Kuvat: Marek Sabogal / Gummerus
KIRJAT | Kiltti poika on Antti Röngän kolmas romaani. Se kuvaa nuoren ihmisen yksinäisyyttä ja ahdistusta, josta ei pääse eroon taksilla eikä rahalla. Kiltti poika on yksin ja elossa.
”Nojaan pääni taksin takaikkunaan ja hengitän, mielessäni pelottava aavistus, että olen oikeasti tässä ja että tämä hetki on totta.”
ARVOSTELU
Antti Rönkä: Kiltti poika
- Gummerus, 2024.
- 160 sivua.
Antti Röngän Kiltti poika -romaanin (Gummerus, 2024) päähenkilö toimii tarvittaessa töihin kutsuttavana sijaisopettajana.
”En viitsinyt kieltää, pitää kuria, vaikka tiesin että lukion opiskelijat arvostivat jämäkkyyttä ja selkeitä rajoja, ja että liian kiltti opettaja tuntui epämääräiseltä ja epäluotettavalta. Liian kiltti ihminen, se ärsyttää kaikkia.”
Romaani kertoo 27 vuotta täyttävän nuorenmiehen viikonlopusta. Rönkä sanoittaa taitavasti ihmisen tuntoja, epävarmuuksia ja vajavuuksia. Kiltti poika on juonellinen tarina, mutta juoni on romaanissa toissijainen. Olennaisinta antia on se, mitä romaanin minä tuntee ja ajattelee, miten maailman kokee.
”En jaksa enää, ajattelin, ja ajattelin, että oli kohtuutonta ajatella niin. Mutta ajattelin silti. En halua enää olla täällä, olla tällainen. Ajatuksia, päätöksiä. Kytevää oloa, että on saanut tarpeekseen. Kohteetonta halua repäistä ja ylittää rajoja, rikkoa kaikkia niitä sääntöjä, joita on totellut turhaan. Halua muuttua, tehdä jotakin tälle kaikelle, olla joku toinen. Mutta lopulta vain nousee ja kävelee ulos ja menee baariin, koska se tuntuu olevan lähimpänä. Lähimpänä poissa.”
Ajatukset – pitävät koossa vai hajottavat?
Röngän aiempien romaanien ahdistus ja häpeä ovat vahvasti läsnä myös tässä teoksessa. Ei ole helppoa olla lapsi eikä nuori aikuinenkaan, varsinkin jos sattuu olemaan herkkä ja jatkuvasti itseään tarkkaileva ja ajatuksia päässään pyörittävä ihminen.
”Millä muulla maailmaa pitäisi koossa ellei ajatuksilla?”
Muut hokevat, että pitäisi ryhdistäytyä, ja sitä päähenkilö hokee myös itse itselleen, mutta helpommin hoettu kuin tehty. Tosin jonkin verran ryhtiä aina löytyy, romaanin kertojaminäkin räpistelee suoriutuakseen kaikesta, mistä pitää suoriutua. Hän haluaa epätoivoisesti täyttää odotukset.
Romaanin minä tietää, mikä on vialla, mutta muuksi on vaikea muuttua.
”Tiedän sen, tiedän kaikki ongelmani ja näen tämänkin tilanteen ulkopuolelta, puolueettomasta kamerasta, näen huojuvan kävelyni ja silmien janoavan kiillon, halun riehua olemassaoloa näkyväksi. Tiedän vastaukset, tiedän mikä olisi oikein ja mitä nyt kannattaisi tehdä. Muta niin en tietenkään tee.”
Tulevaisuus – uhkakuva vai mahdollisuus?
Romaanissa on osuuksia, jotka ovat ikään kuin lapsen päiväkirjamerkintöjä. Aluksi vähän ärsyynnyin niistä, koska ajattelin, että ne ovat olevinaan oikeasti kuusivuotiaan kirjoittamia, vaikka kuusivuotias ei kykenisi jäsentelemään tuntemuksiaan noin. Tekstit ovat kuin aikuisen tuottamia lapsen ajatusten ja tuntojen tulkintoja, ajatusten kuvaamista niin kuin lapsi olisi ne ilmaissut, jos olisi osannut. Vasta vanhempana on mahdollista löytää tarvittavat sanat.
Myöhemmin käy ilmi, että olen ärsyyntynyt turhaan. Aikuisen vaikutukselle tulee selitys.
Romaanin alkutilanne on onneton: päähenkilö suunnittelee menevänsä junan alle. Siitä kuitenkin vielä rämmitään elävien kirjoissa eteenpäin, mutta mihin asti päästään? Päästäänkö kenties Berliiniin?
Ihmisillä on taipumus odottaa onnellista loppua, niin elämässä kuin romaaneissakin. Kun kertoo jonkin katkelman elämästä ja päättää kertomisen hetkeen, jossa valo pilkahtaa, saadaan aikaiseksi kertomus, jolla on onnellinen loppu. Jää elämään vähintäänkin illuusio siitä, että kaikki voi muuttua hyväksi, että lopulta kaikki on hyvin.
Sen pituinen se.
Sari Harsu
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.