Kuva: Cinemanse
ELOKUVA | Hallie Meyers-Shyerin elokuvassa perhe on paras ja pahin. Michael Keaton esittää yksin jäävää isää, jolla on niin aikuisia kuin pieniäkin lapsia kahdesta avioliitosta.
”Kyse on aikojen ja tapojen muutoksista. Neljässäkymmenessä vuodessa kaikki on perhekuvioiden osalta muuttunut.”
ARVOSTELU
Isäni Goodrich
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Hallie Meyers-Shyer
- Pääosissa: Michael Keaton, Mila Kunis, Danny Deferrari, Michal Urie, Vivien Lyra Blair, Jacob Kopera, Kevin Pollack
- Ensi-ilta: 20.12.2024
Andy Goodrich on toista kertaa naimisissa. Hänellä on 9-vuotiaat kaksoset jälkimmäisestä avioliitosta. Ensimmäisestä avioliitosta on 36-vuotias tytär, joka on raskaana.
Aamuherätys yllättää, vaimo ilmoittaa menneensä katkaisuhoitoon. Hädissään Goodrich yrittää väittää, että vaimolla ei ole tarvetta hoitoon ja että hän hakee heti tämän kotiin. Vaimo lopettaa puhelun pyytämällä avioeroa.
Goodrich on galleristi, jonka taidekaupalla menee huonosti; taulut eivät käy kaupaksi ja vuokrat ovat maksamatta. Henkilökunta tarvitsee työtä ja palkkansa.
Vakavista aiheista huolimatta elokuvassa on komiikkaa. Väliin huudetaan ja kerrotaan toisista totuuksia, mutta kaikesta voidaan keskustella ja yleensä päästään jonkinlaiseen ratkaisuun. Hetken aikaa kaikki on taas aika hyvin.
* *
Kyse on aikojen ja tapojen muutoksista. Neljässäkymmenessä vuodessa kaikki on perhekuvioiden osalta muuttunut. Miehenkin oletetaan nykyisin osallistuvan perhe-elämään, lastenhoitoon ja kotielämään.
Kysymys on siis miehen elämästä silloin joskus tuoreena ja nyt kokeneena isänä. Lasten koulunkäynnin ja muiden tarpeiden huomioiminen ja kaikkien lupausten muistaminen on vaikeata. Kuusikymppisen miehen elämässä kaikki entinen tulee vastaan lapsenlapsen syntymän aattona ja sen seurauksena riittää mietittävää.
Olisiko niin, että Andy on aina ollut enimmäkseen kiinnostunut itsestään ja työstään ja tykkää olla perheellinen vain, koska ei pidä yksinäisyydestä.
* *
Elokuva on paljolti Michael Keatoninin esittämän ja letkeästi liikehtivän vanhenevan miehen ilmeikkyyden varassa. Andy on ikänsä puolesta mies, joka ehkä pystyisi vielä parantamaan käytöstään. Toisaalta onko kaikkien pakko olla niin sopeutuvia, kuten Danny Deferrarin esittämä vävy Pete, jota Andy kutsuu nysväksi. Andy tosin joutuu myöntämään, että nykyisin Peten kaltaisilla miehillä on enemmän kysyntää kuin hänellä.
Mila Kunis (tytär Grace) saa vihdoin purkaa tunteitaan siitä miten asiat ovat olleet ja muuttuuko mikään.
Andyn kohtaamiset entisen elämän, ex-vaimon ja entisten ystävien kanssa ovat mielenkiintoista katsottavaa. Muiden ilmeistä näkyy paljon. Mukana on myös ajanmukainen muodikas retriitti isälle ja aikuiselle tyttärelle, jossa traumoja käsitellään erikoisilla tavoilla.
* *
Isäni Goodrich -elokuvassa ei ole oikeastaan mitään uutta. Nähdään ne tavalliset tarinat aikojen ja tapojen muuttumisesta, erityisesti miehen elämässä. Perhe on paras ja pahin on vanha viisaus tässäkin tarinassa. Elämästä pitää saada nauttia, vaikka väkisin ja omillaan, kunnes tulee kohta, jossa haluaakin olla osa perhettä tai muuta laumaa.
Mainioita 9-vuotiaita kaksosia näyttelevät Vivien Lyra Blair (Bille) ja Jacob Kopera (Mose), joilla on puheissaan terävyyttä. He osaavat viihdyttää eivätkä ole rooleissaan pikkuvanhoja vaan aitoja lapsia.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
Italialaisen naisen elämää sodan jälkeen hellan ja nyrkin välissä – arviossa Ainahan on huominen
ELOKUVA | Paola Cortellesin esikoisohjaus oli Italian vuoden 2023 katsotuin elokuva. Eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Roomassa.
Bhutaniin saapuu demokratia ja amerikkalainen aseen ostaja – arviossa The Monk and the Gun
ELOKUVA | Pawo Choyning Dorjin ohjaama ensi-iltaelokuva kertoo tärkeistä tapahtumista lempeästi.
Ikääntyneiden ihmisten suloinen rakkaus koskettaa – arviossa ensi-iltaelokuva Pieni pala kakkua
ELOKUVA | Maryam Moghadamin ja Behtash Sanaeehan ohjaama ensi-iltadraama on viehättävä tarina rakkaudesta ja elämänilosta.