Kuva: Niklas Sandström
KIRJAT | Heimanin maailmassa kotitila, ”heiman” paikallisella suomenruotsalaisella murteella, on elämän keskipiste, koska siinä ihmisen on paras olla. Romaani on kaunis ja koskettava eikä sen soisi loppuvan. Se on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi ja sille on soviteltu myös suomenruotsalaisten oman Täällä Pohjantähden alla -teoksen manttelia.
ARVOSTELU
Ann-Luise Bertell: Heiman
- Förlaget, 2020.
- 381 sivua.
Ann-Luise Bertellin Heiman-romaanin (Förlaget, 2020) päähenkilö on sanojen taituri, naisten naurattaja ja menestyvä huutokauppameklari Elof Westerback pienestä Kimon kylästä Oravaisissa, kirjailijan omilla kotikonnuilla. Elofin onnettomuus on ikuinen pelko, jota hän aina joutuu peittämään. Hänen piti olla isoveli, kun isä kuoli ja tämä oli vasta alkua: hänen piti koko elämänsä olla jotain enemmän kuin mitä oli.
Elof on vain kymmenvuotias, kun hän ja pikkuveli Ivar jäävät orvoiksi. Äiti on kuollut jo aiemmin ja sitten isä menehtyy keuhkotautiin. Perinnöksi pojat saivat topan rintasokeria ja Elof kotitilan, kunhan olisi aikuinen.
Veljekset viettävät poikavuotensa äidinäidin ja tämän perheen hoivissa läheisessä kylässä.
Bertell on mestari kuvaamaan lasten maailmaa ja tuntoja. Hän maalaa tarkasti yksinkertaisella, täsmällisellä kielellä kokonaisia pienoisnäytelmiä lukijan ja kuuntelijan silmien eteen. Toisinaan ne ovat riemastuttavia, kuten kuvaus sokerin makeudesta, tai saavat karhean palan kurkkuun, kuten kertomus lapsen ja variksen ystävyydestä.
Nuori Elof menee Tikkakoskelle asetehtaan töihin ja osaa jopa unissaan hajottaa, koota ja hoitaa Suomi-konekiväärin. Tappajaksi hänestä ei kuitenkaan ole. Sotavuodet ovat Elofille kova kärsimys, joka jäi varjostamaan elämää vuosikymmeniksi. Lasten lisäksi Bertell kuvaa koskettavasti sodan rikkomien miesten selviytymistä piinaavien muistojen ja viinapullojen välissä. Kummassakaan päässä ei ole mitään hyvää.
Sodan kautta Elof tutustuu Olgaan, josta tulee hänen kallionsa ja rakkaansa ja lopulta myös hoitajansa. Elofin ja Olgan elämä näyttäytyy sekä suurena rakkautena, arkisena puurtamisena, riitelynä että läheisyyden hetkinä. He ovat toistensa lepopaikka, jossa on hyvä olla, kuten kirjassa kauniisti todetaan.
Pariskunnalle syntyy tyttö ja poika ja olisikin hienoa saada tietää, miten heidän ja heidän lastensa elämät menevät. Onko synnyinseudulla ja kotipaikalla myös heille merkitystä; millaisia aikuisia tulee näiden syvälle Pohjanmaan maaperään juurtuneiden ihmisten jälkeläisistä?
Ann-Luise Bertell (s. 1971) on näyttelijä, kirjailija, ohjaaja ja toimi Wasa Teaterin johtajana 2010–2015. Hänen ensimmäiset runoteoksensa julkaistiin 1990-luvun lopulla. Hänen aiempia töitään ei ole suomennettu.
Heiman-romaanin kääntää suomeksi Vappu Orlov ja sen on määrä ilmestyä Tammen kustantamana keväällä 2021.
Kuuntelin Heimanin äänikirjana ja sen luki kirjailija itse. Tästä on viime aikoina tullut hyvinkin tavallista, eikä se aina välttämättä toimi; äänityö ja kirjan lukeminen on oma taitonsa siinä missä kaunokirjallisuuskin. Ann-Luise Bertellin lukemana Heiman sai kuitenkin vielä yhden ulottuvuuden ja lisäsi romaanin kerronnallisuutta ja nautittavuutta edelleen.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
