Tulevaisuuden ihmisyhteisö ei välttämättä hyväksy eläviä eläimiä – arviossa ensi-iltaelokuva Orava

Miro Lopperi. Kuva: Max Smeds / Bufo

Pieni suloinen ja ketterä orava saa edustaa Markus Lehmuruusun elokuvassa yhtä oman lajinsa uhanalaisista. Nimeämättömään tulevaisuuteen sijoittuva elokuva onnistuu luomaan vaikutelman siitä, että orava on oikea, todellinen, ja ehkä se onkin, ehkä ei. Söpöstä oravasta on mahdollista tulevaisuudenkin ihmisten pitää, vaikka sen olemassaolo edustaa aikakauden ihmisille riskejä. Tulevaisuuden ihmisyhteisö ei välttämättä hyväksy eläviä eläimiä vaan säilöö täytettyjä lajeja varastoon.

Suomalainen tulevaisuus näyttää Oravassa samankaltaiselta kuin monissa muissa tulevaisuuden dystopiaa kuvaavissa elokuvissa. Lavasteet ovat pitkälti valkoisia, virtaviivaisia, askeettisia ja neutraaleja. Ulkoinen maailma on typistynyt ihmisten rutiininomaisiksi, steriileiksi sisätiloiksi, joissa tehdään futuristisia töitä ja kommunikoidaan keskenään rajallisesti ja konemaisesti. Kullakin on oma paikkansa ja tehtävänsä, eikä yhteisöjen sääntöjä saa rikkoa. Mutta tämän elokuvan painopiste ei ole dystopiassa vaan inhimillisyydessä sekä ihmiskunnan luontosuhteessa. Luonto on vaarallinen paikka, jonne on kiellettyä mennä.

Elokuva näyttää, että tulevaisuuden teknologia pitää huolen ihmisten välttämättömien tarpeiden toteuttamisesta. Elollisesta luonnosta muistuttaa aluksi vain melko kömpelö koirarobotti. Visuaaliset kehykset sekä ihmisten asema teknologian määrittelemässä maailmassa ovat Oravassa kuin väritön asetelma, jota vasten tapahtumat tuovat väriä. Oravan maailma toimii ennemminkin parodisena kehyksenä kuin 2001: Avaruusseikkailun kaltaisena tekoälyn manifestina. Elokuva ei hukkaa päähenkilöään, oravaa, yliälylliseen mallinnukseen, vaan kuljettaa tarinaa inhimilliseen ja piilohumoristiseen suuntaan.

* *

Elollinen luonto tulee tässä tarinassa sisätiloissa eläville, tuhoutunutta luontoa karttaville ihmisille lähelle vain vilkkaan oravan, omaa lajityyppiään toteuttavan näppärän eläimen muodossa. Maapallon aiemmat eläimet näyttäytyvät vain varastossa täytettyinä. Orava on elokuvassa paljon vartijana.

Omaa lajiaan elokuvassa edustaa Pasi, jonka pelkistetyn ankea koti on yhteydessä hänen työpaikkaansa. Tarina näyttää, että luonnon sijaan teknologia pystyy palauttamaan yksilöiden hormonaalisen tasapainon, joka järkkynee siksi, että ihminen näyttäytyy pääosin konemaisesti toimivan yhteisön persoonattomana osana. Tässä maailmassa mies on kuitenkin yhä mies ja nainen on nainen, vaikka kovin luontevalta ei heidän yhteytensä aluksi tunnu, ainakaan työpaikalla. Seksuaalisuus saattaa vaikuttaa yhtä tunteettomalta kuin yhteisön muukin elämä. ”Turvallisuus, mukavuus, puhtaus” on ajankuvan slogan.

Dystopiaan liittyy tarinaa luonnehtiva tunteiden ilmaisun niukkuus ja monenlainen suojautuminen menneisyyden ulkomaailmalta, josta ihmiskunta on vieraantunut ja jota se pelkää. Tulevaisuuden yhteisön elämä näyttää ihmisen vieraantumiselta

vapaudesta, ilosta ja niiden myötä myös pitkälti yksilöllisen luovuuden ilmaisuista. Kun jossakin kaukana vaikuttava luonto on uhka, myös luonnollisuus ihmisten välillä kangertelee.

Pasissa on kuitenkin yhä kykyä luonnon edustajan, elävän oravan ihmettelyyn ja ihailuun. Hän ottaa oravan salaa huolehdittavakseen. Omine tapoineen orava kykenee osin sopeutumaan, mutta luonnollista paikka sille ei tulevaisuuden maailmassa löydy, vaikka Pasi tekee parhaansa. Kun Pasi kohtaa lähemmin Emilian, joka tekee Pasin tavoin työtä viranomaisena tietojärjestelmien parissa, tarinaan virittyy uusi, inhimillisiä tunteita ennakoiva ulottuvuus. Ehkä oravakin saa uuden mahdollisuuden.

Kuva: Max Smeds / Bufo

* *

Miro Lopperi Pasina ja Mimosa Willamo Emiliana tekevät oivaltavat, inhimilliset roolityöt, tosin joutuen ylläpitämään rajoja kehittyvien tunteiden ilmaisussa yhteiskunnassa, jossa ihmisen asema teknologian osana on harpannut eteenpäin.

Muut tulevaisuuden ihmisten roolit myös heijastavat elokuvan aikakauden teknologian pohjustamia rajoitteita. Hannu-Pekka Björkman, Eero Ritala ja Pirjo Heikkilä tuovat tarinaan henkilöillään napakkaa rytmiä ja pinnanalaista huumoria. Heidän kauttaan draaman ja huumorin ainesten taustalla välkähtelee paikoin myös nykymaailman parodiaa.

Tarina sekä miljöön pelkistetty, hieman kolkko yksinkertaisuus, elokuvan pääosin kiireetön rytmi ja luontoarvoja puoltava sanoma tekevät katsomisesta antoisaa. Katsojan pulssin ei aina tarvitse nousta, vaikka vikkelä orava välillä johdattelisi aktiivisuuteen. Toki Orava-elokuvassa on hieman jännitystäkin, osin huumorin sävyttämänä katarttisena loppuhuipennuksena.

Uuden kaltainen, rauhallisesti etenevä ja meillä harvinainen lajityyppi on tervetullut täkäläisten elokuvien kirjoon, joka on kulkenut pitkän matkan kartano- ja maalaisromantiikasta kohti tieteiselokuvin uusia, persoonallisia ulottuvuuksia. Elokuvan tekijöitä saa kiittää astumisesta tarinankerronnan uudelta tuntuvalle luovalle alueelle.

Saana Saarinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua