Humoristinen kauhukertomus muistisairauden uhreista – arviossa Minna Lindgrenin Soteorpo

Kuvat: Jarkko Mikkonen / Teos

Omaishoitajan ja hoidettavan arki on alussa haastavaa; se on sana, jota käytetään, kun mikään ei suju eikä apua saa. Omaishoitaja ja hoidettava saavat apua joskus, harvoin tai eivät koskaan.

Minna Lindgrenin Soteorpo (Teos, 2024) voisi olla opas muistisairaan ja omaishoitajan arkeen ja tulevaan, vaikka se onkin fiktiota. Sote-palvelut ovat uudistus uudistuksen vuoksi. Ne tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat olemassa paperilla, mutta eivät luultavasti toimi.

Markku Umpivaara on kunnanjohtaja, joka eläköityy ajallaan ja aloittaa ansaitsemansa työstä vapaan elämän. Hänen vaimonsa Pirjo odottaa myös innokkasti tulevaa, uusia maisemia ja asioita, joita he tulevat eläkkeellä kokemaan. Pirjo on työskennellyt lähikasvatuksen parissa. He ovat olleet naimisissa yli 20 vuotta ja ovat yli nelikymppisinä tavattuaan lapsettomia. Heillä on ollut yhdessä kaikki hyvin.

Markun eläköidyttyä Pirjo alkaa huomata miehessään muutoksia ja yrittää ymmärtää tapahtumia: muistamattomuutta, huutamista, älytöntä tuhlaamista ja pettämistä. Jonkun ajan kulutta Pirjo saa pettyneenä tarpeekseen. Hän haluaa avioeron.

Ero peruuntuu, koska Markku menee pakotettuna lääkäriin ja saa Alzheimer-diagnoosin. Pirjolle mikään ei ole enää niin kuin ennen.

* *

Ystävät ja työkaverit katoavat molempien lähipiiristä. Viranomaiset ovat tavoittamattomissa, nettisivustot ovat vitsi ja vastaukset englannista huonosti kääntyneitä tekstejä.

Kaupungin terveydenhoito on juuri siirretty uuteen ilmiöön: laajaan hyvinvointialueeseen. Pirjo huomaa heti, ettei siinä toimi mikään. Aikoja ammattilaisten luokse ei saa, eikä lain määräämiä taksiseteleitä tai vapaapäiviä.

Viimeinen neuvo on liittyä etäyhteydellä vertaistukiryhmään. Siellä kaikilla on yhtä vaikeaa eikä kukaan ole saanut apua. Kun joku pyytää toiselta omaishoitajalta apua, kaikki puhkeavat väsyneinä hillittömään nauruun. Millä ajalla kukaan pääsisi auttaamaan toista omasta ”vankilastaan”? Arki on täynnä epämääräisiä yllätyksiä.

* *

Pirjo on yksin ja niin on Markkukin, joka elää pian täysin omassa maailmassaan. Väkivalta vaimoa kohtaan lisääntyy, kiroilu ja tavaroiden rikkominen on jatkuvaa. Markku on kuin sekoitus pikkulasta teini-ikäistä. Pirjo on koko ajan väsynyt, Markku sitä vastoin nukkuu pillereillä, että jaksaa taas riehua.

Parasta ja pahinta ovat viralliset termit, joilla terveydenhoidon ja vanhustenhuollon asioita ja organisaatioita kutsutaan. Jos ne muistaa, saattaa joskus saada apua, tai ainakin jonkun puhelimeen.

Soteorpo on kauhutarina siitä, kuinka uudistukset menivät pieleen. Kukaan, jolla on valtaa, ei tajunnut tai halunnut pysäyttää muutoksia, jotka eivät perustuneet helpon ja hyvän hoidon saavuttamiseen.

* *

Minna Lindgrenin romaanien tapaan Soteorpossa on huumoria. Ja kun sitä on, se on oikeasti hauskaa ja huomiot asioista ja tapahtumista tarkkoja. Tulevaisuus pelottaa, koska tässä ollaan todellisen elämän äärellä.

Lindgren kirjoittanut kymmenen romaania, Ehtoolehto-trilogian ja useita teoksia musiikista ja musiikin tekijöistä.

Maija Kääntä

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua