Kuvat: Marjo Tynkkynen / Otava
KIRJAT | Teoksen mukaan sielunpiirtäjän iltana sumu leviää pitkin katuja ja kietoo kaupungin syliinsä.
”Pieni tarina, joka Haahtelan käsissä kasvaa itseään suuremmaksi.”
ARVOSTELU
Joel Haahtela: Sielunpiirtäjän ilta
- Otava, 2025.
- 237 sivua.
Joel Haahtelan pienoisromaanin Sielunpiirtäjän ilta (Otava, 2025) nimen merkitys selviää jo heti teoksen ensimmäisestä lauseesta:
”Agnes kutsui tällaisia iltoja sielunpiirtäjän illoiksi; kun talvinen sumu leviää pitkin katuja ja kietoo kaupungin pisaroivaan syliinsä.”
Samanlaiseen sielunpiirtäjän iltaan teos myös päättyy. Samalla sielunpiirtäjä asettuu viittaamaan taiteilijaan, joka ei pelkästään kopioi kohdettaan, vaan vangitsee teokseen kohteen sielun, maalaa kuvaan mukaan sen, mitä näkyy kasvojen ja katseen takana.
Tarina alkaa Hollannista Herran vuonna 1676. Maalarimestarilla on työn alla muotokuva, jota hän ei halua näyttää kenellekään. Sinä hetkenä, kun joku näkisi maalauksen, ei mestaria itseään enää olisi, niin hän uskoo. Päivät hän maalaa ja iltaisin kapuaa yläkertaan kirjoittamaan.
”Istun yläkerrassa ja odotan, että savuinen hämärä kietoo minut pilven kaltaiseen keveyteen. Etäisyydet katoavat ja kaikki on lähellä, pimeys on kuin vettä. Huone lipuu pitkin sumuista jokea, kaislat kahisevat seinien kyljissä. Jostain kaukaa kuuluu koputus, jota tuskin kuulee. Niin kuin joku pyrkisi jatkuvasti sisään mutta olisi vain erehtynyt ovesta.”
Vanha ystävä Rijnvliet ehdottaa mestarille, että tämä ottaisi luokseen vielä yhden oppipojan, vähävaraisen ja heiveröisen Jacobin, joka osoittautuukin sangen taitavaksi: viiva syntyy luonnostaan, turhia miettimättä. Jacob tuo mestarin mieleen hänen oman poikansa Pauluksen, joka kuoli tautiin kaksikymmentä vuotta sitten, ja mestarista tuntuu kuin Paulus olisi palannut takaisin Jacobin muodossa. Pojan lisäksi mestari ikävöi myös rakasta vaimoaan Agnesia, joka niin ikään on menehtynyt.
Tämän jälkeen Rijnvliet pyytää, että mestari maalaisi erään rikkaan silkkikauppiaan, Cuypersin muotokuvan. Mestari kieltäytyy kunniasta, mutta suostuu myöhemmin sillä ehdolla, että ei itse maalaa teosta, vaan sen tekee Jacob, ja että kauppiaan kaulaan maalataan keltainen silkkihuivi. Mestarin kodista muodostuu Jacobille turvapaikka, jonne hän pakenee humalaista ja väkivaltaista isäänsä. Kunnes tulipalo köyhien korttelissa muuttaa kaiken.
* *
Sielunpiirtäjän ilta rakentuu lyhyistä, fragmentaarisista luvuista, jotka ovat kuin irti leikattuja hetkiä elämästä, slices of life. Teksti on ilmavaa ja miellyttävää lukea. Pienistä hetkistä rakentuu kokonaisuus, jonka aukot lukija täydentää mielessään. Kieli on tässäkin Haahtelan teoksessa kauniin lyyristä ja sisältää runsaasti filosofisia pohdintoja esimerkiksi maalaustaiteesta.
”Hyvän maalauksen ja mestariteoksen ero on kuin horisontin viiva. Katsoja näkee taivaan ja meren mutta ei silti pysty osoittamaan, mistä ne tarkalleen ottaen alkavat.”
Lukija johdatellaan varmoin ottein sisään maalaustaiteen historiaan ja tekniikoihin. Maalausten ja miljöön kautta piirtyykin elävä ajankuva, pieni tarina, joka Haahtelan käsissä kasvaa itseään suuremmaksi. Tyylissä, tunnelmassa ja lyhyessä muodossa on jotain hyvin samantapaista kuin Jukka Viikilän teoksessa Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 2016). Mukana onkin useita viikilämäisiä pohdintoja, kuten:
”Illansuun merkintä: Kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat nopeasti, mutta jälkikäteen muisto antaa niille keston. Lyhyeltä välähdykseltä tuntunut tapahtuma voi jatkua mielessä koko ihmisiän.”
”Jos maalaaminen on kääntymistä ulospäin, muiden katseen alle, kirjoittaminen on kääntymistä sisäänpäin, oman katseen alle.”
”Voiko ihminen olla syyllinen pahaan pelkän ajatuksensa perusteella, sillä ajatushan edeltää aina tekoa?”
Haahtela pohtii mestarin kautta ajan kulumista, vapautta, kärsimystä, kauneutta ja kuolemaa, valoja ja varjoja. Sielunpiirtäjän ilta osoittaa, ettei teoksen tarvitse olla 600-sivuinen järkäle ollakseen hyvä. Viittauksia Jumalaan tosin olisi voinut olla hieman vähemmän.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Turkka painuu lukijan mieleen kuin Jeesuksen kasvot Torinon käärinliinaan – arviossa Tiina Raudaskosken Ilmiantaja
KIRJAT | Nuori nainen haluaa valtaansa vimmatusti käyttävää miestä, ajatuksiaan sensuroimatta tursuilevaa olentoa, johon voi sulautua.
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.