Axel Gallénilla oli säpinää rouva Viivi Palanderin kanssa, Viivi erosi mutta vamppasi toisen taiteilijan

10.04.2020

Kirja-arvostelu: Viljami Puustinen piirtää kirjassaan Veljekset Gallén hienon kokonaiskuvan paitsi oman sukunsa, myös koko heräävän Suomen aamunkoitosta 1900-luvun taitteessa. Tiesittekö, että Maksim Gorki oli vähällä tehdä kansallistaiteilijasta pankkiryöstäjän?

Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel


Viljami Puustinen: Veljekset Gallén. Like Kustannus, 2020. 320 sivua

Syystalvena 1901–1902 Tampereen sosieteeteissa supistiin.

Kaupunginviskaalinrouva Viivi Palanderin ja taiteilija Axel Gallénin välillä oli jotain. Ainakin Axel vieraili usein Keskustorin laidalla sijainneessa Palanderin talossa ja rouva Palander puolestaan hänen työhuoneellaan.

Vaimolleen Marylle Axel kuvaili, kuinka hän oli lopen uupunut tapaamisten jälkeen. Ei, kyse ei ollut siitä, vaan virallisesti Viivi Palander halusi tunnetun taiteilijan arvioivan tekemiään piirroksia ja opettamaan häntä taiteen jalossa taidossa. Tosin Axel myönsi, että rouva Palander kiusasi häntä jatkuvasti katseillaan ja vihjailuillaan.

Viivi-rouva taisikin olla aika lääpällään. Hän kyseli Axelin neuvoja vähän kaikesta, jopa oman taloutensa taide-esineiden laadusta. Ja kun mestari oli todennut jotkut esineistä rumiksi, emäntä särki ne armotta lattialle ja jätti kotiapulaisen siivottaviksi.

Osapuolet olivat tutustuneet vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa Axel maalasi Kalevala-aiheisia kuvia Suomen paviljongin kupoliin. Illanvietossa, josta Karl Palander oli poistunut ennen vaimoaan, huhuttiin tapahtuneen jotakin sopimatonta Axelin ja Viivin välillä.

Orastanut suhde tyrehtyi lopulta siihen, että avioeron ottanut Viivi vamppasi toisen taiteilijamiehen. Hän oli kuvanveistäjä Ville Vallgren.

Veljekset Gallén -kirjan kansi.

Viivi on vaiettua historiaa

Axelin, Viivin ja Villen sekä kymmenien muiden aikansa kuuluisuuksien elämästä ja maailmasta kertoo Viljami Puustisen tuore tieto- ja elämänkertakirja Veljekset Gallén.

Ja hienosti kertookin, sillä Axelin rinnalla Puustinen kuljettaa hänen isoveljensä Unon tarinaa. Tähän mennessä Uno Gallénille on jäänyt lähinnä historiallisen alaviitteen rooli, mutta Puustinen nostaa hänet lähes tasavertaiseksi päähenkilöksi tunnetun kulttuurisuvun vaiheissa.

– Minulle yllättävää oli, että Axelilla oli säpinää Viivi Palanderin kanssa. Se on vaiettua historiaa. Viivi ei ollut mikään turhake, vaan muusa. Kirjaa tehdessäni luin hänen muistelmansa ja yhden hänestä tehdyn gradunkin, Puustinen kertoo.

Vanhimmasta veljestä Uno Gallénista tuli liikemies, vapaamuurari ja etäisä.

”Hyvä tarina, totuus edellä”

Viljami Puustisella on kirjalleen poikkeuksellisen hyvät syyt. Unon tytär May ”Lullan” Gallen on hänen isoäitinsä, jota hän ei koskaan ehtinyt oikeasti tavata. Puustinen syntyi vuonna 1969, ja Lullan kuoli seuraavana vuonna.

Viljamin isä Kauko Puustinen on Lullanin nuorin poika. Kun isä-Puustinen ei innostunut sukunsa tarinan kirjoittamisesta ja perheen arkistoissa lojuneiden kirjeiden, korttien ja valokuvien perkaamisesta, poika Viljami ryhtyi toimeen itse.

”Pyrkimyksenäni on ollut kirjoittaa hyvä tarina, mutta totuus edellä”, hän määrittelee teoksen jälkisanoissa.

Puustinen on saanut taiteentutkijan koulutuksen ja työskennellyt musiikkilehti Rumban päätoimittajana.

Tästä kirjasta todella näkyy, kuinka molemmista poluista on ollut hyötyä, ensin monipolvisen tarinan hahmottamisessa ja lopulta sen hallitussa purkamisessa koukuttavaksi perhesaagaksi.

May ”Lullan” Gallén esiintyi laulajana avioliittoonsa saakka. Virallinen artistikuva on vuodelta 1923.

Äidin henkinen perintö

Gallénin suvun uudemmat vaiheet alkavat Tyrväältä Jaatsin talosta, jota isännöi pelätty nimismies Peter Wilhelm Gallén. Hän sai Matilda-vaimonsa kanssa viisi lasta ja ilmeisesti muiden kanssa monta kertaa enemmän.

Tunnustettuja lapsia nimismiehellä oli 13, ja enemmästä vaimo ei Matilda ei välittänyt tietää.

Gallénin talossa varttuivat Uno, Axel ja Walter sekä nuoremmat sisarukset Filip ja Viola. Tyrvää säilyi suvun henkisenä keskuksena poikien koko elämän ajan, sillä Matilda palasi sinne lopulta takaisin Helsingistä. Pääkaupunkiin oli muutettu, kun Wilhelm menehtyi yllättäen, ja vastuu lapsista jäi yksin äidille.

Axel piirsi nuoresta pitäen. Unon intohimo oli musiikki, erityisesti viulumusiikki. Äiti suosi Axelia, mutta kannusti heitä kaikkia eteenpäin ja etsimään henkisyyttä. Ajan muoti-ilmiöitä olivat teosofia ja spiritismi.

Elämänsä loppuvuosina Yhdysvalloissa Uno perehtyi syvällisesti vapaamuurari-aatteeseen ja kohosi merkittävään asemaan omassa loosissaan New Yorkissa. Saman loosin jäsen numero 13 oli muuten Jean Sibelius.

Myös Akseli Gallen-Kallela kiinnostui vapaamuurariudesta. Tässä hän on kuvattu veljeskunnan oppilasmuurarin asussa Porvoossa vuonna 1923.

Perhe jäi Suomeen

Gallénin veljesten tarinat erkanivat varhain. Axel ryhtyi toteuttamaan taiteellisia intohimojaan ja eteni uralla nopeasti. Samalla hän tutustui käytännöllisesti katsoen kaikkiin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen kansallisen heräämisen ajan merkkihenkilöihin Suomessa ja laajemmin Euroopassa.

Unosta tuli liikemies, milloin paremmalla ja milloin huonommalla menestyksellä. Hän löysi vaimonsa Ellenin Ruotsista, työskenteli Helsingissä ja Pietarissa ja saapui lopulta Ellis Islandin kautta New Yorkiin 17. elokuuta 1902 – yksin, sillä surkean onnettomaksi muuttunut avioliitto Ellen-vaimon kanssa veteli viimeisiään. Erilaisiin tekosyihin vedoten Ellen oli jäänyt Suomeen 5-vuotiaan Lullanin kanssa.

Pelkästään vuonna 1902 Amerikkaan saapui 22 000 suomalaista. Suuri osa heistä oli nuoria neitoja ja miehiä, ja harva heistä osasi englantia. Lännen suureen sulatusuuniin mahtuivat kuitenkin kaikki.

”Palavasti rakastamani Ellen! Oi, en enää kestä tätä. En olisi ikinä uskonut, että kidun näin kaivatessani sinua, ainoa ja ensimmäinen rakkauteni, jota rakastan niin, että olisin valmis tekemään rikoksen siitä onnesta, että saisin vielä kerran pitää sinua sylissäni”, Uno maanitteli yhä kylmäkiskoisemmaksi muuttuvaa vaimoaan.

Uno piti yhteyttä tyttäreensä yhteyttä postikorteilla ja kirjeillä sotavuoteen 1914 saakka.

Valtameri erotti veljekset

Uno ei enää nähnyt tytärtään, mutta pärjäsi afääreissään kohtalaisesti. Lämmin ja toistuva kirjeenvaihto isän ja tyttären välillä kanssa katkesi 1. maailmansodan syttymiseen 1914.

Isä ei palannut Suomeen, eikä Lullan toisaalta päässyt ikinä matkustamaan Amerikkaan. Se johti ilmeisesti vieraantumiseen. Myöhemmin Lullan antoi Kauko-poikansa ymmärtää, että isä oli kylmästi hylännyt entisen perheensä.

Uno ei avioitunut uudelleen, mutta eli Yhdysvalloissa hyvin sosiaalista elämää, varsinkin vapaamuuraripiireissä. Se katkesi vasta, kun hänet löydettiin kuolleena asunnostaan tammikuussa 1919.

Myöhemmin myös Akseli perheineen vietti Amerikassa kolme vuotta. Lullanille tehtyjen lupausten vastaisesti hän ei koskaan käynyt veljensä haudalla.

– Kumpikin veljeksistä eli täysillä tahoillaan. Valtameri erotti heidätkin. Unon haudan löytäminen saattoi olla Axelille liian hankala urakka, Viljami Puustinen arvelee.

– Viivi Palander ei ollut mikään turha nainen, vaan muusa Axel Gallénille, Viljami Puustinen sanoo aikanaan kohauttaneesta tamperelaisrouvasta. Kuva: Toni Härkönen

Gorki houkutteli keikalle

Viljami Puustinen nivoo suomalaiset kulttuurivaikuttajat mukaan sukunsa tarinaan mestarin elkein. Kirja etenee hyvin intensiivisesti, lähteitä on käytetty runsaasti ja taiten, ja tuttuja nimiä vilahtelee esiin sivu toisensa jälkeen: Kajanus, Sibelius, Edelfelt, Merikanto, Aho, Mannerheim, Tillander, Erkko, Järnefelt ja niin edelleen. Tässä seurassa ei pitkästy.

Anekdootit ovat hersyviä. Maksim Gorki majaili Axel Gallénin luona Helsingin Erottajalla, ja taiteilija oli vähällä tulla vedetyksi mukaan venäläisradikaalien masinoimaan pankkiryöstöön, jossa yksi vahtimestari surmattiin ja ryöstäjät saivat 200 000 ruplan saaliin.

Axel oli väistänyt vaaran pakenemalla ilvesjahtiin Konginkankaalle. Tuolta reissulta saalista ei sitten herunut.

Kajustaflan, Probleemi, Symposion – rakkaalla taululla on monta nimeä. Sibelius antoi luvan taulun esittelyyn näyttelyssä, mutta kauhistui yleisön reaktioita.

Miten saa äidin itkemään?

Sibelius puolestaan veti herneen pahasti nenäänsä Axelin maalaamasta Probleemi-taulusta, joka nykyisin tunnetaan nimellä Symposion.

Kuva päätään pitelevästä viinamäen miehestä ei sopinut kansallissäveltäjäksi pyrkivälle Sibbelle, joka oli menettää luvatun apurahansa ja Tuusulasta Ainolalle luvatun tontin.

Entä tiesittekö, että Lemminkäisen äidin mallina yhdessä Axelin kuuluisimmista tauluista oli hänen oma äitinsä Mathilda?

Vuonna 1897 tehty temperamaalaus on yksi ikonisista Suomi-kuvista, ja senkin valmistumiseen liittyy kipeä salaisuus: saadakseen äitinsä itkemään Axel alkoi ensimmäistä kertaa puhua tälle 4-vuotiaana kurkkumätään kuolleesta tyttärestään Marjatasta ja lapsena menettämästään Anna-siskosta.

Tyrvään lisäksi kirjassa vilahtelee muitakin länsisuomalaisia ja pohjoishämäläisiä nimiä. Yksi Axelin mielipaikoista oli tunnetusti Sääksmäen Rapola. Ruovedelle kohosi ateljeetalo Kalela, joka tosin oli alkujaan niin vetoinen paikka, ettei edes perhe itse siellä viihtynyt.

Suomalaisen maalaustaiteen ikonisen äidin mallina oli Matilda Gallén. Axel sai äitinsä itkemään puhumalla julmia.

Kuuluisat viimeiset sanat

Viljami Puustinen toivoo, että hän saisi tietää vielä enemmän isoäitinsä äidin Ellen Thörnbergin vaiheista, ajatuksista ja motiiveista. Niitä saattaa olla tulossa sen jälkeen, kun kirja on käännetty ruotsiksi.

Axel Gallén suomensi nimensä Akseli Gallen-Kallelaksi vuonna 1907. Kallela oli suvun vanhan kantatalon nimi. Suomen kansallistaiteilijaksi kohonnut mestari menehtyi keuhkokuumeeseen Tukholmassa 7.3.1931.

Hänen työtään jatkoi poika Jorma, josta tuli 1.12.1939 ensimmäinen talvisodassa kaatunut suomalaisupseeri. Horjahtaessaan luodin tielle hän pelasti toverinsa, sittemmin jalkaväenkenraaliksi ylenneen Adolf Ehrnroothin hengen.

Tapaus todistaa elämän sattumanvaraisuudesta ja herkkyydestä, jota Puustinen pohtii kirjassa useasti. Mutta mitä hän itse pitää kestävimpänä oman sukunsa perintönä?

– Suomalaista taidetta. Koulutuksen sekä itseopiskelun voimaa. Sinnikkyyttä. Tiettyä käsitystä siitä, että henkinen kasvu on suotavaa.

Puustinen kiittää kaikkia kirjansa tekemiseen osallistuneita lauseilla, jotka ansaitsevat jäädä elämään:

”Muistamalla menneet muistamme itsemme. Muistamme arvomme. Paikkamme ihmiskunnan jatkumossa. Että emme ole syntyneet ja kuolleet syyttä.”

Kari Pitkänen