Kirja-arvio: Historia on täynnä mulkeroita, kusipäisiä hallitsijoita, jotka ovat vastuussa loputtomasta kärsimyksestä ja satojen miljoonien ihmisten kuolemista. Tampereella voi tutustua kahteen heistä: Draculan esikuvaan Vlad III:een ja vallankumousjohtaja V.I.Leniniin, Kari Pitkänen kirjoittaa.

”Historia opettaa miten sitä pitää väärentää”, natsismin ja kommunismin varjossa kasvanut puolalainen aforistikko Stanislaw Jerzy Lec tiesi.

Useimmin maailmanhistoriaa on väärennetty nostamalla jalustalle juuri ne hallitsijat, sotapäälliköt ja uskonnolliset johtajat, joiden teot kestäisivät julkisuutta kaikkein vähiten.

Otetaan vaikka Martti Luther: reformaatiota propagoidessaan virkaheitto saksalaismunkki tuli samalla kylväneeksi niin hurmeiset antisemitistin siemenet, että jälleen tulleiden on ollut helppo rakentaa tälle perustalle vaikka millaisia vihakampanjoita.

Näistä historian aiheettakin korottamista suurmiehistä – sillä totta vieköön, miehiä he kaikki ovat – on valtiotieteiden lisensiaatti Ari Turunen koostanut tietokirjan, jolla on paljon puhuva nimi: Mulkerot.

”Liian iso annos dopamiinia yläpäässä ja testosteronia alapäässä on tuhoisa yhdistelmä kenelle tahansa valtaan nousseelle miehelle”, Turunen kirjoittaa.

Hyvin kiteytetty. Aika usein näyttää olevan kyse myös lapsuuden onnettomista kokemuksista sekä äidin- ja isänrakkauden puuttumisesta kasvuiässä.

Lenin-museo joutaa mennä

Turunen esittelee kirjassaan 26 historiallista kusipäätä, joista pahimpia voi pitää sadisteina sanana varsinaisessa merkityksessä.

Iivana Julman pahuus kohdistui valikoimatta sekä ihmisiin että eläimiin. Attila joukkoineen hävitti kokonaisia kaupunkeja ja niiden asukkaat. Belgian kuninkaan Leopold II:n ahneuden takia kuoli kymmenen miljoonaa asukasta Kongossa, jonka kylmäkiskoinen kuningas oli läänittänyt henkilökohtaiseksi omaisuudekseen.

Kahdella kirjan pahiksella sattuu olemaan vankka kytky Tampereelle. Vapriikin Dracula-näyttelyn ja koko vampyyrihahmon innoittaja oli Valakian ruhtinas Vlad III, joka huvitteli seivästämällä ihmisiä ja naulaamalla lakit vieraidensa päähän.

Vladia pelkäsi ja kunnioitti jopa Konstantinopolin vallannut sulttaani Mehmet II, joka sentään itsekin on saanut oman lukunsa Turusen mulkerokronikkaan.

Lenin-museon olemassaolo kyseenalaistetaan aika ajoin. Museon verkkosivuilta löytyykin asiaa käsittelevä teksti: ”Miksi Tampereella on Lenin-museo?” Kuva: Työväenmuseo Werstas

Toinen Tampereella tuttu on Vladimir Lenin, jota kunnioitetaan täällä omalla museolla. Kevyt ja harmiton neukkunostalgia on kuitenkin niin kaukana Leninin varsinaisista ajatuksista ja toimista, että museolle on enää vaikea keksiä pitävää olemassaolon oikeutusta.

”Hirttäkää (ja huolehtikaa siitä, että hirttäminen tapahtuu täysin kansan nähden) vähintään sata tunnettua kulakkia, rikasta ihmistä, verenimijää”, oli Leninin toimintaohje 11.9.1918 Penzan alueen bolsevikeille.

Leninin aloittama maatalouden pakkokollektivisointi tappoi viisi miljoonaa ihmistä vuosina 1921–1922.

Jackson innoitti Trumpia

Mulkerot on helppolukuista historiankirjoitusta. Luonnehäiriköiden kuvaukset ovat nasevan suppeita, joskus vähän liikaakin. Parhaimmillaan Turunen kuvaa historiaa hyvinkin vetävästi, kuten löytöretkeilijä Vasco da Gaman elämäntarinassa.

Jotkut kirjan valinnat oudoksuttavat. Keisari Augustus saattoi olla kuvatun kaltainen kontrollifriikki, mutta mielensä pahuudessa hän tuskin ylsi lähellekään samalle tasolle kuin monet muut Rooman keisarit. Sama koskee Harun Al-Rasidia, Tuhannen ja yhden yön kalifia, vertailussa muihin Bagdadin hallitsijoihin.

Kirjan toiseen painokseen on yhä jäänyt joukko typeriä oikeinkirjoitusvirheitä, jotka olisi ollut helppo karsia millä tahansa tietokoneen oikolukuohjelmalla.

Mutta onko pahuus pelkää historiaa? Varmasti ei, vaikka sen muodot ovat muuttuneet ja sen tekijöiden tavat hienostuneet.

Jokaisen historiaa tuntevan pitäisi ainakin kavahtaa Donald Trumpin kuvavalintaa toimistonsa seinälle. Kuva esittää Andrew Jacksonia, Yhdysvaltain seitsemättä presidenttiä.

Jackson ei sietänyt ketään, joka oli hänen kanssaan eri mieltä, katui sitä, ettei ollut pystynyt hirttämään varapresidenttiään ja oli vastuussa 100 000 intiaanin pakkosiirroista. Heistä 15 000 kuoli matkalla, jota intiaanit itse nimittävät Kyynelten poluksi.

Lopuksi vinkki kustantajalle: myykää Mulkerot-kirjan julkaisuoikeudet Venäjälle, mutta liittäkään mukaan bonuksena uusi luku Stalinista. Isä Aurinkoista kun nostetaan kovalla tohinalla itänaapurissa uudelleen jalustalle.

Kari Pitkänen

Ari Turunen: Mulkerot – Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja

Into, 2019.

300 sivua.