Elokuva-arvio: Huono, tahallisen naurettava toimintaelokuva Angel Has Fallen räjäyttelee ihmisiä ilmaan vain, koska voi. Itsensä äärimmäisen tosissaan ottavan elokuvan ainoa valopilkku on Nick Nolten roolittaminen systeemiä vastustavaksi metsäläiseksi.

Jo kolmanteen osaansa ehtineen Has Fallen -elokuvasarjan päätösosa Angel Has Fallen palailee sarjan aloittaneen Olympos on valloitettu -elokuvan (2013) jäljille sikäli, että kun aloitusleffassa kohteena oli Valkoinen talo viranhaltijoineen, niin tällä kertaa Yhdysvaltain presidenttiin isketään vapaa-ajan kalastusreissulla.

Jutun juoni onkin salajuoni: presidentin henkilökohtaista gorillaa ja suojelusenkeliä, päänsäryistä ja pahoinvoinneista kärsivää Mike Banningiä (Gerard Butler) syytetään Yhdysvaltain presidentin salamurhayrityksestä. Nopeammin kuin ehtii sanoa paranoia katsoja huomaakin seuraavansa taas yhtä versiota tarinasta, joka sivuaa Alfred Hitchcockin elokuvista tuttua syyttömänä vainotun miehen tematiikkaa.

* *

Toimintaelokuvien tekijöille aihe on mieluisa ja usein käytetty. Syyttömyytensä todistamaan joutuvan sankarin tarinan yhdistäminen toimintaelokuvaan on tässä tapauksessa ollut työlästä. Ensinnäkin parhaat leffat syyttömyyttään todistavista sankareista ovat vaatineet pääosanesittäjiltään joltisiakin näyttelijänkykyjä. Paha vain, että Angel Has Fallenin päätähti Gerard Butler on näyttelijänä keittokinkkukoulukuntaa. Hänen suurin avunsa on ruho.

Elokuvassa hän joutuu kuvaannollisesti sanottuna kypsennettäväksi muottiin ladottuna lihamassana, jota ravistellaan, paiskotaan, ammutaan, kuumennetaan, lyödään ja savustetaan. Kuin ihmeen kautta hän tokenee kaikesta tästä torjuakseen juonen, joka on pohjimmiltaan sotateollisen kompleksin vallankaappaus.

* *

Elokuva paljastaa nopeasti korttinsa, yhdeksi sen keskeiseksi henkilöksi nousee Danny Hustonin esittämä entinen sotilas Wade Jennings, nykyinen sota-alan yrittäjä. Hän on yksi niitä Yhdysvaltain armeijan käyttämiä alihankkijoita, joille Yhdysvaltain vetäytyminen maailmanpoliisin tehtävistä tuottaa suoraa taloudellista tappiota.

Murhayrityksen roiston rooliin sysätyn turvamies Mike Banningin takaa-ajosta ja taistelusta tulee itsensä kuolemanvakavasti ottavan elokuvan tapahtumainkulku, jota on koristeltu aina vain naurettavammaksi käyvillä äkki-iskuilla ja yllätyspelastumisilla.

* *

Hyvinä hetkinään Banning ja Jennings, vanhat ystävät ja armeijakaverit vakuuttelevat toisilleen, että heitä eivät toimistohommat kiinnosta, vaan he tahtovat olla siellä missä on toimintaa, ”koska he ovat leijonia”. Kunhan tätä maskuliinisuuden eetosta on päästy vannottelemaan useampaan kertaan, sen onttoudelle voi enää vain nauraa, aivan kuten koko elokuvallekin, jota naurettavampaa päkistystä ei ole hetkeen nähty. Viiden käsikirjoittajan elokuva hukkaa vähäiset yrityksensä yhtenäiseen tarinaan, koska omia intressejään varjelevat kirjoittajat tempovat elokuvaa eri suuntiin.

Erinomaiset näyttelijät, kuten Jada Pinkett Smithin ja The Wire -sarjasta tutun Lance Reddickin, elokuva tuhlaa muutaman repliikin sivuosiin. Ohjaaja Ric Roman Waugh’n aiempi ura stunt-näyttelijänä näkyy, sillä niin paljon elokuvaan on ahkeroitu huolekkaasti tehtyjä kohtauksia, joissa räjäytellään puolen komppanian verran miehiä ilmaan vain sen takia että voidaan.

* *

Hauskaa elokuvassa on vain vanhan happopään Nick Nolten sujauttaminen sivurooliin yhteiskunnasta vetäytyneeksi hippimetsäläiseksi, jolle elämä systeemin ulkopuolella on niin tärkeää, ettei hän liitä vuoristomökkiään sähkö- tai vesijohtoverkkoonkaan.

Liki kahdeksankymppisenä Noltella on joulupukinparrassaan lujasti uskottavuutta 1960-lukulaisena systeeminvastustajana. ”Heti kun liityt johonkin verkkoon, ne omistavat sinut.”

Tämä pappa ei kaihda tarttumista tuliaseisiinkaan ja paukuttelee turhan lähelle pyrkivät poliisit pois päiviltä. Hänen eräänlaisessa metsärambon hahmossaan yhdistyvät sekä vasemmisto- että oikeistohenkinen amerikkalainen individualismi, joka ei siedä mitään yksilönvapauden rajoittamista ja pitää niin valtiota kuin kapitalismiakin vihollisenaan.

Angel Has Fallen on toisista, paremmista toimintaelokuvista kokoonpantu zombimaisen rujo ajantappoelokuva.

Antti Selkokari

Angel Has Fallen

Ohjaus: Ric Roman Waugh
Pääosissa: Gerard Butler, Danny Huston, Morgan Freeman, Piper Perabo
Kesto: 2 h 1 min
Ikäraja: K16
Ensi-ilta 23.8.2019

Elokuvaa esitetään Tampereella Finnkinon elokuvateattereissa.