HX-hävittäjä maksaa 6 000 euroa jokaiselle suomalaiselle, mutta asiasta ei saa puhua

10.06.2021

Kuva: Puolustusvoimat

KIRJAT | Kimmo Kiljusen toimittama, Suomen HX-hävittäjähankintaa eri kulmilta käsittelevä tietokirja tulee tarpeeseen, mutta liian myöhään.

”Puolustusvoimat on jo onnistunut tärkeimmässä tavoitteessaan: kriittisen kansalaiskeskustelun ja vaihtoehtojen vakavan pohdinnan tukahduttamisessa.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Raportti uusien hävittäjien hankinnasta

  • Toimittanut Kimmo Kiljunen.
  • Into Kustannus, 2021.
  • 484 sivua.

Kun huhtikuussa 2020 kirjoitin lehtikolumnin otsikolla Yksikään sotakone ei anna ilmasuojaa kavalilta viruksilta, sain kahdenlaista – ja aika odottamatonta – palautetta.

Muutama lukija löi kantapäät yhteen ja haukkui kannanottoni vaaralliseksi ja tietämättömäksi. Tällaista olin osannut odottaa.

Varsinainen yllätys oli, että palautetta tuli myös entisiltä, aktiivipalveluksen jättäneiltä sotilailta. He kiittivät siitä, että olin ottanut asian esille. Että uskalsin näin tehdä.

Enpä olisi uskonut, että Suomessa vuonna 2020 sotilaat on peloteltu hiljaisiksi ja välttämään keskustelua aiheesta, joka olisi pitänyt perata palasiksi jo ajat sitten.

Nyt alkaa nimittäin olla liian myöhäistä. Puolustusvoimat on saanut lopulliset tarjoukset maan suurimmasta, 10 miljardin euron arvoisesta asekaupasta, ja analysoi tuloksia parhaillaan.

Historian ironiaa on, että hankintapäätöksen tekee loppuvuodesta Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus – sikäli kun on vielä vallassa.

Entiseen maailmanaikaan Marinin kaltaiset vasemmistodemarit olivat yksi asevarustelua kiihkeimmin vastustaneita poliittisia ryhmiä.

Armeija voitti propagandasodan

Tunnetun rauhanpuolustajan, kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) toimittama Raportti uusien hävittäjien hankinnasta on kököstä ja yltiöasiallisesta nimestään huolimatta tärkeä kirja. Viimeinkin yksiin kansiin on koottu kaikki HX-projektista ja sen taustoista, vaikutuksista ja perusteista koottu tieto yli 30 nimekkään kirjoittajan analysoimana.

”Kaikki lähestytyt olivat heti valmiita osallistumaan raportin laadintaan”, Kiljunen kiittää esipuheessa ja huomauttaa, että ”kirjoittajilla ei ole yhteistä kantaa hävittäjähankkeesta tai sen tarpeellisuudesta”.

Kaikille tärkeintä oli avoin julkinen keskustelu. Tähän saakka se on lähinnä loistanut poissaolollaan. Sitä ei ole käyty suuremmin edes mediassa. Päinvastoin: suurin osa kotimaista lehdistöä ja sähköistä mediaa on antautunut jo ennakolta ja alkanut toistaa armeijan suodattamaa hehkutusta uusista koneista, niiden välttämättömyydestä ja teknisestä suorituskyvystä. Tutkivaa journalismia aiheesta en ole havainnut.

Tässä suhteessa armeijavetoinen informaatiovaikuttaminen – propaganda – on osunut tarkalleen maaliin.

Kun armeija on itse saanut sanella keskustelun agendan, laatia asialistan ja perusteet sekä johdatella ”kriittiset” toimittajat lähinnä ihailemaan ilmassa lentävää rautaa, se on onnistunut tärkeimmässä tavoitteessaan: hävittäjien tarpeellisuutta tai niiden lukumäärää ei ole missään vaiheessa asetettu vakavasti kyseenalaisiksi.

Avuksi on haettu jopa Kalevala: ”Tulta syöksi taivaan lintu, valhutti valkeaista”, ranskalainen Dassault hehkutti mainoksessa Rafale-hävittäjää.

Asiaan kuuluu, että armeijan aktiiviupseerit eivät itse ota osaa keskusteluun. Eivät siis voi ottaa, vaikka ehkä tahtoisivatkin. Muuten vaarantuvat uralla etenemisen mahdollisuudet.

Kiljusen toimittaman kirjan tekijöistä puoli tusinaa on evp-upseereja. Aktiivipalveluksessa heistä ei ole yksikään.

ILMAV kalustogalleria HN pari ilmassa1 JASSM 3000x1668px

Hornet-hävittäjät tulevat käyttöikänsä päähän, ja seuraajasta päätetään tänä vuonna. Mutta mitä hävittäjiä ja montako pitäisi hankkia, ja olisiko osattava varautua myös muihin, paljon todennäköisempiin turvallisuusuhkiin kuin avoimeen sotaan, kysyvät kriittisen uutuuskirjan koonneet asiantuntijat. Kuva: Puolustusvoimat

* *

Hornetit myytiin päättäjille palasina

Raportti uusien hävittäjien hankinnasta -kirja on todella perusteellinen. Teos jakautuu seitsemään kokonaisuuteen ja niiden alalukuihin. Kokonaisuuksien nimet antavat osviittaa sisällöstä: Suomi Euroopan kartalla, Laaja turvallisuus ja hävittäjähanke, Hävittäjät ja maanpuolustus, Mistä hävittäjät ostetaan?, Teollinen yhteistyö, Päätöksenteko hävittäjäkaupoissa sekä Julkinen keskustelu ja sen puute.

Aiheen laajuuden vuoksi keskityn tässä kahteen viimeiseen artikkelikokonaisuuteen.

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo muistuttaa heti aluksi, miten Hornetit aikoinaan saatiin Suomeen. Iso ostohinta syötettiin poliitikoille viipalointitaktiikalla, ja kun vauhtiin oli päästy, lisärahaa oli aina vain pakko myöntää.

Hornetit maksoivat ostettaessa nykyrahaksi muutettuna noin neljä miljardia euroa. Niitä seuraavan HX-hävittäjän hinnaksi on määritelty ostovaiheessa jo 2,5 kertaa enemmän eli yhteensä 10 miljardia.

Hiljaista on, vaikka rahaa palaa

HX-hävittäjien kokonaiskustannuksiksi kuitenkin arvioidaan jopa 30 miljardia euroa niiden käyttöiän aikana. Jokainen kone siis aiheuttaa seuraavan 30 vuoden aikana 500 miljoonan kulut veronmaksajille.

Se on 6 000 euroa jokaista suomalaista kohti. Nelihenkinen perhe maksaa vastaavasti 24 000 euroa ilmasuojastaan.

Onko asiasta noustu barrikadeille kaduilla tai edes eduskunnassa? Ei todellakaan. Esimerkiksi viime syksynä budjetin lähetekeskustelussa HX-hävittäjiä ei edes mainittu, vaikka koneet ovat talousarvion suurin yksittäinen menoerä.

”HX-hankkeen jälkeen Ilmavoimien upseerit voivat ehkä taas ylpeillä sillä, miten vähäisellä poliittisella keskustelulla heidän esityksensä hyväksyttiin”, kiteyttää Hiilamo.

Leimakirveet heiluvat heti

HX-hävittäjien asiallinen kritiikki on tehty Suomessa lähes mahdottomaksi, koska leimakirveet alkavat heilua heti.

Kommentoijasta riippuen olet koneiden tarvetta ja/tai määrää epäillessäsi joko kommunisti, tyhmä, Venäjän kätyri, epäisänmaallinen, idealisti, vihervassari tai melkein mitä vain hyvänsä.

Tärkeintä on, että vastapuolen ei tarvitse vastata asia-argumentteihin tai edes perusteltuihin kysymyksiin.

Minusta yksi tärkeimmistä niistä kuuluu: onko Suomen järkeä ja tuottavaa sitoa rahoja ja resursseja miehitettyihin lentokoneisiin, joiden merkitys mahdollisissa tulevissa konflikteissa voikin olla hyvin rajallinen?

”Suomen uhkaamiseen sotatilanteessa todennäköisesti käytettäisiin hybridivaikuttamista, kyberhyökkäyksiä, sabotaaseja, ”vihreitä miehiä” ja miehittämättömiä lennokkeja sekä muita robottiaseita. Elektroninen häirintä olisi raivoisaa. Omat koneet pysyisivät tappioiden pelossa maassa”, kirjoitin kolumnissa keväällä 2020. En näe tarvetta tarkistaa kantaa vieläkään.

Ohjukset ja lennokit ratkaisevat

”Ratkaisevia tulevat olemaan tekoälyyn perustuvalla tiedustelulla täsmäohjatut ohjukset, lennokit (drones) ja muut uuden teknologian tuotteet. Miehitettyjen lentokoneiden ja raskaiden panssarijoukkojen merkitys vähenee tuntuvasti. Uusi teknologia tulee olemaan kaikkialla laajassa käytössä 10–15 vuoden kuluessa”, eversti (evp.), professori Pekka Visuri toteaa Suomen Geopoliittisen Seuran vuoden 2020 katsauksessa.

Visuria siteeraavat kirjassa everstiluutnantti evp. Heikki Tiilikainen sekä professori (emeritus) Jouni Suistola.

Minusta hävittäjiäkin vielä tarvitaan. Määrästä olisi kuitenkin voinut tinkiä kolmanneksen pois, ehkä jopa puolet. Säästyneillä rahoilla ilmapuolustusta voitaisiin kehittää muilla tavoin.

Tuskin edes Venäjä olisi tänne ryntäämässä, vaikka ostopäätöksessä olisi otettu muutaman vuoden aikalisäkin koronan ja sen aiheuttamien kulujen takia.

”Hornetit ollaan poistamassa käytöstä 4 500 lentotunnin jälkeen. Yhdysvalloissa ja Kanadassa lennetään vastaavilla koneilla tuplasti pidempään, vaikka niiden käyttö on kuluttavaa operointia lentotukialuksilta”, Kimmo Kiljunen ihmettelee.

HX-hanke on ässä hihassa Naton ovella

Suomen HX-ostos on maailmanlaajuisesti suurin käynnissä oleva hävittäjähanke. Miksi armeija pohjimmiltaan koneita niin kiihkeästi haluaa?

Yksi ilmeinen syy on armeijan halu nostaa ilmaan entistä tuhovoimaisimpia asealustoja, joilla voidaan vaikuttaa tarvittaessa suoraan vihollisen alueelle.

”Suomeen hankittavien hävittäjien suorituskyky viittaakin kansainvälisiin sotilasinterventioihin osallistumiseen”, tutkijatohtori Noora Kotilainen huomauttaa ja jatkaa: ”Suomen virallinen sotilasdoktriini perustuu puolustukseen, oman ilmatilan ja maa- ja merialueen uskottavaan ja tehokkaaseen suojaamiseen, ei hyökkäystoimiin.”

Puolustusvoimilla on lisäksi selkeä integroitumisen halu ja tarve läntisiin suurvaltoihin ja niiden sotilaallisteollisiin järjestelmiin. Ulkopoliittisesta johdosta tulee tälle hiljaista taustatukea.

Suomihan ei nimittäin ole enää kuin nimellisesti puolueeton maa, vaan liittoutunut läntisiin demokratioihin. Sotilaallisesti lähimmät kumppanit ovat Yhdysvallat ja Iso-Britannia.

”Haluavatko suomalaiset todella maksaa merkittävän osan Nato-järjestelmiin sopivasta Pohjolan armadasta, joka täyttää Baltian hävittäjätyhjiötä? Onko HX-hanke Suomen Nato-option ässä hihassa – se syy, josta ei suoraan suurelle yleisölle haluta puhua?” Näin kysyy kirjassa professori Jukka Pakkasvirta ja jatkaa:

”Tervettä itsekkyyttä on käyttää 20–30 miljardia oman yhteiskunnan tarpeisiin, ei eurooppalaisten tai yhdysvaltalaisten asefirmojen voittojen kasvattamiseen… Olisiko päättäjien päivitettävä tilannekuvansa – erityisesti vuonna 2021, kun ainoa ja oikea poikkeustila johtuu viruksista, joita ei rynnäkköhävittäjillä torjuta.”

Kari Pitkänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua