Kirja-arvostelu: 1970-luvun alkuun sijoittuva Sirpa Kähkösen Muistoruoho on Kuopio-sarjan kahdeksas osa, jonka voi lukea myös sarjasta erillisenä itsenäisenä romaanina.
Arvio: Sirpa Kähkönen: Muistoruoho, 348 s. Otava, 2019.
Sirpa Kähkösen Muistoruoho on hänen Kuopio-sarjansa kahdeksas osa. Se sijoittuu 1970-luvun alkuun, ja sen voi lukea myös sarjasta erillisenä itsenäisenä romaanina.
Sarjassa äänen saavat kuusikymppiset naiset, mummot ja ystävykset. Mummoja, Idaa ja Annaa, yhdistää heidän yhteinen lapsenlapsensa Hilla. Kummallakin on myös sydänystävä. Idan ystävä Siiri piirtyy romaanissa vahvemmin esiin kuin Annan ystävä Helvi.
Kaikilla menneisyys vaikuttaa nykyelämään. Siksi takaumat ovat romaanissa tärkeitä. Niissä nousevat pinnalle sotavuodet ja aika ennen sotaa Sortavalassa, jossa Ida ja Siiri viettävät nuoruuttaan.
Annan elämään on astunut leskeys ja hänen muistonsa palaavat menetettyyn Lassiin.
Kähkönen rakentaa neljän naisen sielunmaisemaa hyvin taitavasti niin, että naisten tärkeät muistot ja elämänvaiheet avautuvat lukijalle hitaasti. Tarina nousee ja huipentuu loppua kohden. Kuka onkaan Idan pojan isä ja miksi Ida suhtautuu häneen torjuvasti? Miksi Annan muistoihin Lassista sekoittuu aurinkoisten päivien lisäksi katkeruutta?
Elämä 1970-luvun työläispiireissä on vaatimatonta ja niukkaa. Ilonpilkahdus on lapsenlapsi, joka ajan hengen mukaan kuskataan kesällä pioneerileirille. Hillan vanhemmat jäävät romaanissa vieraiksi. He eivät kuulu mummojen ja lapsenlapsen yhteiseen kesään.
Tärkeä teema romaanissa on naisten välinen ystävyys. Se säilyy ja pysyy, vaikka säröjä ja lommojakin ystävyydessä on. Romaanissa 1970-luvun kuusikymppiset tuntuvat vanhemmilta kuin nykyajan kuusikymppiset. Heihin vaikutti sota, joka vanhensi nuortakin ihmistä ja jätti elämänmittaiset jäljet.
Kirjan hienoimpiin jaksoihin kuuluvat Idan ja Siirin nuoruuden kuvaus Laatokan jylhillä kallioilla Valamon kultaisten kupolien lähellä. Kiehtovaa luettavaa on myös nuorten naisten työskentely Seurahuoneella Sortavalassa sota-aikana. Tunnelma muuttuu painostavaksi, kun Saksa alkaa vetäytyä itärintamalta ja aavistus Sortavalasta lähdöstä kiertää etenkin Idan ajatuksissa.
Ida ja Siiri joutuvat evakkoretkelle ja kotikonnut jäävät taakse. Evakkojen kokema ulkopuolisuus määrittää heidän tulevaa elämäänsä.
Pienet asiat saavat romaanissa itseään suurempia merkityksiä. Kutsu päiväkahville tai spontaanisti päätetty ravintolaretki saavat syvemmän merkityksen, kun naisten keskusteluissa avautuu elämän solmukohtia.
* *
Yksi kirjan kertojista on lapsuutta taakseen jättävä Hilla. Pioneerileiri on etappi itsenäistyä ja pärjätä jo hieman omillaan. Hilla löytää siellä ystävän ja romaanin teema ystävyydestä kertautuu nyt tyttöjen välisessä ystävyydessä.
Kähkösen kieli saa voimansa naisten sisäisestä puheesta. Siinä tuntuu vanhahtava tyyli. Se on kieltä, jota 1970-luvulla vanheneva ihminen käyttää.
Sisällöllisesti romaani kääntää katseen lähihistoriaan ja auttaa hiukkasen ymmärtämään sitä, minkälaiset asiat painoivat sodan kokeneita ihmisiä ja minkälaisia ristiriitoja raskaat kokemukset heihin jättivät.
Sirpa Pääkkönen
