen siedettiin, koska myös turvallisuus ja elintaso nousivat.

Järjestäytynyt hallinto ja valtio ovat sotien synnyttämiä. Hallinnon tehostaminen oli keino johtaa valtiota ja kerätä varoja sodankäyntiin.

Tehokkaasta hallinnosta ja johtamisesta oli hyötyä myös muiden yhteiskunnallisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamisessa. Kun hallintokyky- ja voima paranivat, alamaisista saatiin enemmän irti. Hallinto toi sääntelyä, lakeja ja määräyksiä, mutta myös edistystä ja hyvinvointia. Elintaso nousi ja valtiot pystyvät vastaamaan paremmin katastrofeihin muun muassa viljavarastojen ja palokuntien avulla.

Ruotsi valitsi lasten ja vähäosaisten edun

Kriisit korostavat valtion merkitystä. Pelko, epävarmuus ja kykenemättömyys nostattavat vahvan johtajan kaipuuta. Suomessakin koeteltiin valtasuhteiden rajoja, kun presidentti ja pääministeri kirjoittelivat toisilleen julkisia kirjeitä koronanyrkin perustamisesta. Kirja selvittää seikkaperäisesti, kuinka pääministerijohtoinen parlamentaarinen demokratia torjui presidentin yritykset tulla hallituksen tontille. Hallituksen ja asiantuntijoiden toimia ei perata yhtä tarkasti, vaikka suloisesti sekaisin menneet lait, ohjeet, suositukset, kiellot ja rajoitukset koettelivat välillä perusoikeuksia.

Suomi ja Ruotsi kohtasivat koronan ensimmäisen aallon eri tavalla. Ruotsi ei ryhtynyt muun maailman tapaan tiukkoihin rajoituksiin, vaan pyrki pitämään yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Toisessa aallossa maat liikkuivat lähemmäs toistensa linjoja: Suomessa ei enää laitettu koko maata kiinni, vaan taudin leviämistä pyrittiin estämään paikallisin rajoituksin. Ruotsi puolestaan turvautui entistä kovempiin keinoihin.

Ruotsin erilaista linjaa selittää se, että sikäläisessä järjestelmässä asiantuntijoilla on kriisitilanteessa suuri valta. Lisäksi maasta puuttuu valmiuslaki, jonka turvin voidaan asettaa nopeasti kovia rajoituksia. Siksi Ruotsissa piti pitkään luottaa siihen, että kansalaiset noudattavat neuvoja ja ohjeita, eikä pakkoa tarvita.

Koronarajoitukset puuttuvat yksilön oikeuksiin ja vapauksiin. Tiukassa mallissa rajoitetaan kaikkien oikeuksia ja vapauksia heikkojen yksilöiden suojelemiseksi. Korona koettelee sairaita ja vanhuksia, koronarajoitukset nuoria ja vähäosaisia. Hieman kärjistäen Ruotsi päätti suojella nuoria ja vähäosaisia, joille lääke aiheuttaa suurempaa haittaa kuin tauti.

Laskun maksun aika

Historian, koronan hallitseman nykyhetken ja tulevaisuuden visioiden välillä sahaavan kirjan perusväite on, ettei korona aiheuttanut muutoksia, vaan teki ne näkyväksi. Korona ei synnyttänyt digiloikkaa, vaan nopeutti siirtymistä etätyön ja -palavereiden aikaan.

Kriisi paljastaa demokratian heikot paikat ja talousjärjestelmän kestämättömyyden. Uusliberaali talous on vahtinut inflaatiota korkojen avulla. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen talouteen on yritetty saada vauhtia velalla ja rahaa painamalla. Ne eivät ole voidelleet talouden rattaita, vaan paisuttaneet pörssikursseja.

Koronakriisi kasvattaa velkaa rajusti. EU:n tavoitteena on, että velka maksetaan takaisin vuoteen 2058 mennessä. Kriisiin ajauduttiin ennen kuin oli selvitty 12 vuoden takaisesta finanssikriisistä, ja on todennäköistä että reilun 35 vuoden aikana kohdataan vielä uusia kriisejä.

Kapitalismia kritisoivat muutkin kuin sosialistit. Järjestelmä ei toimi, vaan monopolit rajoittavat innovaatioita ja kilpailua. Yksisilmäinen voiton tavoittelu aiheuttaa epävakautta, eriarvoisuutta ja verojen välttelyä.

Korona toi esiin globaalin maailman pitkien tavaraketjujen haavoittuvuuden. Ratkaisu ei ole omavaraisuus, sillä se on vain harhaa. Suomessakin lähes kaikki tuotetaan ja rakennetaan ulkomailta tuotavan halpatyövoiman turvin. Koronakeväänä aiheutti suurta huolta, pääsevätkö maatilojen, rakennusten ja tehtaiden työntekijät maahan.

Maailmaan on luotu kansainvälisiä instituutiota kriisien varalle. Korona paljasti, ettei kansainvälinen yhteistyö toimi, vaan kriisitilanteessa jokainen vaalii omaa etuaan.

Globalisaatiota ei voi pysäyttää. Kirjoittajat eivät tarjoa lääkkeeksi paluuta vanhaan, vaan hyppyä uuteen. He kuvaavat tätä maailmankyläksi.

Nykymaailmassa yhden ongelma on ennen pitkää kaikkien ongelma. Köyhyyden, ympäristökriisin tai sodan uhan kaltaisia suuria ongelmia ei voi ratkaista kansallisesti. Siksi politiikan pitäisi keskittyä globaaleihin, ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyviin kysymyksiin.

Romahduksen aiheuttaa luottamuksen katoaminen

Nykyinen identiteettipolitiikka korostaa ryhmäsidonnaisuutta. Mielipide-eroista tulee ideologioiden taisteluita.

Vanhat puolueet syntyivät 100–150 vuotta sitten vanhojen yhteiskuntaluokkien edunvalvojiksi. Luova talous on laittanut pelin uusiksi. Ammatti- ja sosiaaliryhmien suhteet ovat muuttuneet. Teollistuminen vaurastuttama keskiluokka kokee tämän epäreiluna. Tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin valoisat, sillä automaatio vie vanhat työt.

Teknologia aiheuttaa alueellista eriytymistä. Korkean teknologian alueen vapaamieliset menestyjät ajautuvat yhä kauemmas konservatiivisesta ruostevyöhykkeestä.

Yhdysvalloissa jyrkkä kahtiajako ravistelee koko yhteiskunnan perustuksia. Muu maailma kulkee samaa tietä.

Eriarvoisuuden lisääntyminen, rasismi ja mellakat koettelevat Yhdysvaltoja. Maailman talousveturin romahdus aiheuttaisi maailmanlaajuisen kaaoksen. Romahdusta ei aiheuta yksittäinen kriisi, vaan tulevaisuuden katoaminen.

Demokratia ei ole luonnonlaki

Suomessa koronakriisiin reagoitiin poikkeuksellisen nopeasti ja yksituumaisesti. Oppositio ei haastanut rajuja ratkaisuja, vaan poikkeustoimiin turvauduttiin yksimielisesti.

Demokratia toimii kuitenkin kriisissä jähmeästi ja hitaasti, sillä poikkeusoloissakin pitää toimia laillisesti. Diktatuurissa ei tarvitse piitata yksilön oikeuksista ja vapauksista, vaan ihmiset voidaan komentaa koteihinsa, jotta pandemia saadaan tukahdutettua nopeasti.

Länsimaiden menestys on perustunut demokratiaan ja yksilön oikeuksiin ja vapauksiin. Taloudellisesti ja teknisesti edistyneet diktatuurit haastavat ajatuksen siitä, taloudellinen edistys ja demokratia kulkevat käsi kädessä. Amerikkalaiset jonottavat pankkeihin vaihtamaan shekkejä rahaksi, mutta Kiinassa kerjäläisillä ei ole edessään kippoja, vaan QR-koodi.

Vapauden kaipuu on ihmisen syvimpiä tarpeita. Korona on kuitenkin havahduttanut siihen, ettei länsimainen vapaamielisyyden ihanne ole luonnonlaki, vaan sen puolelle on voitettava jokainen sukupolvi. Kiinan valtionkapitalismi haastaa demokratian, jos markkinatalouteen perustuvan demokratian periaatteet ja ihanteet hylätään.

Jo 1990-luvun pankkikriisissä nähtiin, että valtio pelastaa yhtiöt, jotka ovat liian suuria kaatumaan. Myös pienyrittäjät voivat selvitä, sillä he painavat korkeasuhdanteen aikaan pitkää päivää ja kiristävät vyötä, kun tuloja ei ole.

Koronakriisi jätti pahimpaan pulaan muun muassa freelancerit ja taidealan itsenäiset toimijat. Palkkatyön ja yrittäjyyden välissä tasapainoilevia itsensä työllistäjiä on entistä enemmän, eikä heillä ole edunvalvojaa eikä perinteistä turvaverkkoa. Pandemian suurimmat vaikutukset saatetaan kokea vasta sitten, kun tauti on jo kukistettu.

Somealustat ottivat vastuuta sisällöstä

Koronakriisi olisi näyttänyt varsin erilaiselta vielä parikymmentä vuotta sitten. Some- ja nettiajalla kriisit elävät medioissa omaa elämäänsä. Virallista totuutta haastavat ja silkkaa valhetta levittävät trollit pakottivat somejätit reagoimaan. Ne olivat tiukasti varoneet puuttumasta sisältöön, koska se tuo alustalle median vastuun. Nyt valheita ryhdyttiin merkitsemään varoituksin ja poistamaan. Iso ja merkittävä muutos sivuutetaan kirjan mediaosuudessa.

Korona poiki runsaasti meemejä, eikä pelkästään vitsailutarkoituksessa. Vaikkei käyttäisi somea, jokainen tunnistaa tyylitellyt viruskuvat ja käyrät, jotka kertovat miten rajoitustoimilla turvataan terveydenhuollon kestävyys.

Kirja ei keskity koronan hallitsemaan nykyhetkeen, vaan esittelee ilmiöitä, jotka siihen ovat johtaneet ja jotka määräävät tulevaa. Ilmiöt ja käsitteet perataan perusteellisesti keksijään saakka. Uhkakuvissa lipsutaan Matrixin kaltaisiin hypertodellisuuksiin, jotka muistuttavat Elon Muskin maalailemia tekoälydystopioita.

Välillä taas puhutaan korona-brändistä. Se voi tuntua irvokkaalta, kun koko maailma pohtii, miten tauti selätettäisiin ja paluu normaaliin mahdollistettaisiin.

Tyhmentävät algoritmit

Maailmaa ei olisi voitu parikymmentä vuotta sitten sulkea yhtä nopeasti ja vähin vahingoin kuin viime keväänä. Digitalisaatio on mahdollistanut etätyön tekeminen.

Kirjoittajat näkevät kuitenkin digitalisaatiossa suuria uhkia. Tieteiskirjallisuudessa profetoitu koneiden orjuus ei tarkoittanutkaan robotteja, vaan algoritmeja ja tekoälyä, jotka tyhmentävät ihmiset leivällä ja sirkushuveilla hallittavaksi massaksi.

Algoritmein ohjattu tiedonsaanti uhkaa tietämistä ja demokratiaa. Digitalisaatio synnytti monopolisaatiota, sillä tieto kasautuu muutamalle jättiyritykselle ja algoritmeja hallitsee pari maata.

Henkinen ja kulttuurinen omavaraisuus vähentäisi riippuvuutta digitaalisista järjestelmistä, jotka esimerkiksi aurinkotuulet, myrskyt ja nettiin siirtyneet terroristit voivat lamauttaa. Omavaraisuus on sitä, että ihminen pärjää ja tuotanto pyörii, vaikkei pääsisi kirjautumaan digitaalisille tileilleen.

Digitalisoituminen on muuttanut ansaintamalleja. Kun musiikki siirtyi verkkoon, sillä tienaavat muut kuin musiikin tekijät. Luovuus kilpailee algoritmien kanssa.

Kirjoittajia huolettaa myös digitaalisuuden mahdollistama seuranta ja valvonta. Sitä perustellaan turvallisuudella ja tehokkuudella, mutta samalla vaarannetaan yksilön oikeuksia ja vapauksia.

Katastrofikirja ei ole koronakirja

K niin kuin katastrofi ei ole koronakirja, vaan koronan herättelemä puheenvuoro siitä, miten demokratian ja kapitalismin olisi uudistuttava kriiseistä selvitäkseen.

Kirjan alkajaisiksi kerrataan koronakriisin vaiheet. Läpileikkaus havahduttaa siihen, miten poikkeuksellista aikaa viimeinen vuosi on ollut. Vasta äskettäin poliisit vartioivat Uudenmaan rajaa. Toivottavasti kymmenen vuoden päästä kirjaan tarttuva päivittelee vuoden 2020 poikkeusoloja, eikä maailmanlaajuisen kriisin alkuvaiheita.

Kirja keskittyy siihen, miten maailma voi suistua raiteiltaan. Koronakriisi paljasti, ettei siihen olla valmiita, ja siksi rakenteet kaipaavat perusteellista uudistusta.

Kirjoittajat tarkastelevat yhteiskunnan ja talouden muutostarpeita erilaisista kuvakulmista oman taustansa vuoksi. Historiaa, musiikkitiedettä ja tulevaisuudentutkimusta opiskellut Rami Kangas on toiminut toimittajana ja markkinoinnissa. Tampereen yliopiston yliopistolehtori Marko Lehtonen on aiemmin kirjoittanut muun muassa noitavainoista ja liikenteestä. Tutkija, tiedetoimittaja Mari Välimäki on uuden ajan alun Ruotsin historiaan perehtynyt historiantutkija.

Kolmikko käsittelee teemoja kirjan lisäksi katastrofikirja.fi-sivuston blogiteksteissä ja Spotify-soittolistan musiikissa. Lyhyt ja huomion vangitseva soundtrack ei toimi lukemisen taustamusiikkina, mutta se kuvaa, millaista taidetta katastrofit tai niiden pelko ovat synnyttäneet.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua